Kolumni: Sikojen syöminen loppui tilavierailuun

Tanskalaiselta lihatilalta ei löytynyt sikoja vaan biomassaa, kirjoittaa Rosa Liksom.

En tiennyt mitään teollisesta lihankasvatuksesta ennen kuin päädyin tanskalaiseen suursikalaan 1980-luvun alussa. Ystäväni oli vasta valmistunut eläinlääkäri ja sai kesätyöpaikan Etelä-Tanskasta. Menin hänen luokseen kylään, ja hän antoi minun tulla mukaan lääkärikäynneille.

Ensimmäinen hälytys tuli sikatilalta. Ajoimme hänen Datsunillaan pitkin alavia maita, ja autoradio soitti kesähittejä. Olin innoissani, sillä pidän eläimistä ja tiesin kokemuksesta, kuinka viisaita eläimiä siat olivat.

Synninkodissani oli sika, joka suoriutui peilitestistä poikkeuksetta. Kun sian eteen laittoi peilin, se tuijotti hetken omaa kuvaansa ja tunki sitten nokkansa peilin taakse. Siis utelias ja älykäs eläin.

Perillä minua ei odottanut kodikas sikolätti vaan valtava tehdashalli, jossa oli omistajan mukaan yli 7 000 sikaa! Viisikymmentä emakkoa oli kuollut ruttoon, johon antibiootit eivät tehonneet.

Eläinlääkäriystäväni meni rutto-osastolle isännän kanssa ja minä emännän kanssa katsomaan terveitä sikoja. Eteeni revähti järisyttävä näky: Lihasiat oli ahdettu ritiläpohjaisiin karsinoihin, joista lannan oli tarkoitus valua lantasäiliöön. Siat olivat kuitenkin ulosteen peitossa ja ammoniakin haju karsea.

Äiti oli aikoinaan selittänyt, että sika tarvitsee lättiin paljon maata, jota se voi tonkia. Se tarvitsee myös kostean paikan, jossa se voi möyriä, koska sioilla ei ole hikirauhasia.

Näin elänyt sika on hyväntuulinen ja stressitön. Siksi sen lihasta tulee maukasta ja mureaa. Tästä ajatuksesta suursikalassa ei ollut mitään jäljellä.

Yhdelläkään sialla ei ollut saparoa. Ihmettelin tätä emännälle. Hän sanoi tyytyväisenä, että porsailta väännetään pihdeillä saparo pois heti syntymän jälkeen. Operaatio tehtiin siksi, että karsinoiden ahtaudessa sioista tulee niin neuroottisia, että ne jyrsivät ahdistuksissaan toistensa saparot irti. Se taas aiheuttaa tulehduksia, riesaa, vaivaa ja kuluja.

Ajattelin ääneen, etteivät nämä eläimet tiedä sian elämästä mitään. Emäntä vastasi, että eivät tietenkään, koska nämä eivät ole sikoja vaan biomassaa.

Hän kertoi, kuinka biomassan kärsimyksentäyteiset päivät jäävät tehokkuuden ansiosta lyhyiksi. Biomassaa ei piinata pitkään, vaan siat­ kuljetetaan puolivuotiaina valtavissa rekoissa teurastamoon. Ne tainnutetaan sähköllä, sitten vain koukkuun, maha auki ja suolet ulos.

Vierailun jälkeen en ole pystynyt syömään sianlihaa missään muodossa. En, vaikka teollisen kasvatuksen rinnalle on sekä Tanskassa että Suomessa ilmestynyt luomusikaloita.

Kolumnisti on kirjailija ja taiteilija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.