Näyttelijä vei monologinsa naisvankiloihin: "Koin, että esitys löysi oman paikkansa"

Anna-Mari Laulumaalla on takanaan elämänsä raskain kiertue.

Jyväskyläläisellä näyttelijällä Anna-Mari Laulumaalla on takanaan elämänsä raskain kiertue. Hän on kiertänyt vankiloissa esittämässä vuosia harjoittelemaansa monologia.

Monologi pohjautuu amerikkalaisen runoilijan Anne Sextonin (1928–1974) runoihin, kirjeisiin ja elämäntarinaan. Esitys käsittelee naisen näkökulmasta mielenterveys- ja päihdeongelmia, itsemurha-ajatuksia sekä intiimejä yksityiskohtia vaikeasta avioliitosta ja rikkonaisesta perhe-elämästä.

Miksi juuri vankilat?

– Vankilaesitykset ovat palauttaneet uskoni teatteriin, sen pyhyyteen ja voimaan, Laulumaa tiivistää.

Alkuperäinen syy monologiesityksen vankilakiertueelle on kuitenkin hänelle itselleenkin hämärän peitossa.

– Minulle vain tuli sellainen olo käydessäni ensimmäisen kerran vankilassa esiintymässä. Koin, että esitys tuntui nyt löytäneen oman paikkansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.