Kymppien ja ysien tavoittelu alkaa olla historiaa – koululaisten vanhemmat ihmeissään

Kiitettävä yhdeksikkö tai kymppi todistuksessa, ja vanhemmilta tulee sovittu palkkio. Tämä aika on ohi melkein kaikilta alakoululaisilta.

Numerotodistuksista on pitkälti luovuttu, eikä joulutodistuksiakaan enää jaeta entiseen tapaan. Joulutodistus korvataan monessa kunnassa oppimis- tai arviointikeskustelulla.

Muutokset liittyvät uuteen peruskoulun opetussuunnitelmaan, joka kannustaa numeroiden sijaan suullisen ja sanallisen palautteen antamiseen.

Monille vanhemmille arvioinnin uudet tuulet ovat tulleet suurena yllätyksenä. Ihmettelevät huoltajat ovat ottaneet yhteyttä Suomen Vanhempainliittoon.

– Meille on tullut kyselyjä, meneekö kaikki oikein ja lain mukaan, kertoo liiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes.

Lahdessa päätettiin luopua väli- eli joulutodistuksista alakoulun 1.–5. luokilla kokonaan. Todistukset korvataan huoltajien ja oppilaiden kanssa käytävillä arviointikeskusteluilla ja oppilaiden itsearvioinneilla. Keskustelut täytyy käydä ainakin toisen ja kuudennen luokan kevätlukukaudella.

Kuopiossa keskustelut korvaavat joulutodistuksen kokonaan 1.–6. luokilla. Aiemmin keskustelut korvasivat väliarvioinnin viidenteen luokkaan asti. Keväisin kuopiolaislapset saavat numerotodistuksen viidenneltä luokalta lähtien, nuoremmat saavat sanallisen arvion.

Keskustelut oppilaan, huoltajien ja vanhempien kesken ovat kaupungissa jo rutiinia.

Joensuun seudulla oppilaat saavat välitodistukset nykyisin vasta yläkoulussa. Luokilla 1.–7. käydään syyslukukaudella oppimiskeskustelut. Keväisin oppilaat saavat sanallisen todistuksen 1.–3. luokilla ja neljännestä luokasta alkaen numerotodistuksen.

– Meillä käytiin keskustelua siitä, milloin numeroarviointi olisi hyvä aloittaa. Jotkut pedagogisessa työryhmässä olisivat halunneet jatkaa sanallista arviointia koko alakoulun ajan, toiset taas eivät, sanoo Joensuun seudun ops-koordinaattori Satu Huttunen.

Jyväskylässä luovutaan numerotodistuksista alakouluissa kokonaan. Vielä viime keväänä viides- ja kuudesluokkalaiset saivat kevättodistuksissaan numerot. Numerot korvataan sanallisella arvioinnilla. Oppilaiden kanssa käydään arviointikeskustelut vuosittain.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .