Kolumni: Mummojen viisaus siirtyy huomaamatta

Mummoilla on aikaa ja rennompi ote elämään kuin vanhemmilla, kirjoittaa Mia Rouvinen.

Kotoilu on tehnyt perinteisistä mummojen taidoista ja siten myös mummoista trendikkäitä. Mummot ovat luonnon lahja ihmiskunnalle, julisti taannoin Kodin Kuvalehtikin. Väitän, että mummot ovat myös merkittäviä piilovaikuttajia.

Olen syntynyt 1970-luvun lopulla ja asunut varhaislapsuuteni isovanhempieni lähellä: toinen mummola oli metsätilkun toisella puolella, toiseen oli muutama kilometri. Näin isovanhempiani joka viikko.

Toisessa mummolassa piirtelin Kansanradion tahtiin ja opin muun muassa värioppia ja sommittelua. Toisen mummoni kanssa touhusin: leipomista, marjaretkiä ja mattojen kutomista heti kun jalat ylsivät kangaspuiden polkimille.

Kun toinen korjasi kielivirheitäni ja pöytätapojani, toinen puhui muiden auttamisen tärkeydestä.

Mummoni ovat syntyneet vuonna 1932. He ovat niitä maaseutupitäjien voimanaisia, joilla ei mennyt sormi suuhun vaikeinakaan aikoina. He ovat siirtäneet osaamistaan ja arvojaan eteenpäin esimerkillään ilman sen kummempia kasvatushetkiä – tai jos niitä oli, niin silloin olin tehnyt töllöntöitä.

Siinä missä vanhemmillani oli työkiireensä ja kasvatukselliset tavoitteensa, mummoillani oli aikaa ja usein rennompi ote elämään. ”Minä itse” -lapselle mummolat olivat otollisia paikkoja harjoitella vaikkapa karjalanpiirakan rypytystä tai kynsien lakkaamista.

En osaa kuvitella, millaista olisi ollut, jos olisimme asuneet eri paikkakunnilla ja tavanneet vain juhlapyhinä. Muuttoliikkeen myötä se kuitenkin on nykyisin monelle lapselle arkea.

Olen onnekas. Vaikka minun ja mummojeni välissä on nykyisin yli 400 kilometriä, voin yhä soittaa heille.

Ympärilläni oli lapsena muitakin tärkeitä ”vanhoja”: ukit, isoeno vaimoineen, isotätejä ja mummolan naapurit – monta aikuista, joilta kysyä lukemattomia kysymyksiä. Merkitystä ei ollut verisiteellä vaan sillä, että heillä oli aikaa touhukkaalle lapselle.

Kun mietin arkeani, yllättävän monikin asia on tullut mummoiltani, puhuttiinpa sitten villasukista tai arvoista. Molemmista, persooniltaan erilaista naisista elää jälki minussa, eikä siitä voi olla kuin kiitollinen.

Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen toimittaja.