Kolumni: Kuolema vaanii alasarjapelaajaa

Olen alimman sarjatason hitaimpia lylleröitä, kirjoittaa Heikki Kärki.

Nyt on kiire. Olen jäänyt hyökkäyspäähän kupeksimaan kesken salibandyn 5-divisioonan ottelun. Nuori ja vikkelä vastustaja kuljettaa palloa laitaa pitkin, keskellä toinen vihollinen odottaa lapa ylhäällä.

Tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos pihapelit lasketaan, olen ollut samassa tilanteessa tuhansia kertoja. Nuorukainen etsii syöttöpaikkaa, hänen joukkuekaverinsa yrittää laukoa suoraan syötöstä. Minun tehtäväni on peittää pallon kulkulinja.

Juoksen täysillä ja ehdin oikealle paikalle, mutta tärkeimmällä hetkellä kroppa antaa periksi. En jaksa pudottautua yhden polven varaan, vastustaja livauttaa pallon jalkojeni välistä ja tekee maalin.

Tällaisina hetkinä tunnen luissani lähestyvän kuoleman.

Olen ollut viimeisen 30 vuoden ajan urheilujoukkueen jäsen. Samalla alasarjojen kilpaurheilusta on tullut suuri osa identiteettiäni. Koen olevani nuori, hauska ja menevä tyyppi – paljolti sen takia, että pelaan joukkueessa. Sarjatasolla ei ole väliä: kentällä, pukuhuoneessa ja saunailloissa tunnen itseni nuoreksi. Pelaaminen on viesti siitä, että vartaloni pystyy kilvoittelemaan yhä muiden nuorten urosten kanssa.

Paitsi että ei pysty. Todellisuudessa olen alimman sarjatason hitaimpia lylleröitä. Joukkueeni teki viime kaudella 92 maalia, minä tein yhden.

Ammattiurheilijan uran loppumista käsitellään julkisuudessa usein. Jutuissa puhutaan uran jälkeisestä tyhjyydestä ja siviilielämän haasteista.

Harrasteurheilijan uran loppumisesta ei puhuta julkisuudessa koskaan, vaikka tuhannet suomalaiset kokevat vuosittain saman kohtalon. Taidot eivät riitä, kroppa ei kestä rasitusta, työ- ja perhe-elämä vievät liikaa aikaa.

Silloin tyhjyys vasta koittaakin. Pikkulapsesta jatkunut elämäntapa on ohi, identiteettiä on muokattava keski-ikäisen ukkelin suuntaan. Golf ja sulkapallo ovat kelpo harrastuksia, mutta sille on syynsä, että nuoruuden pihapeleissä ei pelattu golfia. Joukkuepelit ovat vauhdikkaampia, urheilullisempia ja mukaansatempaavampia. Siksi moni roikkuu niiden parissa pidempään kuin taidot antaisivat myöten.

Niin kuin minä. Ensi kauden lisenssi on jo hankittuna.

Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen toimittaja.