Kolumni: Suutari lähteköön lestistään

Julkisuus puristaa ihmisen tiukkaan raamiin, kirjoittaa Heikki Kärki.

Tein kymmenen vuotta sitten jutun jääkiekon SM-liigapelaajien harrastuksista. Ajatuksena oli laajentaa lätkäjätkiin liittyviä mielikuvia. Kertoa, että he tekevät muutakin kuin nujuavat kaukalossa ja pelaavat vapaa-ajallaan Play­stationia.

Haastateltavien löytäminen oli vaikeaa, kaksi paikallisen liigaryhmän pelaajaa sentään suostui. Toinen soitti levyjä yökerhoissa, toinen keräsi vanhoja esineitä, muun muassa Timo Sarpanevan lasia.

En tiedä, kannattiko suostua. Jutun jälkeen pelaajat tunnettiin loppu-uransa ajan Taidelasi-Tommina ja Dj-Mikkosena.

Suomessa puhutaan paljon henkilöiden brändäämisestä. Siitä, kuinka ihmiset tuovat julkisuudessa tietoisesti esiin tiettyjä puolia itsestään. On vitsikästä kirjailijaa, sanavalmista missiä ja huippukuntoista ajokoirajohtajaa.

Paljon vähemmän puhutaan siitä, kuinka julkisuus ja yleisö puristavat ihmisiä tiukkoihin ja pysyviin raameihin. Siltä se minusta usein näyttää. Kun uimari tulee ulos kaapista, hän on loppuelämänsä homourheilija. Kun runoilija kertoo törpötelleensä, hän on loppuelämänsä rentturunoilija. Ja kun jääkiekkoilija puhuu yhdessä haastattelussa taidelasista, kommentti seuraa häntä loppuelämänsä.

Ilmiö ei koske vain Suomea. Kilpauransa lopettanut brittipyöräilijä Bradley Wiggins kertoi Guardianissa, että haluaisi olla muutakin kuin ”menestynyt pyöräilijä hassuissa pulisongeissaan”. Wiggins haluaa suunnitella lastenpyöriä, auttaa jenginuoria ja toimia monipuolisena esikuvana. Se tuntuu vain vaikealta, sillä miehen haastattelut käsittelevät aina kilpapyöräilyä, dopingia tai pulisonkeja.

Ihmisen tunkeminen tiukkaan muottiin on kapeakatseista ja typerää. Pelkästään omasta lähipiiristä voi huomata, että samasta ihmisestä on hirveän moneksi. Omasta lähipiiristä voi myös huomata, että ihmiset jäävät usein jumiin heille annettuihin rooleihin. Läpänheittäjän on pakko nauraa, vaikka kuinka vituttaisi.

Suutari pysyköön lestissään, sanoo vanha kansa. Höpsis, sanon minä. Todennäköisesti sama suutari on myös erinomainen laulaja tai intohimoinen lintubongari, kunhan saisi kertoa muistakin asioistaan.

Tai ehkä paremminkin: kunhan vain uskaltaisi kertoa.

Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

Opettajaksi pääsemisen kriteerinä "ruumiillinen sopusuhtaisuus" – Jyväskylässä järjestettiin pääsykokeita jo vuonna 1863

"Tämä voisi olla paikka, missä viinaa on keitetty" – Jättiläisten temppelin löytäjä etsi pirunkuoppaa ja löysi makkaratikun

Itä-Karjalan vankileireistä tehdään Venäjällä politiikkaa tosiasioista piittaamatta – Mutta eivät suomalaisetkaan näe koko kuvaa, sanoo tutkija

Kolumni: Koirat söivät sammalsyöjät, linnut popsivat mansikat, eivätkä tomaattini kelpaa kenellekään – kadehdin teitä pihaihmiset

"Ympäristö piti varmaan hulluna, mutta itse olin salaa onnellinen" – Anette Huila, 47, sairastui ensin vakavasti ja sai sitten potkut, mutta nyt hän on lähempänä unelmaelämäänsä kuin koskaan

Kolumni: Vanha normaali, uusi normaali vai oma maali?

"Euroopan hajottaminen vaatii aika hemmetin paljon enemmän kuin yhden viruksen" – Alexander Stubb, 52, jumittui koronan vuoksi Suomeen ja tuli mökkihöperöksi, mutta uskoo eurooppalaisen yhteistyön lisääntymiseen

Piispat halusivat muistaa vain talvisodan uhreja – Mannerheimin mahtikäsky teki kaatuneiden muistopäivästä kaikkien Suomen sodissa kaatuneiden päivän

Vihollisten ja omien tappamia

"Make sanoi, että Briteissä on tullut The Shadowsiakin kovempi bändi" – The Beatles hajosi 50 vuotta sitten, mutta Heikki Ursinille, 72, bändi elää ikuisesti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.