Kotona voi nykyisin testata itsekseen, onko saanut sukupuolitaudin tai kärsiikö keliakiasta – kokeilimme viittä testiä

Markkinoilla on kymmeniä kotikäyttöön tarkoitettuja testejä, jotka kertovat muutamassa minuutissa, onko terve vai ei.

Käteni vapisevat, mutta olen juuri onnistunut ottamaan itseltäni verinäytteen. Siirrän veren pipetillä laimennusliuokseen. Tiputan vaaditut kolme pisaraa seosta testilaitteen näytekalvolle. Huimaa ja hikoiluttaa. Neulakammoni on pahempi kuin muistinkaan.

Viiden minuutin päästä selviää, onko minulla keliakia.

Edessäni keittiönpöydällä on liuta muita testejä. Sen, onko raskaana, on voinut selvittää kotona jo 1970-luvulta lähtien. Nykyisin kotona voi testata paljon muutakin. Haluan selvittää, millaisia kotitestit ovat, mitä ne vaativat ja voiko niiden tuloksiin luottaa.

Seuraavaksi pitää pissiä purkkiin ja ottaa näyte kohdunkaulasta.

 

 

Kotona testaaminen alkoi, kun yhdysvaltalainen Margaret Crane keksi kotikäyttöön tarkoitetun, virtsanäytteeseen perustuvan raskaustestin vuonna 1968. Lääkeyhtiö Organon osti keksinnön dollarilla ja haki sille patentin vuonna 1969.

Predictor-testipakettiin kuului peili, muovinen paperiliitinteline, pipetti ja koeputki.

Lääkeyhtiössä tuotetta oli ensin vastustettu, sillä sen pelättiin vievän työt laboratorioilta. Pelkona oli myös se, etteivät naiset osaa käyttää testejä – tai että naimattomat naiset hyppäävät sillalta, kun kotitesti kertoo heidän olevan raskaana.

Yhdysvalloissa testit tulivat kauppoihin vasta lähes kymmenen vuotta keksimisen jälkeen, vuonna 1977. Peloista poiketen niitä ostivat etenkin raskaaksi haluavat, naimisissa olevat naiset.

Myös Eurooppaan testit tulivat 1970-luvulla, mutta nykyisen kaltaiset uuden sukupolven pissitikkutestit keksittiin vasta vuonna 1988.

Raskaustestimarkkinoiden maailmanlaajuinen arvo oli yli 500 miljoonaa euroa vuonna 2016. Kun mukaan lasketaan muut lisääntymiseen liittyvät testit, eli ovulaatio- ja hedelmällisyystestit, arvo oli yli miljardi euroa.

 

Lisääntymiseen liittyvien testien jälkeen markkinoille tulivat kotikäyttöön tarkoitetut huumetestit 1990-luvulla. Nykyisin erilaisia pikatestejä on tarjolla Suomessakin iso liuta.

Kotona voi jo testata muun muassa sen, onko saanut jonkin infektion, kuten borrelioosin, mykoplasman tai virtsatietulehduksen, tai sukupuolitaudin, kuten klamydian tai tippurin.

Kotitesteillä voidaan selvittää myös muutamia allergioita ja sairauksia, kuten ruoansulatuselimistön syöpää, tai geneettistä riskiä sairastua tiettyihin sairauksiin, kuten vaikkapa nivelrikkoon tai Parkinsonin tautiin.

Monet testeistä ovat raskaustestin tapaisia pikatestejä, jotka kertovat tuloksen jopa muutamassa minuutissa. Näyte otetaan verestä tai virtsasta.

Dna:han perustuvissa kotitesteistä otetaan sylkinäyte, joka lähetetään laboratorioon analysoitavaksi. Vastaus tulee kahden kolmen viikon päästä.

 

 

Yleisin syy ostaa kotitesti lienee sama kuin neljäkymmentä vuotta sitten: sen avulla voi selvittää mieltä vaivaavan huolen nopeasti kertomatta siitä kenellekään tai järjestämättä asialle erityisesti aikaa kalenteristaan.

Verkkokaupoista tuotteen voi tilata kotiin tai noutaa sen huomaamattomana postipakettina. Hinta on usein maltillinen.

Kaikkien EU-alueella myytävien terveyden pikatestien tulee olla CE-merkittyjä ja kotitestaukseen tarkoitettuja. CE-merkintä kertoo, että testi täyttää EU:n direktiivien vaatimukset. Elokuussa Suomessa tuli myyntiin ensimmäinen hiv-tartunnan selvittävä, CE-merkitty kotitesti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) se on otettu ilolla vastaan. Erilaisia nopeita kotikäyttöisiä hiv-testejä on ollut myynnissä ulkomailla jo muutaman vuoden, mutta niiden luotettavuudesta ei ole ollut riittävää varmuutta.

Suomessa joka viides hiv-tartunta todetaan vasta sitten, kun tauti on edennyt aids-vaiheeseen.

– Testin pitää olla ominaisuuksiltaan riittävän tarkka sekä tavalliselle ihmiselle helppo käyttää. Nyt meillä on luotettava kotitesti, joka mahdollistaa testauksen niille, jotka eivät muuten testeihin hakeudu, THL:n tutkimuspäällikkö Henrikki Brummer-Korvenkontio sanoo.

 

Tilaan kahdesta suomalaisesta verkkokaupasta yhteensä viisi testiä: klamydia-, helikobakteeri-, keliakia- ja huumetestin sekä Alzheimerin taudin riskitestin. Hiv-testiä ei ole tarjolla vielä kummassakaan.

Seksielämän avaaminen lääkärille voi ujostuttaa, ja arvelenkin, että sukupuolitautitestit ovat suosittuja. Valitsen klamydiatestin, sillä klamydia on usein oireeton ja voi jäädä hoitamatta.

Vatsavaivojeni takia minulta on joskus tutkittu keliakian ja helikobakteerin mahdollisuus, mutta nyt voin selvittää hetkessä, onko tilanne muuttunut. Moni muukin kuin minä lykkää vatsavaivojen takia lääkäriin menemistä, vaikka ne huolestuttaisivatkin.

Nikotiinin ja kahdentoista huumaavan aineen käytön selvittävään testiin päädyn silkasta testauksen ilosta: en tupakoi enkä ole käyttänyt aikoihin edes kolmiolääkkeitä.

Dna-testeistä, jotka ovat kalleimpia, päädyn Alzheimerin taudin riskitestiin. Vanhuuden muistivaikeudet pelottavat, vaikka olen vasta nelikymppinen. Tarjolla olisi muun muassa sydän- ja verisuonitautien riskitesti, mutta arvelen tietävän geneettisen riskini testaamattakin.

 

Teen tilaukset keskiviikkona, ja jo perjantaina kotiin saapuessani lattialla odottaa keltainen kirjekuori. Siitä on vedetty tekstejä yli tussilla. Mietin, minkä pernaruttokirjeen olen saanut.

Paketista paljastuu klamydiatesti ja huumetesti. Nopea toimitus on plussaa etenkin jos kiusana olisi jokin klamydiaan viittaava oire, kuten kirvely pissatessa. Minulla oireita ei ole, joten jään odottamaan, että kaikki testit ovat saapuneet ennen kuin aloitan urakan. Viimeiset tulevat seuraavan viikon keskiviikkona.

 

Aloitan Alzheimerin riskitestistä, sillä näyte on postitettava analysoitavaksi laboratorioon. Alan lukea ohjeita ja mietin, mihin olen ryhtymässä.

Haluanko varmasti tietää? Entä jos minulla onkin iso geneettinen riski, jota elämäntapani pahentavat? Tai mitä jos tulos on väärä, mutta alan elää sen mukaan?

Mukana tulleen lapun mukaan näytettäni tutkitaan tämänhetkisen tietämyksen valossa ja ”tulosta voidaan tulkita uuden tieteellisen tiedon valossa myöhemmin toisin”.

Näyte otetaan pumpulipuikolla suusta posken sisäpinnalta. Hankaan puikkoa ohjeen mukaan ja tunnen itseni jotenkin syylliseksi: tv-sarjoissahan sylkinäytteitä kerätään vain rikollisia jahdatessa. Suljen näytteen pussiin, laitan se kuoressa tulleeseen pakettiin ja vien postiin.

En arvannut, että testaaminen olisi henkisesti raskasta. Yhtäkkiä alan pelätä, että minulla on kaikki testattavat sairaudet, näyttivätpä testit niitä tai eivät.

 

Kun teen keliakiatestiä, en meinaa pystyä painamaan muovista lansettia, jonka sisältä steriili neula käy pistämässä ihoon reiän.

Lopulta raivostun itselleni, painan lujaa ja lansetti rusahtaa. Neula tökkää sormenpäähän ja painuu takaisin muovisuojukseen. Pisto on kai liian pinnassa, joten joudun tovin painelemaan sormeani, että saan verta pipetin merkkiviivaan asti.

Pelkään, että kaadan laimennusliuoksen, tipautan liikaa pisaroita testilaitteelle tai teen jotakin väärin.

Testilaite näyttää raskaustestimäiseltä kasetilta, johon nopeasti piirtyvä yksi viiva kertoo, ettei keliakiaa ei ole. Tulos pysyy samana, kun virallinen odotusaika täyttyy.

Kauhukseni myös helikobakteeri selvitetään verestä. Hieron nimetöntäni, jotta saisin kunnolla verta. Vaikka kuinka puristan lansettia sormea vasten, se ei laukea.

Kahdeksannen yrityksen jälkeen tajuan, että neula on lauennut ja vetäytynyt takaisin suojakorkkia poistaessani, eli se ei enää toimi. Onneksi pakkauksessa on toinenkin lansetti.

Hermostuminen omaan panikointiini saa rusauttamaan sormea kunnolla, ja nyt verta tulee liikaakin.

Koetan yhtä aikaa pyyhkiä sormea ja saada verta testikasetille. Sinne pitää tiputtaa vielä mukana tulevaa liuosta tarkalleen neljä tippaa niin, että tippojen pudotuksen välissä on 2–3 sekuntia. Avustaja olisi tarpeen.

Kymmenen minuutin kuluttua tulos on luettavissa, ja se on negatiivinen. u

 

 

Klamydiatestin näyte pitää ottaa pumpulipuikolla kohdunkaulasta runsaan senttimetrin syvyydestä. Miehet ottavat puikkonäytteen virtsaputken sisältä.

Osaan näyttää kohdunkaulan anatomiapiirroksista, mutta miten voin olla varma, että saan näytteen itseltäni juuri oikeasta kohdasta? Pumpulipuikko varsineen on vain 10 senttimetriä pitkä, eikä mukana tule mitään gynekologin apuvälineitä.

Seuraan ohjeita, tiputtelen liuosta A ja B, pyöritän puikkoa näytteenkäsittelyputkessa. Totean, että lääkärissä pissanäytteen antaminen on todella vaivatonta.

Saan näytteenkäsittelyputken korkin rikki ja kolme tippaa testikasetille. Tulos on luettavissa vartin päästä. Yksi viiva eli negatiivinen tulos.

Jos minulla olisi oireita tai syytä epäillä tartuntaa, en luottaisi tulokseen. Sekunteja, kierroksia ja tippoja on laskettava koko ajan, enkä voi olla täysin varma, että näyte on oikeasta kohdasta.

Jos testi näyttäisi tartuntaa, lääkäriin pitäisi joka tapauksessa mennä. Ja edessä olisi todennäköisesti uusi testaus ennen lääkereseptin saamista.

 

Testin tekeminen oikein ja oikeaan aikaan on oleellista sen antaman tuloksen luotettavuuden kannalta. Juuri se tuntuu huolettavan terveydenhuollon ammattilaisia, eikä huoli ole tuulesta temmattu.

1990-luvun lopulla julkaistiin artikkeli, johon oli koottu tietoa tieteellisistä tutkimuksista. Sen mukaan raskaustestien tulokset olivat lähes laboratoriokokeen tasoa, kun testin teki ammattilainen. Tavallisen kuluttajan tekemänä testin luotettavuus putosi kuitenkin noin 75 prosenttiin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sukupuolitautien poliklinikan erikoislääkäri, dosentti Eija Hiltunen-Back kommentoi kotitestejä lokakuun Apteekkari-lehdessä. Hänen mukaansa esimerkiksi testaamani klamydiatestin näytteenottopuikko on naiselle liian lyhyt.

Hiltunen-Back piti ongelmallisena myös sitä, että esimerkiksi kuppatesti perustuu vasta-aineiden havainnointiin. Vasta-aineiden määrä voi vaihdella taudin eri vaiheissa, eikä kuppaa pystytä aina toteamaan yksittäisestä näytteestä edes terveydenhuollossa.

Hän muistutti lisäksi, että sukupuolitautien testaaminen on julkisessa terveydenhuollossa aina maksutonta.

 

Viimeisenä teen nikotiini- ja huumetestin. Se vaatii pissanäytteen, joten ensin joudun lähtemään kauppaan. Näyte on otettava puhtaaseen astiaan, jossa ei ole pesuainejäämiä.

En luota tiskikoneeseeni, joten käyn ostamassa kertakäyttömukeja. Niitä myydään vain 80 kappaleen säästöpakkauksessa. Tuhoan siis samalla maailman.

Silmäilen ohjeet läpi pintapuolisesti, sillä homma alkaa käydä rutiinilla. Se on virhe. Huumeseulaan alkaa piirtyä heti kaksi viivaa. Siis positiivinen tulos? Ei voi olla.

Juoksen vessasta keittiöön lukemaan ohjeita. Toisin kuin muissa testeissä, tässä kaksi viivaa tarkoittaakin negatiivista tulosta. Huh. Vitamiinipillereissäni ei siis olekaan huumeita.

En voi olla miettimättä, kenelle testi on suunnattu. Ensin ajattelin sen olevan huolestuneille teini-ikäisten lasten vanhemmille, mutta miten saa lapsen pakotettua antamaan pissanäytteen?

 

Soitan testejä maahantuovalle ja myyvälle Medigoo Oy:n toimitusjohtajalle Mika Karilahdelle. Hän kertoo, että heidän nikotiini- ja huumestestinsä on suunnattu nimenomaan huolestuneille vanhemmille.

– Siksi siinä on niin monta yksilöityä huumetta ja se näyttää myös nuuskan käytön. Pissanäytteen kyllä saa, kun laittaa lapsen viikkorahat jäihin tai pleikkarin pelikieltoon, hän toteaa.

Testi tuli myyntiin alkusyksystä, ja se on ylittänyt odotukset; siitä tehtiin apteekkeihin jopa ennakkotilauksia. Muita myydyimpiä Medigoon testejä ovat muun muassa klamydia- ja helikobakteeritesti.

– Helikobakteeritestillä on kysyntää etenkin grillikauden ja joulun jälkeen, kun ihmiset miettivät, miksi vatsa on sekaisin.

Joissakin verkkokaupoissa on yllättävän paljon erilaisia huumetestejä, joten niille on oltava olemassa oma asiakaskuntansa. Karilahti sanoo kuulleensa, että ostajat voivat olla huumeiden viihdekäyttäjiä. He haluavat varmistaa kotona, etteivät huumeet näy työpaikan testeissä.

 

Viikko siitä kun olen vienyt dna-testin postiin, sähköpostiini kilahtaa viesti otsikolla ”Dna-testinne tulos”. Mietin hetken, avaisinko viestin vasta kun työpäivä on ohi.

Klikkaan kuitenkin viestin auki. Liitteenä olevassa tiedostossa kerrataan lyhyesti, miten testi tehtiin ja mitä on tutkittu. Silmäni hakevat vain tulosta.

Viidennellä sivulla lukee: ”Sinulla ei ole kahden yleisimmän riskigeenin perusteella geneettisesti kohonnutta riskiä Alzheimerin tautiin.”

Olen hetken hämmentynyt. Tässäkö se oli? Sitten tulee huojennus. Kaikki on niin kuin ennenkin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .