Kolumni: Kun pyrkii ratkaisemaan muiden ongelmat, kyse voi olla itsekkyydestä

Tuttu marmatti ihmisistä, jotka yrittävät ratkaista hänen ongelmansa. Kaverit tarjoavat helppoja ratkaisuja lääkkeeksi perustavanlaatuisiin huoliin ja murheisiin. Ihan kuin hän ei olisi jo itsekin ajatellut kymmentä loogisinta tapaa lähteä purkamaan vyyhtiä. Oikeasti hän halusi vain puhua tunteistaan jollekulle.

Tuolla hetkellä tajusin olevani ratkaisija.

Minusta on sietämätöntä, että rakkailla ihmisilläni on murheita. Haluan, että he ovat iloisia. Niinpä yritän tehdä heistä iloisia. Olen kuvitellut sen olevan hyvää ihmisyyttä ja ystävyyttä.

Olen juuri se tyyppi, joka tarjoaa univaikeuksista kärsivälle ratkaisuksi hengitysharjoituksia tai illalla lukemista. Patistan parisuhdehuolien kanssa kamppailevaa puhumaan puolisonsa kanssa ja hyvä etten sano masentuneelle, että kyllä se siitä. Suit sait, tulipa taas ratkottua monta päivänpolttavaa!

Haluaisin uskoa muuta, mutta kyse taitaa olla itsekkyydestä. Ihmisten huolet ovat raskaita kohdata ja kantaa. Köppäisten ratkaisuehdotusten tarjoaminen on ollut tapani lakaista huolet maton alle.

Poden huonoa omatuntoa siitä, että minulla menee hyvin. Ja toisaalta, koska minulla menee hyvin, en aina jaksaisi huolehtia muiden murheista. Oma elämä on helpompaa, kun sulkee silmänsä maailman pahuudelta. Jos sitä ei näe, sehän katoaa?

Asian tajuaminen tekee kipeää. Mutta vielä kurjemmalta tuntuu ajatella, että lonkalta tarjotut ratkaisuni ovat varmasti olleet märkä rätti vasten suruistaan kertoneiden ystävien kasvoja.

Masentunut ystäväni myönsi, että kokee välillä painetta piristyä, koska läheiset eivät kestä hänen alakuloaan. Aina terapeutitkaan eivät kestä.

Horjuttaahan se ihmisen pystyvyyden tunnetta, kun ei osaa auttaa tarvitsevaa. Mutta vielä pahempaa hallaa se tekee murheiselle, joka joutuukin itse lohduttajaksi ja esittää muiden mieliksi, että ehkä liikunnan lisääminen ja hyvät yöunet tosiaan auttavat tähänkin vaivaan.

Kyllä se siitä. Eihän niin voi edes sanoa. En minä tiedä, helpottaako se. Joskus vain on niin, että ei-mitään on parasta, mihin pystyn. Mutta jos se riittää, olen tässä.

Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen toimittaja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .