Kolumni: Olen väsynyt aloittamaan uuden elämän

Vaikka kesä olisikin peruutettu tai se osuisi yhdelle tiistaille, kuten tänä vuonna, syksy tulee siitä huolimatta.

Syksyn tulon voi aistia muuallakin kuin sienimetsän kosteissa tuoksuissa. Sen huomaa siitä, että ihmisillä alkaa kollektiivinen ryhtiliike. Lehdet notkuvat onnistumistarinoita vaatekoon, elämänasenteen tai kumppanin vaihtamisesta uuteen. Kesäloman loikoilu, tissuttelu ja elostelu vaihtuvat jalka- ja käsipäiviin ja pärjäämiskirjallisuuteen.

En ole ikinä ymmärtänyt uudenvuodenlupauksia tammikuussa, jolloin kaikkien pitäisi olla talviunilla, mutta syksyllä niissä on järkeä. Talven yli rohtuneena D-vitamiinia itkeneet solut ovat sitä saaneet. Akut on ladattu. Syksyllä on voimia katsoa peilikuvaa silmiin ja todeta, että tämä ei mitenkään riitä.

Tähän mennessä niitä syksyjä, jolloin olen itse aloittanut uuden elämän, on kertynyt jo ihan mukavasti. Olen aloittanut uuden elämän muun muassa siirtymällä kasvisruokavalioon, uimalla säännöllisesti luonnonvesissä, Ursan jäsenyydellä, aikuisiän akrobatialla, meditaatiolla, downshiftaamalla, upshiftaamalla, ostolakolla, punaviinidieetillä ja personal trainerilla.

Olen aika loppu. Projektit jäävät kesken, ja palaan aina vanhoihin tapoihin. Eli syömään kerralla kokonaisen sipsipussin ja miettimään Netflix-jakson latautuessa, miksi ulkoavaruuden oliot eivät jo näyttäydy meille.

Olisi kiva, jos trendiksi tulisi joskus helpommin saavutettavia asioita. Yleinen hyvä olo ja itsensä hyväksyminen ovat mahdottomia saavuttaa nopeasti. Voisivatko lievä alakulo, kateus, katkeruus ja muiden menestyksen avoin paheksunta tulla muotiin? Ja missä viipyy äiskävartalo, kun iskävartalo oli jo vuosia sitten muoti-ilmiö? Milloinkohan sinertävän kalpea iho nousisi jälleen vallitsevaksi kauneusihanteeksi?

Onneksi tämä syksy on täynnä niin jänniä asioita, että kaikkea elinvoimaansa ei tarvitse käyttää itsensä kehittämiseen. Kun samassa otsikossa vilahtavat sanat ”ydinsota” ja ”uhka”, tuntuu oman napanöyhdän kaivelu vähän turhalta. Jos ei meitä hoitele ydinsota niin ilmastonmuutos sitten.

Etelä-Suomessa on enää yksi vuodenaika, jonka lämpötila on noin 7–13 astetta. Monille helle- ja kesäihmisille se on kurjaa. Ja niille, jotka tykkäävät esimerkiksi hiihtää. Mutta minä rakastan villapaitakelejä.

Teen tänäkin syksynä elämänmuutoksen, josta luovun viimeistään marraskuussa. Syksy pysyy silti suosikkinani, sillä ruskaa ei voita mikään ja tytär toi juuri repullisen uutuuttaan tuoksuvia koulukirjoja päällystettäväksi. Se on syksyn ja uuden alun tuoksu.

Kirjoittaja on käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .