Kolumni: Salailun vähentäminen auttaisi joukkoraiskauksista ja kunniamurhista öyhöttämiseen

Käymme rajua julkista keskustelua tietämättä asioista juuri mitään, kirjoittaa Ville Grahn.

Joulukuussa Oulussa vangitaan ihmisiä epäiltyinä alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Jouluyönä mies puukottaa pojan Helsingin Arabianrannassa. Tammikuussa poliisi vaatii vangittavaksi miestä, jonka se epäilee syyllistyneen seksuaalirikokseen Itä-Helsingissä. Myöhemmin tammikuussa poliisi ottaa kiinni uusia ihmisiä Oulussa.

Mitä yhteistä tapauksilla on?

Se, että käymme niiden perusteella rajua julkista keskustelua tietämättä asioista juuri mitään.

Raivoa ruokkii se, että epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia ja osa on tullut Suomeen turvapaikanhakijoina.

Emme tiedä, mitä heidän epäillään konkreettisesti tehneen. Nimetön lähde kertoo yhden asian, poliisi vahvistaa toisen, mutta kokonaiskuvaa ei saa mistään. Se ei tietysti estä valjastamasta tapahtumia politiikanteon välineeksi.

Yksi ongelma on esitutkintalaki, jonka mukaan poliisitutkinta on lähtökohtaisesti salainen. Seksuaalirikoksissa oikeudenkäyntikin pidetään yleensä suljetuin ovin.

Laki antaa poliisin tutkinnanjohtajalle mahdollisuuden tiedottaa esitutkinnasta harkintansa mukaan. Tuomari taas voi laatia salaiseksi julistamastaan oikeudenkäynnistä julkisen selosteen, johon hän poimii tarpeellisiksi katsomansa asiat.

Käytännössä virkamiehet siis päättävät fiilispohjalta, mitä kansalaisten tarvitsee tietää ja mitä ei.

Myös osa tuomareista on turhautunut salailuun. Samojen rikosnimikkeiden alle mahtuu monenlaisia tekoja. Tuomarit saavat haukut liian lievistä rangaistuksista, vaikka arvostelijoilla ei voi olla aavistustakaan tuomion perusteluista. Vaikkapa lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voi tapahtua kahden teinin seurustelusuhteessa tai sukulaissedän ja pikkulapsen välillä.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa oikeudenkäyttö on huomattavasti julkisempaa kuin Suomessa. Rikostutkinnassakin avoimuus on lähtökohta, salaaminen poikkeus.

Voisimmeko ottaa mallia ulkomailta? Muuten saamme jatkossakin lukea nettipalstojen ”tietoja” pikkutyttöjä raiskaavista muslimijengeistä ja julmista kunniamurhista. Ihmismieli kun tapaa täyttää aukot pahimmalla mahdollisella vaihtoehdolla.

Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen tuottaja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .