Malikin tarina: Irakilaismies maksoi kalliisti päästäkseen Suomeen

Malik H. heräsi koputukseen.

Ovella oli virkapukuisia miehiä. Heillä oli kotietsintälupa.

Oli keskiviikkoaamu tammikuussa 2015. Irakilainen Malik, 28, oli majaillut veljensä asunnossa Turussa yli kuukauden päivät. Veli ja tämän vaimo ja lapset katsoivat vierestä, kun Rajavartiolaitoksen viranomaiset puhuttivat Malikia ja penkoivat tavaroita. Miehet löysivät makuuhuoneen kaapista Irakin passin ja Ruotsin henkilökortin. Molemmat olivat väärennettyjä.

Viisi päivää myöhemmin, tammikuun 26., Malik kutsuttiin poliisilaitokselle. Hän oli ollut siellä jo kerran, mutta silloin hän oli valehdellut. Tällä kertaa hän päätti kertoa totuuden.

7000 euroa

Malik oli tyypillinen Suomeen saapuva turvapaikanhakija. Hän oli irakilainen nuori mies, kotoisin Bagdadista. Hän oli opiskelija ja matkusti ilman perhettä.

Malik oli niin sanottu pakettimatkalainen. Hän oli sopinut Turkissa salakuljettajien kanssa matkajärjestelyistä Suomeen saakka. Matkoihin sisältyivät majoitukset ja ruoat.

Omien sanojensa mukaan Malik maksoi matkastaan noin 7 000 euroa. Se oli kova hinta viikkojen mittaisesta reissusta, jonka päätepysäkistä ei ollut takeita – onhan oleskeluoikeuden saanti Suomessa epävarmaa.

Tässä bisneksessä pakettimatka on kallis matkustusmuoto. Ammattimaiset salakuljettajat varaavat asiakkaidensa matkat ja vetävät välistä joka käänteessä. Kymppien hintainen laivamatka voi maksaa satoja euroja, satasia maksava lento tonnin. Mitä useampi kulkuväline, sitä enemmän salakuljettaja tienaa.

Kolme miestä

Turkista Malik jatkoi matkaansa yhdessä ystävänsä, 32-vuotiaan mekaniikan insinöörin Osmanin kanssa. Mukaan liittyi myös kolmas irakilainen mies, Yusuf.

Miesten toiveissa oli turvapaikka Suomessa  - maassa, josta he olivat kuulleet pelkkää hyvää. Malik halusi päästä lähelle sukulai­siaan, ja hänen veljensä oli kehunut Suomea.

Lähes kaikki Suomeen salakuljetettavat hakevat maasta turvapaikkaa, niin myös Malik. Rikostutkijoiden kokemus on, että yleisimmät syyt tulla Suomeen ovat sukulaisuus- ja ystävyyssiteet sekä turvapaikkapolitiikka. Suomi saatetaan valita, jos kuullaan, että esimerkiksi tietystä osasta Irakia saapuvaa turvapaikanhakijaa ei käännytetä takaisin. Tietoa saadaan tutuilta ja sosiaalisesta mediasta.

Tutkijoiden mukaan kukaan ei sano tulevansa Suomeen sosiaalietuuksien takia.

Kohti Milanoa

Malik, Osman ja Yusuf matkustivat veneellä Italian rannikolle viime marraskuun alussa. Matka oli raskas. Se kesti 6 -7 päivää, ja veneeseen oli ahtautunut lähes sata ihmistä. Yusufin mukaan alus oli alle 20 metriä pitkä.

Ilmeisesti paattiin oli tullut matkalla vikaa, sillä se oli ajelehtinut jonkin aikaa Välimerellä ennen kuin matka jatkui. Italias­sa matkustajien piti uida rantaan. Yusuf käytti pelastusliivejä, sillä hän ei osaa uida.

Malikilla ei Italiaan tultaessa ollut passia, ei aitoa eikä väärennettyä. Sen sijaan hänellä oli väärennetty Ruotsin henkilökortti.

Malikia oli kehotettu jättämään passinsa salakuljettajille Turkissa. Tämä on tavallinen käytäntö. Salakuljettajat kontrolloivat asiakkaitaan pitämällä heidän paperinsa hallussaan. Passeja myös myydään eteenpäin toisille asiakkaille.

Italiassa Malikia, Osmania ja Yusufia oli neuvottu matkustamaan Milanoon. Välietapin jälkeen alkaisi automatka pohjoiseen.

"Tohtori"

Salakuljettajasta käytettiin kutsumanimeä Tohtori. Kuulustelupöytäkirjan kuvassa katselee mustien aurinkolasien läpi tavallisen näköinen irakilaismies. Kapeat kasvot, nahkarotsi, vähän parransänkeä. Tohtori on syntynyt vuonna 1981.

Kutsumanimi tuli siitä, että Tohtori käytti tekaistua käyntikorttia. Siinä oli hammaslääkärin ammattinimike, väärä nimi ja puhelinnumero. Siihen soittamalla sai yhteyden salakuljettajaan.

Tohtoria pidettiin ammattimaisena ihmissalakuljettajana, jolla on yhteydet Turkkiin. Hänen arveltiin kuskanneen pitkän aikaa ihmisiä Euroopan halki Ruotsiin vuokra-autoilla.

Itse hän väitti olevansa nahkavaatebisneksessä: hänen sedällään on Italiassa nahkatehdas, jonka tuotteita Tohtori kertoi kaupittelevansa Ruotsissa.

Saksan ja Tanskan läpi

Milanossa Malik ja hänen matkakumppaninsa tapasivat Tohtorin ja tämän apumiehen, isokokoisen Samir A.:n Malik ei tuntenut heitä entuudestaan. Myös Samir oli irakilainen.

Koko seurue pakkautui mustaan Volvo V70 -henkilöautoon. Ennakkomaksu kyydistä Ruotsiin oli 500 euroa, perillä piti maksaa vielä yhteensä 3 000 euroa.

Noin 1 800 kilometrin mittainen reitti kulki Saksan ja Tanskan läpi. Matkanteko autolla on hidasta mutta samalla riskittömämpää kuin lentäminen. Schengen-alueella autoilijat pääsevät maasta toiseen ilman pelkoa passitarkastuksista.

Automatkalla puhuttiin vähän. Salakuljettajat olivat neuvoneet kyselemään ja kertomaan omista asioista mahdollisimman niukkasanaisesti.

Ruotsissa Malik näkisi lähisukulaisiaan ja saisi levätä ennen laivamatkaa Tukholmasta Helsinkiin. Siihen oli aikaa viikko.

Ruotsinlaivan meininkiä

Viking Gabriella -risteilylaiva lipui harmaaseen ja sateiseen Helsinkiin itsenäisyyspäivän aamuna 6. joulukuuta kello kymmenen.

Laivalla oli istuttu yökerhossa, syöty ja pelattu blackjackia. Miehiä oli nyt seurueessa kaikkiaan kahdeksan: Ruotsissa Malik oli saanut tietää, että Tohtori oli kuljettamassa Suomeen kolme muutakin irakilaista, paperittomia hekin. Seurue oli liikkeellä Ruotsista vuokratulla harmaalla Ford Transit -minibussilla.

Suunnitelma oli, että salakuljetettavat kuusi miestä ja Tohtorin apumies astuisivat maihin jalkaisin porrastetusti ja Tohtori ajaisi autoa. Näin salakuljetuskuvio ei välttämättä paljastuisi, vaikka yksi kärähtäisi.

Salakuljettaja jäi kiinni

Jalkaisin liikkuneista miehistä kaksi, Yusuf ja yksi Ruotsissa mukaan liittynyt mies, jäivät kiinni satamassa Rajavartiolaitoksen ulkomaalaisvalvonnassa.

Kaksi miehistä ilmoittautui Turun poliisille hakeakseen turvapaikkaa, ja loputkin tavoitettiin, sillä heidät tunnistettiin nopeasti laivan valvontakameroiden ja todistajanlausuntojen avulla.

Tohtori apumiehineen saatiin kiinni itsenäisyyspäivän jälkeisenä aamuyönä laivalta, jolla he olivat olleet palaamassa Ruotsiin. Malik sai Tohtorilta kyydin veljensä luo ja ehti olla siellä lähes viikon ennen kuin jäi kiinni. Malik ei ollut kiirehtinyt poliisille ilmoittautumista. Hänellä oli katto pään päällä, ja hän ajatteli, että myöhemmin häntä olisi vaikeam­pi yhdistää salakuljettajiin.

Ei amatöörejä

Joulukuussa Malikia kuulusteltiin. Silloin hän väitti, että Turkissa asuva salakuljettaja oli järjestänyt hänet rekan kuormatilassa Ruotsiin. Myös matkakumppani Osman kertoi saman tarinan.

Malikilla oli omaisia Ruotsissa, ja salakuljettajat tiesivät omaisten osoitteen. Malik pelkäsi, mitä heille tapahtuisi, jos hän paljastaisi salakuljettajat. Hyvin usein laittomat maahantulijat syöttävät kuulustelijoille pajunköyttä ensimmäisissä kuulusteluissa.

Tapauksen rikostutkinnasta vastasi Suomenlahden Merivartioston rikostorjuntayksikkö. Rikostutkijoille valkeni, että Malikin ja kumppanien matkat järjestäneet miehet eivät olleet amatöörejä, vaan he olivat mukana järjestäytyneessä ihmissalakuljetusbisneksessä, joka ulottui Pohjoismaista Kreikkaan ja Turkkiin.

Bisneksen laajuudesta saatiin viitteitä kuljettajien käyttämien vuokra-autojen gps-tiedoista ja matkapuhelimista.

Tohtorin apumiehen Samirin matkapuhelimesta löytyi kuvia 29 kadonneesta tai varastetusta passista. Passien välitysbisnes on tavallista ihmissalakuljetuksessa. Kadonneita passeja myydään hyvällä voitolla paperittomille maahantulijoille, joiden ulkonäkö on lähellä passin henkilöä.

"Turistina Suomessa"

Yhdessä kuvassa oli pienelle pojalle kuuluva passi. Tohtori oli lähettänyt Samirille kuvan toisesta, samannäköisestä lapsesta.

Miehet vertailivat lasten ulkonäköä toisilleen lähettämissään tekstiviesteissä. Samir oli sitä mieltä, että toisen pojan hörökorvat saattaisivat kiinnittää huomiota rajatarkastuksessa.

Tutkinnassa ei selvinnyt, onko kuvan lapsi salakuljetettu EU-alueelle. Näyttöä oli ainoastaan kuuden irakilaismiehen järjestämisestä Suomeen.

Salakuljettajat kiistivät loppuun asti järjestäneensä laittomia maahantuloja. Tohtori väitti olleensa Suomessa turistina kaveriseurueessa.

Kuulusteluissa Tohtori oli ylimielinen. Hän vältteli kysymyksiä, jotka koskivat hänen liikkeitään Suomen rajojen ulkopuolella. Kun häneltä tivattiin, millä asioilla hän liikkui Suomessa, hän vastasi ivallisesti. "Tarkoitukseni oli räjäyttää Viking-laiva."

Todistajanlausunnot ja kirjalliset todisteet kuitenkin vahvistivat, että Tohtori oli kuskannut irakilaismiehet ensin kahdessa erässä Italiasta Ruotsiin ja sieltä laivalla Suomeen. Hän ja Samir olivat hyötyneet salakuljettamisesta yli 8 000 euroa.

Ensimmäinen todistaja

Tammikuun 21. päivänä 2015 Rajavartiolaitoksen viranomaiset saapuivat Malikin veljen asuntoon kotietsintäluvan kanssa. Makuuhuoneen kaapista löytyi kaksi väärennettyä asiakirjaa: Irakin passi, jossa oli Malikin ystävän Osmanin henkilötiedot, ja kenkään piilotettuna Ruotsin henkilökortti, joka oli Yusufin nimissä.

Viisi päivää myöhemmin Malik kutsuttiin kuulusteluihin. Hänelle kerrottiin, että jos hän haluaa aloittaa uuden elämän Suomessa, hänen kannattaa puhua totta. Ruotsissa olevien omaisten turvallisuutta ei voida kuitenkaan taata.

Paperiton maahantulija on heikossa asemassa: hän on usein salakuljettajansa armoilla vieraassa maassa, jossa salakuljettajien verkosto voi olla laaja.

Malik oli todistajista ensimmäinen, joka suostui tunnistamaan salakuljettajansa kuvista ja kertomaan, miten matka oli järjestetty. Kenties hän ajatteli, että auttamalla rikostutkinnassa hän voi vaikuttaa turvapaikkahakemuksensa käsittelyyn.

Viranomaiset kiistävät, että tällainen vaikuttaminen olisi mahdollista, sillä Maahanmuuttovirasto päästää oleskeluluvista itsenäisesti.

Tutkijoiden mielestä Malik oli joka tapauk­sessa jutun kuudesta todistajasta yhteistyöhaluisin ja uskottavin. Käräjäoi­keus oli samaa mieltä.

Räjähdysmäinen kasvu

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Tohtorin vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomiot tulivat törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja valtionrajarikoksesta. Apumies Samir sai samoista rikoksista vuoden ja viisi kuukautta vankeutta. Tuomioista ei valitettu.

Kansliatuomio annettiin 20. maaliskuuta 2015. Samana päivänä EU:n tilastokeskus Eurostat julkaisi tiedotteen: Syyrian sotaa pakenevien turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Vuonna 2014 turvapaikanhakijoita tuli EU-maihin 44 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Oikeudenkäynnin aikaan Malikin turvapaikkahakemus oli edelleen käsittelyssä. Viranomaiset eivät anna tietoja yksittäisistä oleskelulupapäätöksistä, joten emme saa tietää, saiko Malik jäädä veljensä luo Suomeen vai karkotettiinko hänet maasta.

Tohtori istui ensikertalaisena puolet tuomiostaan ja pääsi ehdonalaiseen tänä syksynä. Hänet on käännytetty maasta ja määrätty maahantulokieltoon toistaiseksi. Hänellä on oleskeluoikeus Ruotsissa.

Samoihin aikoihin kun Tohtori vapautui, uutiset kertoivat, että Suomeen on tulossa Ruotsin kautta satoja pakolaisia päivässä. Pakolaisvirtojen myötä salakuljetustapauksia paljastuu yhä enemmän.

Tiistai 29. syyskuuta, Helsingin matkustajasatama. Merivartiosto ottaa kiinni kaksi miestä epäiltynä viiden irakilaismiehen salakuljettamisesta Suomeen. Epäillyt ovat Ruotsissa asuvia irakilaistaustaisia miehiä.

Merivartioston rikostorjuntayksikkö tiedottaa tapauksesta 2. lokakuuta. Miehet on vangittu, ja tapauksessa aloitetaan esitutkinta.

Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu. Jutun lähteinä on käytetty esitutkinta- ja oikeuden pöytäkirjoja. Lisäksi haastateltiin Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön päällikkö Kari Kettusta, tutkinnanjohtaja Jan Sundellia ja rikostutkija Jani Pienimäkeä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.