Kolumni: Matka on kymmenen kertaa kalliimpi, jos haluaa käydä vessassa

Oli pakko naurattaa Jukka Puotilaa, kirjoittaa Pertti Ruohonen.

Tyttäret ja puoliso puhuivat meikäläisen lomalaisen bussiin. Onnisellaiseen. Matka Kuopiosta Jyväskylän kautta Helsinkiin otti vain 15 euroa, mutta kuusi tuntia. Ilman ravintolaosastoa pysyi kurissa matkakustannus – ja matkakusi, koska vessa ei toiminut alkumatkasta eikä sen paremmin Jykylän bussinvaihdon jälkeen. Tai toimi niin vähällä vedellä, että vain pienet asiat sai hätätapauksessa toimittaa. Pitempi asiointi ei houkutellutkaan, koska vessan lukkokaan ei toiminut.

Ilmaista ruokaa ja juomaa olisi ollut Helsingissä tarjolla luovan taiteilijan ja lohijohtajan Sakari Kuosmasen siivellä, kun maailman ensimmäinen vloggaajien verkkosivusto VlogPlay markkinoi itseään. Ei menty, kun Kuosmasella oli menossa vähintään 10 kilon painonpudotus 14 vuorokaudessa ruåtsalaisella aineenvaihdunnan sairaaladieetillä. Pitää mahtua Aki Kaurismäen Pakolaiset-elokuvan rooliasuihin. Pitää käydä katsomassa elokuva, jonka vuoksi piti nähdä nälkää.

Oikeudessa kohuttomaksi todistettu liikemies Juha Kajo oli taas liikkeellä. Kolmen Kruunun neljän hengen valkoisen liinapöydän äärellä Jukka Puotila onnitteli Esko Ahoa lähestyvästä venäläisen Sber(ma)-pankin hallituspaikasta.

Suomen hallitustakin johtanut Aho kirjoittaa nyt talouselämän vaikuttajan Samuli Hariman historiaa. Miehiä yhdistää ponnistaminen keskipohjalaisesta Vetelin kunnasta valtakunnan huipulle. Aho veteli Harimasta kolme varttia. Ehdotin Puotilalle imitointiin siivua: miksi Esko Aho pitää monologeja? Siksi, että hän on Hiihtoliitonkin miehiä.

Pakko oli naurattaa Puotilaa, joka edellisiltana esiintyi Suomalaisen Klubin 140-vuotisjuhlassa. Näytin siellä välisuomalaista klubia edustaneen Ilvailijan tekstarin: ”Ainut Puotilan juttu, joka ei salissa kolahtanut, oli Axl Smith / Donner ja makuuhuonevideoinnit. Johtui siitä, että osa läsnäolijoista sotki Axlin ikätoveriinsa Adam Smithiin.”

Helsingistä kiskokaupungin kasvatti palasi junalla. Halvennettunakin VR-lipun hinta oli 45 euroa. Junassa toimi ravintola ja vessa. Siksi matkan kokonaiskustannus oli kymmenen kertaa enemmän kuin Onnibussilla.

Kirjoittaja on pakinoitsija jo kolmannessa polvessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.