Lapsi kuoli, viranomaiset unohtivat kriisiavun

Oman lapsen kuolema tai isän itsemurha ovat traumaattisia tilanteita. Niiden seuraukset voivat olla vielä kohtalokkaampia, jos ihmiset eivät saa lainkaan kriisiapua. Tällaisiakin tapauksia on Suomessa viime vuosina ollut.

Tampereen yliopistossa järjestetyssä Surukonferenssissa kerrottiin useista tilanteista, joissa pelastushenkilökunta on unohtanut auttaa traumaattista surua kohdanneet ihmiset kriisiavun pariin.

– Ne, jotka tapaavat ihmisiä, joille tapahtuu järkyttäviä asioi­ta, eivät aina osaa ohjata heitä eteenpäin, pääkaupunkiseudun kriisipäivystyksen johtava kriisityöntekijä Riikka Hämäläinen kritisoi.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ei kiistä kritiikkiä mutta uskoo sen perustuvan yksittäistapauksiin.

– Tilanteet kuitenkin vaihtelevat. Jonain perjantai-iltana keikkaa on niin paljon, että poliisin pitää sännätä seuraavalle tehtävälle, ja näinkin tärkeä asia kuin kriisiavun antaminen voi jäädä hoitamatta, Kolehmainen sanoo.

Poliisilla ei ole yksityiskohtaista ohjeistusta traumaattisiin tilanteisiin, mutta koulutuksessa annetaan mallit erilaisissa tunnetiloissa olevien ihmisten kohtaamiseen. Lisäksi eri poliisilaitoksilla on omia käytäntöjä akuuttien kriisitilanteiden varalle. Esimerkiksi Helsingin poliisilaitos hälyttää automaattisesti poliisipapin paikalle.

– Poliisi ei laita vain laastaria päälle vaan hoitaa kokonaisuutta. Poliiseilla pitäisi olla ymmärrys siitä, että trauman kohdannut perhe kytketään mukaan sosiaali- ja kriisiapuun. En voi kuitenkaan sanoa, että kaikissa poliisilaitoksissa ja kaikissa tilanteissa asiat toimisivat näin, Kolehmainen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

Opettajaksi pääsemisen kriteerinä "ruumiillinen sopusuhtaisuus" – Jyväskylässä järjestettiin pääsykokeita jo vuonna 1863

"Tämä voisi olla paikka, missä viinaa on keitetty" – Jättiläisten temppelin löytäjä etsi pirunkuoppaa ja löysi makkaratikun

Itä-Karjalan vankileireistä tehdään Venäjällä politiikkaa tosiasioista piittaamatta – Mutta eivät suomalaisetkaan näe koko kuvaa, sanoo tutkija

Kolumni: Koirat söivät sammalsyöjät, linnut popsivat mansikat, eivätkä tomaattini kelpaa kenellekään – kadehdin teitä pihaihmiset

"Ympäristö piti varmaan hulluna, mutta itse olin salaa onnellinen" – Anette Huila, 47, sairastui ensin vakavasti ja sai sitten potkut, mutta nyt hän on lähempänä unelmaelämäänsä kuin koskaan

Kolumni: Vanha normaali, uusi normaali vai oma maali?

"Euroopan hajottaminen vaatii aika hemmetin paljon enemmän kuin yhden viruksen" – Alexander Stubb, 52, jumittui koronan vuoksi Suomeen ja tuli mökkihöperöksi, mutta uskoo eurooppalaisen yhteistyön lisääntymiseen

Piispat halusivat muistaa vain talvisodan uhreja – Mannerheimin mahtikäsky teki kaatuneiden muistopäivästä kaikkien Suomen sodissa kaatuneiden päivän

Vihollisten ja omien tappamia

"Make sanoi, että Briteissä on tullut The Shadowsiakin kovempi bändi" – The Beatles hajosi 50 vuotta sitten, mutta Heikki Ursinille, 72, bändi elää ikuisesti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.