Kolumni: Menneisyyteen takertujat häviävät aina

Miksi itsestään selvistä asioista pitää jauhaa uudelleen ja uudelleen, kysyy Anna Dahlman.

Tarja Halonen valittiin presidentiksi sinä vuonna, kun täytin kaksikymmentä. Nuorena naisena tuntui hienolta kertoa ulkomaalaisille ystäville naispresidentistä, jonka ura ennen presidenttiyttä sisälsi muun muassa tasa-arvotyötä seksuaalivähemmistöjen ja naisten hyväksi.

Halosen kausilla kasvoi ikäluokka, jolle naispresidentti oli normi. Muistan yhä noin viisivuotiaan kanssamatkustajan tokaisun äidilleen bussissa: ”Äiti, voiko tulla isona presidentiksi jos on poika?”

Kuulun niihin, jotka ovat kiinnostuneita siitä, mitä muualla maailmassa ajatellaan Suomesta. Työssäni joudun miettimään, miten maailma meidät näkee. Tai oikeastaan mietin useammin sitä, miten maailman saisi kiinnostumaan meistä.

Muun maailman ajatusten pohtiminen on mittakaavaharhaista ja vähän liikuttavaakin. Ei maailmassa kukaan uhraa Suomelle yhtään enempää ajatuksia kuin helsinkiläinen Sevettijärvelle. Siellä se jossain on, pohjoisessa. Ehkä.

Suomi on pieni maa, joka ei tee maailmanhistoriaa juuri missään. Uskon kuitenkin monen suomalaisen tavoin hokemaan, jonka mukaan Suomi on tasa-arvon mallimaa. Toki tehtävää on yhä, mutta Suomi on tasa-arvotyössä pitkällä. Se on suomalaisuutta, josta olen maailmalla voinut olla rehellisesti ylpeä. Emme ole täydellisiä mutta moniin muihin verrattuna tosi hyviä!

Ulkoministerimme Timo Soini (sin.) on kuitenkin ottanut toisen linjan ja kuuluttanut maailmalle kolmeen otteeseen kielteisen kantansa aborttiin. Tasa-arvon mallimaan ulkoministeri toivoo julkisesti maansa palaavan naisten oikeuksissa vuosikymmeniä taaksepäin ja juhlii hymiöiden kera, kun oikeuksia rajoitetaan muualla.

Eikä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) aneeminen reaktio Soinin ulostuloihin tee muuta kuin vahvistaa Soinin linjaa. Tältä näyttää nyt Suomen käyntikortti maailmalle.

Olen tullut 1980-luvulla syntyneenä melko valmiiseen pöytään naisten aseman osalta, minua ennen on taisteltu. Silti uuvuttaa. Miksi näistä itsestään selvistä asioista pitää jauhaa uudelleen ja uudelleen, sukupolvi toisensa perään? Pitääkö tyttöjen todella edelleen tottua siihen, että joku muu päättää heidän vartaloistaan?

Naisten asemasta puhuminen ei ole turhaa kitinää eikä vallanhalua. Tasa-arvotyö ei ole valmis. Saavutetut edut voidaan ottaa pois, ja suunta voi kääntyä taaksepäin muuallakin kuin dystooppisissa tv-sarjoissa.

Onneksi historia osoittaa, että patakonservatiivit ja menneisyyteen takertujat häviävät lopulta aina. Suomen uudet käyntikortit odottavat jo painamistaan.

Kolumnisti on käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .