Linda Liukas on saanut oman osansa vähättelystä ja naisvihasta

Lastenkirjailija ja teknologiakouluttaja Linda Liukas, 32, on maailmanlaajuisesti tunnettu tekoälyn puolestapuhuja, mutta kun hän nyt pitää työpajaa media-alan ihmisille, käytössä ei ole lainkaan teknologiaa – vain kyniä ja paperia.

On marraskuinen aamu helsinkiläisen viestintätoimiston tiloissa. Pöydälle on katettu runsas aamupala, ja kahvikoneen vieressä olevalla 3D-printterillä voi tulostaa kahvivaahdon pinnalle Liukkaan yhteistyökumppanina toimivan matkapuhelinyhtiön logon.

Liukas selittää juurta jaksain tekoälyn ja koneoppimisen termistöä, teettää työpajan osallistujilla pieniä tehtäviä ja pyytää lopuksi kaikkia suunnittelemaan oman älypuhelinsovelluksensa.

Samantyyppisen show’n hän vetää lukuisia kertoja vuodessa, milloin Tokiossa, milloin New Yorkissa, milloin Lontoossa. Yleisönä ovat usein lapset.

Liukas on tullut tunnetuksi erityisesti maailmanlaajuista menestystä niittäneestä Hello Ruby -lastenkirjasarjastaan. Tarinoissa kirjojen päähenkilö Ruby kavereineen tutustuttaa lukijan tietokoneiden, teknologian ja ohjelmoinnin maailmaan.

Liukasta on tituleerattu esimerkiksi teknologia-alan Peppi Pitkätossuksi, koodauksen lähettilääksi ja uuden sukupolven satutädiksi.

Suomessa hän on saanut lastenkulttuurin valtionpalkinnon ja Tampereen yliopiston kunniatohtorin arvonimen. Kiinassa Hello Ruby -kirjat ovat voittaneet 130 000 euron arvoisen designpalkinnon. Hiljattain maailman tunnetuimpiin talouslehtiin lukeutuva Forbes valitsi Liukkaan 50 merkittävimmän eurooppalaisen teknologiavaikuttajanaisen listalle.

Liukas on tehnyt yhteistyötä myös puhujakonferensseja järjestävän TED-organisaation kanssa. Liukkaan suosituinta TED-puhetta on katsottu jo lähes kaksi miljoonaa kertaa.

Liukkaan pääviesti on, että tekoäly kannattaa ottaa työkaveriksi sen sijaan että suhtautuisi siihen epäillen. Hän uskoo tulevaisuudesta tulevan tekoälyn ansiosta ”värikkäämpi, lempeämpi ja ihmis­ystävällisempi”.

– Maailma ei ole ollenkaan valmis, mutta teknologia on mahdollisuus, Liukas selittää.

Liukkaan tausta on startup-maailmassa, sillä hän vaikutti takavuosina Aalto-yliopiston yhteydessä toimineessa Aaltoes-yrityshautomossa. Menestyksestä huolimatta hän ei ole miljonäärinousukas, jonka tavoitteena olisi tehdä mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman nopeasti.

Liukkaassa on enemmän tarinankertojaa ja taiteilijaa kuin laskelmoivaa bisnesnaista. Hän pyörittää liiketoimintaansa itse omistamansa osakeyhtiön kautta. Se on oikeastaan perheyritys, sillä myös hänen vanhempansa ovat tiiviisti mukana yrityksen toiminnassa.

Liukas itse sanoo optimoivansa tekemisiään ennemmin viidenkymmenen kuin viiden vuoden päähän. Kasvuyritysmaailman keinoja voi käyttää myös pidemmän tähtäimen tavoitteisiin.

– Startup-skene opetti kansainvälistymisen, sinnikkyyden ja kunnianhimon merkityksen.

Tammikuussa 2014 Linda Liukas esittäytyi joukkorahoituspalvelu Kickstarterissa ja kertoi, että hän haluaisi kirjoittaa ja kuvittaa lapsille kirjan ”teknologian maagisesta maailmasta”. Kirjan nimeksi tulisi Hello Ruby.

Liukas toivoi saavansa kampanjalla 10 000 dollaria, mutta kuukauden kuluttua hänen kirjahankkeelleen oli kertynyt yhteensä lähes 400 000 dollaria. Tukijoita oli ilmaantunut yhdeksäntuhatta. Kick­starterissa ei ollut aiemmin ollut yhtä menestyksekästä lastenkirjojen joukkorahoituskampanjaa, ja siitä uutisoitin monessa kansainvälisessä mediassa.

Liukas sanoo, ettei rahoitusta hankkiessaan osannut piirtää tai koodata erityisen hyvin. Silti hän oli sitä mieltä, että lapsille piti tehdä yleistajuinen kirja koodaamisesta.

– Olin toivonut, että joku muu voisi tehdä sen, mutta kun kukaan muu ei tehnyt, minun piti.

Liukas on tottunut toimimaan. Esimerkiksi ala-asteen viidennellä luokalla hän vaati opettajaltaan parempaa kuvaamataidon opetusta ja sai vapaat kädet suunnitella opetusta itse.

Vuonna 2010 hän perusti yhdessä ystävänsä Karri Saarisen kanssa tytöille ja naisille suunnatun koodaustyöpaja Rails Girlsin, joka on nyt levinnyt maailmanlaajuiseksi verkostoksi.

Silti Hello Rubyn suosio yllätti – ja vähän myös kauhistutti. Joukkorahoituskampanjan aikaan Liukkaalla ei vielä ollut kirjasta kasassa juuri mitään, ja kuluikin lähes puolitoista vuotta ennen kuin hän sai ensimmäisen Hello Ruby -kirjan markkinoille. Nyt kirjoja on julkaistu jo neljä.

Koska teossarjan päähenkilönä on tyttö, Ruby, kirjojen ajatellaan automaattisesti olevan suunnattu tytöille. Sitä taas on esimerkiksi Japanissa pidetty Liukkaan mukaan radikaalina. Liukas itse kuitenkin sanoo tekevänsä kirjoja yhtä lailla pojille kuin tytöille. Rohkeus tai sen puute kun eivät ole sukupuolisidonnaisia asioita.

– Lapsia on erilaisia, arkoja ja reippaita, eri asioista motivoituvia. Siksi heidän lähestymiseensä tarvitaan erilaisia lähestymistapoja.

Liukas kertoo olleensa erityisen iloinen eräästä kerrasta juuri Japanissa, jossa pienet pojat intoilivat Rubysta. Tai kun Tampereen teknillisen yliopiston aktiivi, parikymppinen mies, tuli sanomaan, että pitää Liukasta idolinaan.

Enää ei ole ennenkuulumatonta, että pojat pitävät idolinaan tyttöä.

– Näin se maailma muuttuu.

Toisaalta Liukas on vuosien varrella saanut oman osansa vähättelystä ja suoranaisesta naisvihasta. Hänen kykyjään on epäilty, koska hän on nuori nainen, joka on tullut teknologia-alalle muuta kuin perinteistä reittiä. Kun menestystä alkoi tulla, ympärillä alkoi pörrätä ”setämiehiä”, jotka halusivat neuvoa, miten bisnestä pitää tehdä.

– On paljon sellaisia tietojenkäsittelytieteiden ja teknologisen alan ammattilaisia, jotka eivät pidä mua idolinaan, Liukas muotoilee.

– Tietysti kaikki joutuvat aina jollain tavalla arvostelun kohteeksi, mutta kyllä se aluksi suretti tosi paljon.

Julkisuudessa lyödyt leimat tarrautuvat tiukasti kiinni.

Liukastakin saatetaan helposti pitää erityisen rohkeana ja rämäpäisenä luonteena, koska hän on tehnyt ja saavuttanut paljon ja nopeasti.

Liukas ei kuitenkaan tunnista itseään tästä kuvasta. Hänen elämänsä rakennuspalikoita on ollut turvallinen lapsuus ja aina ympärillä olleet aikuiset omista vanhemmista, sukulaisista ja opettajista lähtien.

– Perhe ja yhteiskunta ovat varmaan tekijöitä, jotka tekevät ihmisestä rohkean ja uskaltavan.

Liukas sanoo olevansa introvertti, joka kaipaa parrasvalojen sijaan säännöllisesti rauhallisia kotipäiviä, jolloin voi pysyä sängyssä ja vaikka piirtää tai lukea.

Hän on aina uppoutunut kirjoihin. Ikisuosikkeja ovat muun muassa Roald Dahlin Matilda, Charles Dickensin Loistava tulevaisuus ja Ernest Hemingwayn teokset. Lassi ja Leevi -kirjoja Liukas sanoo lukeneensa itselleen paljon iltasaduiksi.

Kun Liukas tekoälytyöpajassa ryhtyy kertomaan tarinaa Rubyn elämästä, hänen äänensävynsä muuttuu ja hän innostuu. Tarinoiden maailma tempaa hänet mukaansa.

1990-luvun alkupuolella Liukkaan isä toi kotiin perheen ensimmäisen tietokoneen. Sen käyttöjärjestelmänä oli maaginen uutuus Windows 3.11, jossa tietokonetta pystyi ohjailemaan kuvakkeiden ja ikkunoiden kautta. Oli tekstinkäsittely- ja piirto-ohjelma, pelejä – esimerkiksi pasianssi – ja muita jännittäviä ominaisuuksia.

Liukkaan isä oli ennen tietokoneen tuloa sanonut, että laitteella ei voisi tehdä mitään sellaista, mitä ei voisi jälkikäteen korjata. Mutta tietenkään 1990-luvun tietokoneissa ei ollut käteviä mahdollisuuksia varmuuskopiointiin tai oletusasetusten palauttamiseen sen jälkeen, jos jotain meni pieleen.

– Sen seurauksena me luultavasti tuhottiin se Windows pariin kertaan, Liukas sanoo.

Hän kertoo aina olleensa utelias ja peloton käyttämään teknologiaa. Nykyäänkin häneltä menee rikki vähintään yksi älypuhelin vuodessa.

– Puhelin on kulutuselektroniikkaa, mikä tarkoittaa, että sitä pitää voida käyttää, kuluttaa ja kierrättää, Liukas kuittaa.

Kun Liukas oli 13-vuotias, hän halusi tehdä omat nettisivut. Hän kirjoitti sopivat hakusanat Altavistan hakukoneeseen ja päätyi Lissa Explains It All -verkkosivulle. Siellä oli ajan hengen mukaisesti värikkäitä kuvakkeita ja Comic Sans -fontilla kirjoitettuja tekstejä.

Sivustolta löytyi myös selkeät ohjeet omien nettisivujen tekemiseen. Niinpä Liukas ryhtyi koodaamaan. Hän ei kuitenkaan tehnyt ”Lindan omia sivuja”, vaan fanisivut Yhdysvaltain silloiselle varapresidentille Al Gorelle, jota hän ihaili kovasti.

Hän avasi sivuille myös vieraskirjan, johon tuli viestejä Goren faneilta ympäri maailmaa.

– Ajattelin, että vau, tätä on internet. Minä, pieni tyttö Suomesta, voin tavoittaa ihmisiä kaikkialta.

Viime vuonna startup-tapahtuma ­Slushissa Liukas pääsi tapaamaan Al Goren, joka on nykyisin keskittynyt erityisesti ilmastonmuutoksen torjumiseen.

Liukas kertoi hänelle fanisivustostaan, siitä, että Gore antoi alkusysäyksen hänen uralleen.

– Oh, gosh! Gore puuskahti Liukkaan mukaan.

Liukkaalle itselleen Gore-esimerkki edustaa yleispätevämpää johdatusta kuin vain teinitytön hullua ihastusta. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut tekniikasta sinänsä vaan siitä, miten sitä voi käyttää itseilmaisun ja ongelmanratkaisun työkaluna.

Liukas sanoo, että hänen oman Y-sukupolvensa sukupolvikokemus oli Spice­ Girls, mutta nykyteineille se on Lady Gaga.

Ero tulee Liukkaan mielestä siinä, että Lady Gaga -sukupolvessa on enemmän ”raakaa energiaa ja outoutta” kuin edeltäjissään. Heillä on myös enemmän mahdollisuuksia.

– On ihana ajatella, että täälle sukupolvelle on itsestäänselvyys, että yleisö on maailmalla.

Siksi Liukkaankaan ei enää joka välissä tarvitse perustella sitä, miksi hän on lastenkirjailija. Hello Rubya on käännetty jo 25 kielelle. Yleisö on maailmanlaajuinen.

– On uusi normaali, että tämä on mahdollista.

Teknologinen kehitys herättää tietysti myös huolia. Maailmanlopun skenaarioissa robotit vievät työpaikkamme ja tietoturvattomuus yksityisyytemme.

Mediassa toistellaan kaiken aikaa, kuinka poikkeuksellisia aikoja nyt eletään. Kehitys on kiivaampaa kuin koskaan ja internetajan ääri-ilmiöt ryöpsähtelevät hallitsemattomasti.

Toisaalta mediassa helposti myös yliarvioidaan teknologisen kehityksen määrää ja suuntaa.

Liukas sanoo, että esimerkiksi tietokoneen luomiskertomus ei ole laskeutunut taivaasta. Päinvastoin on vaadittu satoja vuosia ja kymmeniä erilaisia ammatteja, joiden kautta on kehittynyt moderni teknologiakulttuuri.

PC, Personal Computer, luotiin Kaliforniassa pian hippiliikkeen kulta-ajan jälkeen. Sitä kehittäneet koodarit ja teknikot olivat mitä suurimmassa määrin oman aikansa kulttuurisille vaikutuksille alttiita. Kaikki, mitä tietokoneiden kehityksessä on sen jälkeen tapahtunut, on rakennettu tuon kulttuurisidonnaisen teknologian päälle.

Esimerkiksi amerikkalainen kirjailija Andrew Keen on todennut jo kymmenisen vuotta sitten, että nykyajan internetissä yhdistyvät 1960-luvun hippiliike, 1980-luvun markkinafundamentalismi ja 1990-luvun teknouskovaisuus.

Voi sanoa, että nykyajan teknologia on vahvasti sen näköistä kuin kehittäjänsä.

Tästä päästään yhteen Liukkaan tärkeimmistä teeseistä: koodaamisen pitäisi olla paljon nykyistä tasa-arvoisempaa ja avoimempaa.

Tällä hetkellä iso osa vaikuttavasta teknologiakoodista lähtee valkoihoisten nuorten miesten käsistä Kalifornian Piilaaksosta. Se näkyy esimerkiksi siinä, millaisia sovelluksia ja palveluita nykypäivän startupit enimmäkseen tuottavat. Esimerkiksi erilaisia deittisovelluksia on markkinoilla pilvin pimein.

Mitä homogeenisempää teknologiaa tuottava joukko on, sitä vinoutuneempia saattavat olla myös oppimisaineistot. Siksi Liukkaankin koulutuksissa tärkeänä osana on pohtia kriittisesti sitä, millaista maailmankuvaa tekoälyllä luodaan ja edistetään. Ettei levitettäisi ennakkoluuloja tai suoranaista rasismia.

Ja juuri siksi tekoälyä ja koodaamista pitäisi opettaa pienestä pitäen kaikille.

– Kun entistä monipuolisempi joukko ihmisiä pääsee kertomaan omista ideoistaan ja rakentamaan niitä, mahdollisuudet laajenevat.

Liukas itse haaveilee koulun perustamisesta. Se olisi maailmanlaajuinen, Montessori-henkinen verkosto, joka yhdistäisi teknologiakasvatusta ja yhteiskunnallista kasvatusta. Koulu opettaisi ajattelua, ongelmanratkaisua ja itseilmaisua tietokoneen kanssa ja ilman. Alemmilla luokilla tietokoneita ei olisi lainkaan, ja muutoinkin teknologiaa mietittäisiin laajemmin kuin pelkkien ruutujen kautta.

– Teknologiakoulu ilman ruutuja.

Juuri ruutuajasta käydään tällä hetkellä kiivasta keskustelua. Työelämässä ja vapaa-ajalla erilaisten ruutujen tuijottamisesta on vaikea pysyä erossa, ja moni on huolissaan ruutujen passivoivista ja addiktoivista vaikutuksista.

Liukas itsekin myöntää käyttävänsä teknologiaa liikaa. Hän esimerkiksi joutuu rajoittamaan Instagramin käyttöään erillisellä sovelluksella. Koko haastattelua edeltävän viikonlopun hän on kuulemma pelannut uutta Pokemon-peliä.

Liukas ajattelee, että pelkästään ruutuminuuttien syynääminen ei kuitenkaan ole hedelmällistä, koska kaikki ruutuaika ei ole samanarvoista.

– On paljon hyviä asioita, mitä voi tehdä digitaalisesti. Toisaalta on myös tosi paljon passivoivia ja huonoja.

Esimerkiksi videopalvelu YouTubessa algoritmit luovat jatkuvalla syötöllä uutta sisältöä, jota koostetaan suosituimmista videoista. Tällaista kehitystä Liukas ei pidä hyvänä. Jos ihminen ei määritä algoritmeille tarkkoja sääntöjä, ei pystytä täysin valvomaan, millaista sisältöä ne luovat.

Ruudut sitä paitsi saattavat muutenkin olla vain yksi välivaihe teknologisessa kehityksessä. Liukas arvoi, että ruutuihin keskittyminen vähenee merkittävästi 10–15 vuoden aikajänteellä. Ääniohjaus sen sijaan luultavasti yleistyy.

Kun Liukas on kiertänyt maailmalla, hän on huomannut yhden asian: vanhempien huolet ovat kaikkialla samanlaisia. Isät ja äidit Suomessa, Arabiemiraateissa ja Japanissa haluavat turvata lapsilleen parhaan mahdollisen tulevaisuuden.

Liukas peräänkuuluttaa vanhemmilta vastuullista läsnäoloa lasten elämässä. Kaikkia uusimpia teknologioita tai sovelluksia ei ole pakko tuntea, mutta on syytä olla kiinnostunut siitä, mitä lapset puuhaavat älylaitteillaan, joiden kautta he ovat jatkuvassa yhteydessä verkkoon.

– Sellaiselle sukupolvelle lapsia, joka ei ole koskaan painanut disconnect-nappia, WhatsAppissa tapahtuva riita on yhtä todellinen kuin koulun pihalla tapahtunut kiusaamistapaus. Tai ystävyys nettipelissä voi olla yhtä intensiivinen kuin kasvotusten tapahtunut.

Lapsi tarvitsee vanhemmiltaan apua, että hän oppii sanoittamaan niitä tuntemuksia, joita digimaailma tuo vastaan.

Joulukuun alussa järjestetyssä Slush-tapahtumassa kerrottiin, että Suomeen perustetaan Hive Helsinki -niminen koodarikoulu. Koulussa ei ole opettajia, vaan oppiminen tapahtuu vertaistuella. Tavoitteena on paitsi saada Suomeen lisää koodareita myös tuoda teknologia-alalle ihmisiä erilaisista taustoista.

Koulun rahoittajana on alkuvaiheessa peliyhtiö Supercell, mutta myös Liukas on mukana – tietysti. Hän on yrityksen hallituksen puheenjohtaja.

Liukas haluaisi tulevaisuudessa nähdä esimerkiksi ballerinoja, meribiologeja, opettajia ja lääkäreitä, jotka osaavat yhdistää osaamistaan ohjelmointiin.

– Mä voin yrittää antaa optimistisen ja pragmaattisen kuvan tulevaisuudesta, mutta en voi vaikuttaa sen toteutumiseen. Se on seuraavan sukupolven tehtävä.l

Linda Liukas, 32

Helsinkiläinen lastenkirjailija, yrittäjä ja teknologian puolestapuhuja.

Ensi kesänä aloittavan suomalaisen koodarikoulu Hive Helsingin hallituksen puheenjohtaja. Tampereen yliopiston kunniatohtori.

Tullut tunnetuksi naisille suunnatusta Rails Girls -koodariverkostosta, jolla on toimintaa useissa maissa, sekä Hello Ruby -kirjasarjasta.

Palkittu Suomessa muun muassa lastenkulttuurin valtionpalkinnolla, Mensa-palkinnolla sekä Suomalaisen koodin edistäjä -palkinnolla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .