Kolumni: Ruoka on tehty jaettavaksi

Olin unohtanut kokkaamisen sosiaalisen puolen, kirjoittaa Mia Rouvinen.

Tutustuin tiistaina keittiömestari Arto Rastaan suunnittelemaan Suomen juhlavuoden menuun. Ruokia ei vain maisteltu, vaan vieraat pääsivät tekemään niitä itse.

Moni vieras oli alan ammattilainen, joten amatöörinä ajattelin keskittyä misaamiseen eli raaka-aineiden esivalmisteluun. Yhtäkkiä tajusin kuitenkin olevani kokki Teresa Välimäen pari, ja vastuullamme oli pääruoka: poronfileetä, suolakuoressa kypsennettyjä juureksia ja fenkolinsiemenkastiketta.

En juuri tee muita kuin tomaatti- ja kermakastikkeita, koska olen varma, etten osaa. Nyt päädyin kastikkeen tekijäksi. Alkukauhusta selvittyäni siitä tuli parini avustuksella oikein hyvä. Ihanaa onnistumisen riemua ja oivalluksia!

Kun kävimme syömään, kuulosti siltä, että jokaisella oli ollut kivaa. Ruoat olivat herkullisia – ehkä osa innostustamme jäi niihin.

Kokkaan kotona lähes joka päivä. Koska olen tottunut laittamaan ruokaa yksin, olin kokonaan unohtanut kokkaamisen sosiaalisen puolen.

Youtube-videolta voi opetella kastikkeen valmistamista, mutta on eri asia kokeilla sitä niin, että vieressä seisoo ihminen, jolta voi pyytää apua tai joka tarkastaa maun kanssani.

Lapsena poltin käteni monta kertaa, kun minun piti päästä näkemään, mitä mummoni valmistaa liedellä. Aikuisena olen pitänyt toisten keittiöissä välimatkaa kuumiin liesiin mutta nautin yhä kokkaamisen seuraamisesta. Aina oppii uutta.

Meneillään on Syödään yhdessä -teemavuosi. Suomessa syödään harvemmin yhdessä kuin muissa OECD-maissa, ja se on harmi.

Minulle ruoka on aina ollut jaettava asia, ja läheisten kanssa saman pöydän ääreen kokoontuminen on viikon tai kuukauden parhaita hetkiä.

Ehkä ruoan voisi jakaa useammin jo raaka-aineista lähtien; heittää emännän roolin sivuun ja pyytää vieraita osallistumaan ruoanlaittoon. Yhdessä tekeminen tuo yllättävän paljon iloa ja voi synnyttää elinikäisiä muistoja. Kokeile vaikka.

Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen toimittaja.