Kolumni: Seattlessa varakkaat perheet vaihtavat lastenhuoneen sisustuskankaat neljästi vuodessa

"Älkää nuoret muuttako Amerikkaan", varoitti Rosa Liksomin isotäti aikoinaan.

Kummityttöni oli vuosia töissä Nokian pääkallopaikalla Espoon Keilaniemessä. Kun Nokia siirtyi Microsoftin omistukseen, hän sai työtarjouksen Microsoftin pääkonttorista, joka sijaitsee Seattlessa Yhdysvaltojen länsirannikolla. Kaupungissa syntyi Jimi Hendrix, ja sieltä myös grungebändi Nirvana aloitti Kurt Cobainin johdolla maailmanvalloituksensa 1990-luvulla.

Pari vuotta sitten tapasin kummityttöni Seattles­sa, kun olin siellä kirjailijavierailulla. Minulle selvisi, että kaupunkiin oli muuttanut Suomesta parisataa perhettä Microsoftin Nokia-kaupan mukana.

Kummityttöni kehui, että hänen palkkansa oli hyvä, mutta työpäivät olivat pitkiä ja lomat lyhyitä. Hän näytti viihtyvän Seattlessa, vaikka siellä on pimeää, sumuista ja sateista ympäri vuoden.

Kummitytölläni on kaksi lasta. Kotona heitä hoitaa filippiiniläinen lastenhoitaja.

Kummityttöni mainitsi, että kummallisin ero Suomen ja Seattlen välillä on se, että Seattlessa varakkaat perheet vaihtavat lastenhuoneiden sisustuskankaat neljä kertaa vuodessa. Edellisen vuosineljänneksen sisustuskankaat annetaan hyväntekeväisyyteen.

– Trendejä täytyy seurata, sillä se on täällä must, hän sanoi ja huokaisi syvään.

Koulukaverini muutti 1990-luvulla New Yorkiin ja asuu siellä edelleen. Hän on kolmenkymmenen vuoden aikana asunut yli sadassa osoitteessa.

Nyt hänellä on kaupungin vuokra-asunto kerrostalon 32. kerroksessa. Yksiön ikkunasta avautuu upea näkymä kaupungin pilvenpiirtäjäkalmistoon.

Koulukaverini on aina ollut töissä kahviloissa ja ravintoloissa. Nyt kuusikymppisenä ja työn aiheuttamien nivelrikkojen kiusaamana hän miettii muuttoa Suomeen, sillä Amerikassa työläinen ei voi jäädä vanhuuseläkkeelle. Sellaisella ei yksinkertaisesti elä.

Viime vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä mummoni täti muutti Amerikkaan. Ensimmäiset vuodet hän asui maakuopassa Pohjois-Dakotan preerialla. Sitten hän muutti Michiganiin, perusti farmin ja teki seitsemän lasta vanhalle, alkoholisoituneelle kaivosmiehelle.

Muistan, kun hän vuonna 1964 – jo vanhana ihmisenä – kävi kotonani kylässä. Hän sanoi, että älkää nuoret muuttako Amerikkaan. Se on siirtolaisille orjatyön maa.

Nyt suomalaisten siirtolaisten tilalla ovat meksikolaiset. He ylittävät henkensä kaupalla Meksikon ja USA:n välille rakennetun viisi metriä korkean teräsaidan. Joka vuosi kuolee satoja rajan ylittäjiä!

Amerikka on syntynyt siirtolaisten unelmista. Niiden tuhoaminen sammuttaa sen ainoan toivonkipinän, jota niin monet köyhät etsivät.

Kolumnisti on kirjailija ja taiteilija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .