Muistatko vielä? IRC-Galleria, Habbo Hotel ja MySpace olivat aikanaan netin jättiläisiä

Sosiaalisen median suurimman palvelun Facebookin kävijämäärä on kääntymässä laskuun. Keväällä uutisoitiin, että Yhdysvalloissa ja Kanadassa palvelun käyttö väheni ensimmäistä kertaa sen historiassa. Erityisesti nuoret ovat alkaneet vältellä Facebookia. Esimerkiksi Guardian kertoo, että 700 000 nuorta brittiä hylkää palvelun tämän vuoden aikana, vastaavia ennusteita on Ruotsista.

Facebookia käyttää yhä seitsemän suomalaista kymmenestä, mutta internetissä suurinkaan menestys ei ole ikuista.

IRC-Galleria

Vuonna 2000 perustettu IRC-Galleria oli Pohjoismaiden käytetyin verkkopalvelu. Parhaimmillaan se tavoitti viikoittain yli miljoona nuorta.

IRC-Gallerian keksi suomalainen kaveriporukka. He halusivat luoda tavan, jolla tekstipohjaisen IRC-keskustelun käyttäjät saisivat valokuvansa muiden nähtäväksi. Galleria kasvoi nopeasti suuremmaksi kuin alkuperäinen IRC. Keskeinen ominaisuus oli mahdollisuus kommentoida toisten kuvia. Facebookiin kommentointimahdollisuus tuli vasta vuosia myöhemmin.

Internetyhtiö Sulake osti IRC-Gallerian perustajiltaan huhtikuussa 2007 eli puoli vuotta ennen kuin Facebook alkoi yleistyä Suomessa. Perustajat saivat 12,5 miljoonaa euroa, joka maksettiin Sulakkeen osakkeina. Summa oli 25-kertaisesti IRC-Galleriaa pyörittäneen yhtiön vuositulos.

IRC-Gallerian käyttäjämäärä alkoi pudota nopeasti, kun nuoret siirtyivät uutuuspalvelu Facebookiin. Perustajat eivät rikastuneet osakkeillaan, sillä suunnitelmista huolimatta Sulake ei koskaan listautunut pörssiin. Sen sijaan on arvioitu, että IRC-Galleriassa solmittujen ihmissuhteiden seurauksena on syntynyt 20 000 vauvaa.

Habbo Hotel

Lasten ja nuorten virtuaalimaailma Habbo Hotel on ollut suomalaispalveluista lähimpänä maailmanvalloitusta. Palvelu sai alkunsa, kun Sampo Karjalainen ja Aapo Kyrölä koodasivat kaverinsa bändin kotisivuille fanien tapaamishuoneen, jossa saattoi tekstipohjaisen keskustelun lisäksi liikkua virtuaalisilla hahmoilla.

Vuonna 2000 palvelu avattiin suurelle yleisölle nimellä Hotelli Kultakala. Kultakalaa pyöritti sama Sulake-yhtiö, joka myöhemmin osti IRC-Gallerian. Yhtiö laajensi ulkomaille jo seuraavana vuonna, ja palvelun nimi vaihdettiin Habbo Hoteliksi. Habboja ehdittiin avata noin 25 maahan. Kiinan Habbo Hotel suljettiin vuodessa: maassa juuri kenelläkään ei ollut verkkoyhteyttä kotona, eivätkä alaikäiset päässeet nettikahviloihin.

Habbon tulot perustuivat lähinnä virtuaalisten esineiden, kuten huonekalujen, myyntiin. Ostokset maksettiin tekstiviesteillä, ja Habboa syytettiin siitä, että ymmärtämättömät lapset saivat aikaan valtavia laskuja. Poliisin mukaan pelkästään Suomessa tehtiin parissa vuodessa sata rikosilmoitusta Habbon tavaroiden virtuaalisista varkauksista.

Menestystä alkoi nakertaa se, etteivät ylläpitäjät uskoneet älypuhelinten yleistyvän nuorilla käyttäjillä. Palvelua piti käyttää pöytäkoneilla, ja puhelinversiot julkaistiin vuosia liian myöhään.

Vuonna 2012 brittiläinen Channel 4 uutisoi, että Habbosta oli tullut paitsi lasten myös pedofiilien suosikki. Kaikki Habbon keskustelut suljettiin viikoksi, eikä suosio koskaan palannut ennalleen. Sulakkeen mukaan Habbo Hotelia ehti käyttää noin 300 miljoonaa ihmistä, yhtiö arvioitiin korkeimmillaan 800 miljoonan euron arvoiseksi.

MySpace

Kun Suomessa uutisoitiin ensimmäisen kerran kansainvälisten sosiaalisen median palveluiden saapumisesta kotimaan markkinoille, IRC-Gallerian ja Habbo Hotelin pahimpana uhkana pidettiin MySpacea. Yhdysvaltalaispalvelu jopa avasi konttorin Suomeen vuosien 2007 ja 2008 vaihteessa – Facebookilla sellaista ei ole vieläkään.

Vuonna 2003 perustetun MySpacen asemaa pidettiin vahvana, koska toisin kuin Facebookilla, sen taustalla oli vakavarainen mediakonserni: MySpacen perustajat olivat myyneet palvelun jättimäiselle News Corporationille vuonna 2005. Kauppahinta oli noin 490 miljoonaa euroa. Facebook oli vielä tuolloin suunnattu ainoastaan suppealle yleisölle, yliopisto-opiskelijoille.

MySpace perustui erityisesti bändien tuottamaan sisältöön, mutta myös yksityiset ihmiset pystyivät lataamaan sinne kirjoituksiaan, valokuviaan ja videoitaan.

MySpacen, IRC-Gallerian ja Habbo Hotelin kisa kävi kuumimmillaan alkuvuodesta 2008. Tuolloin Taloussanomat pohti, että ”yhteisösivustokilpailun musta hevonen saattaa kuitenkin olla Mark Zuckerbergin luoma Facebook”. Lehti oli huomannut, että Facebook oli noussut suositummaksi Google-hakusanaksi kuin MySpace tai IRC-Galleria.

Huhtikuussa 2008 Facebook nousi käyttäjien määrässä MySpacen ohi. Vuonna 2011 MySpace irtisanoi puolet työntekijöistään. Palvelu myytiin verkkomainosyhtiö Specific Medialle ja muusikko Justin Timberlakelle. Kauppahinta oli alle 30 miljoonaa euroa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .