Kolumni: Kiireessä elämän tarkoitus unohtuu

Moni menestynyt ihminen on katunut kuolinvuoteellaan yhtä ja samaa asiaa, Timo J. Tuikka kirjoittaa.

Tapasin lapsuuden kaverin. ”Vastahan sitä pari vuotta sitten nähtiin kotikylän raitilla”, tuumittiin. Pari vuotta oli ihmisen iässä 12 vuotta.

Ilmiö on tuttu. Yleensä kaksi vuotta sitten tapahtuneesta asiasta on oikeasti kulunut kuusi vuotta ja kuutisen vuotta sitten kuollut laulaja kuopattiin todellisuudessa 12 vuotta sitten. Aikavaras hirnuu olkapäällä partaansa.

Tulevaisuuskin on lähempänä kuin uskommekaan. Ystäväni lupasi keväällä 2014 pumpata vaimonsa pyörän kumit ”ihan kohta”. Ehkäpä jo kesällä 2024 Nopsa kiitää jälleen ja autot lentävät.

Itse olen tuijottanut irvistelevää terassin lautaa vasta kolme vuotta. Mitätöntä maailmankaikkeudessa, ehtiihän tuon huomennakin.

Olympialaiset ja eduskuntavaalit tuntuvat olevan nykyään joka vuosi ja lätkän MM-kisat neljästi vuodessa.

Eduskuntavaalien alla odotetaan suurta muutosta, vaali-iltana nuorisopoliitikot nostelevat muutoksen maljoja ja vuoden kuluttua joku vanha ukko paljastaa uutisissa, ettei mikään muuttunutkaan. Kolmen vuoden kuluttua vaihdetaan taas hallitusta ja uusi kierros alkaa.

Olympialaisten alla odotetaan huippukuntoa ja haastattelussa todetaan, ettei se sitten tullutkaan. Jotenkin oli niin voimaton olo.

Elämä ja keskustelut kiertävät ikuista kehää. Vuodesta 1991 lähtien on väitelty sata kertaa vuodessa Natosta. Seuraavaksi 2500. Keskustelukierros ja välissä pohdintaa, onko Venäjä uhka.

Kesät ja talvet tulevat ja menevät. Elämä on yhtä juhannusta ja joulua sekä molemminpuoleista vettä ja räntää. Jonain kesänä ihan vasta taisi olla pitkään lämmintä, ja sinä yhtenä talvena sai kolata alituiseen.

Vuosikymmenet suhisevat korvissa, ja elämä vilisee iltaisin filminauhana silmissä omaa arkea mielenkiintoisempia tv-sarjoja tuijottaessa. Ainoastaan armeijassa ja asuntolainaa maksaessa aika hidastuu hetkeksi.

Kaikki maailman lapset kasvavat salakavalasti. Miesten keskustelut lasten varttumisesta ovat armollisempia kuin naisten kehitysvaihevertailut. ”Jokos se teidän Kaapo kävelee?” Jo vain. ”Kasperi meni kaksi vuotta sitten kouluun.”

Kasteen, konfirmaation, kesähäät, 50 prosentin eromahdollisuuden, pitkittyneen keski-iän ja kansalaisopiston arkunrakennuskerhon erottaa yksi luikaus.

Koko hullunmyllyn takana huhuilee kysymys, mitä tällä tiettävästi ainoalla elämällä pitäisi tehdä. Onneksi luin oikean vastauksen jo viitisen vuotta (10 vuotta) sitten.

Kun maailman menestyneimpinä pidetyiltä ihmisiltä udeltiin kuolinvuoteella, mitä he katuvat elämässään, vastaus oli kaikilla sama: sitä, että oli kiireissään viettänyt liian vähän aikaa läheistensä kanssa.

Kolumnisti on kirjoittamisen sekatyömies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.