Lääkärit ilman rajoja laajentamassa Suomeen

Järjestö hakee uusia avustustyöntekijöitä ja lahjoittajia.

Kansainvälinen avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja (MSF) suunnittelee toimintansa laajentamista Suomeen. Paikallinen toimisto toimisi rekrytointikanavana ja mahdollistaisi varainhankinnan Suomessa, kertoo projektipäällikkö Linda Karvinen.

Hanke on valmisteluvaiheessa, eikä tarkkaa aikataulua tai paikkakuntaa ole vielä päätetty. MSF:llä on jo toimistot muissa Pohjoismaissa.

Karvisen mukaan toimintaa on laajennettava, koska humanitaarista apua tarvitaan jatkuvasti enemmän. MSF:n operatiiviset vuosikustannukset ovat 2010-luvulla noin kaksinkertaistuneet. Viime vuonna ne ylittivät miljardi euroa. MSF:llä on avustuskohteita lähes 70 maassa ja toimisto tai johtokeskus noin 30 maassa. Järjestö on perustettu 1971.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

"Olen jonkin verran riskinottaja" – Antti Eskelinen, 57, on hypännyt yli 2 800 kertaa laskuvarjolla, osallistunut ralliin Afrikassa ja pyöräillyt Istanbulista Travemündeen

Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille

Kolumni: Rinnat eivät ole naisen kruunu

Keniassa Linda Bosire eli leveästi pankkiirin tyttärenä, Suomessa hänelle on huudeltu n-sanaa ja hänen lapsiaan on kiusattu

Kolumni: Tässä kolumnissa ei olla mitään mieltä

Anna, 30, suuttui persujen pamfletista: Miksi väkivaltaa kokeneiden ääni unohtui taas?

"Se on ollut aika tyypillistä isoisäni käytöstä" – Taiteilija Eero Nelimarkka maalasi kuvan kuvanveistäjä Jussi Mäntysestä, ja taulusta seurasi vuosikymmenten riita

"Jos vaihtaisi auton ja kiertäisi vähän maailmaa" – Unelmointi kuuluu elämään, mutta mistä juuri sinä unelmoit?

"Ihmiset pitivät pöpinä, olinhan viisikuisen vauvan äiti" – Tea Törmänen, 37, on tuonut Suomelle MM-mitaleita amerikkalaisessa jalkapallossa, tutkinut miekkavalaita merellä ja muuttanut viikon varoitusajalla toiselle puolen Suomea

Laulaja taisteli Facebook-tunnuksistaan – samaan aikaan hakkeri tyhjensi jo pankkitiliä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.