Niin moni turkulainen on tehnyt itsemurhan, että aavekirjailija voisi vinoilla kaupungin vaikutuksesta mielenterveyteen

Turun linnan vankityrmissä voi edelleen aistia piinattujen vankien vihan. Linnassa ehti elää aikanaan satoja ihmisiä, joista moni murhattiin tai teloitettiin.

Kerrotaan, että vanginvartijan huoneessa on nähty aaveen kävelevän huoneen ja seinän läpi. Eräs japanilainen turisti kertoi haamun napanneen häntä jalasta, kun hän nousi tyrmästä pois.

 

Muun muassa tällaisia tarinoita alkoi kantautua toimittaja-kirjailija Artemis Kelosaaren korviin, kun hän muutti Turkuun vuonna 2009.

Nyt osa kertomuksista on koottu kirjan kansiin. Kelosaaren äskettäin ilmestyneessä Aaveiden Turussa (Haamu-kustannus) sukelletaan kauhutarinoihin, jotka värittävät kaupungin historiallisia merkkipaikkoja. Monia aaveita pidetään todellisina historian henkilöinä, jotka ovat jääneet kummittelemaan kuolevaisten keskelle.

Kelosaaren mukaan turkulaisen aaveen arkkityyppejä on kahdenlaisia.

Paljon on niitä, jotka ovat kuolleet oman käden kautta ja kummittelevat kuolinpaikallaan.

– Itsemurhan tehneistä aaveista voisi vinoilla jotain Turun vaikutuksesta ihmisten mielenterveyteen, Kelosaari nauraa.

Todennäköisemmin näiden aaveiden yleisyys liittyy kuitenkin kristinuskoon, jossa itsemurha oli pitkään tabu.

– Kristinuskon mukaan itsemurhan tekijä ei pääse taivaaseen, koska hän on ottanut Jumalalle kuuluvan vallan omiin käsiinsä, Kelosaari sanoo.

Itsemurhan tekijää ei saanut aikanaan haudata kirkkomaahan. Koska kuollut ei täten päässyt siunattuun lepoon, hänen uskottiin jäävän kummittelemaan.

– Kristinusko on myös vaikuttanut Turussa niin pitkään, että ehkä senkin takia tätä aavetyyppiä on niin paljon, Kelosaari arvelee.

Sitten ovat ne aaveet, jotka jostain syystä eivät halua maallisen elämänsä jälkeenkään jättää omaa kotiaan tai työpaikkaansa.

He kokevat olevansa paikasta niin voimakkaasti vastuussa, että eivät osaa tai halua lähteä pois. Tällainen on esimerkiksi Turun pääkirjastossa kummitteleva kirjastonhoitaja.

– Jos ihmiset käyttäytyvät huonosti, aaveet saattavat vähän mellastaakin ja siten osoittaa, että käytös ei ole hyväksyttävää, Kelosaari sanoo.

Harva kummitus kuitenkaan käyttäytyy vihamielisesti. Välillä joku saattaa paiskoa tavaroita, mutta muuten kummittelu on Turussa varsin hienovaraista. Lähinnä se tuntuu ulkopuolisen läsnäolona tai kosketuksina. Harvoin kummituksia edes näkee.

 

Suurin osa Kelosaaren kirjaansa varten haastattelemista ihmisistä kertoi tarinoita pieni hymynkare suupielillä, samalla ehkä kuitenkin salaa toivoen niiden olevan totta.

Mutta miten Kelosaari itse suhtautuu aaveisiin?

– I want to believe! hän naurahtaa.

– Haluaisin uskoa, mutta suhtaudun tarinoihin tietyllä skeptisyydellä.

Ennen kaikkea hän pitää kertomuksia viihdyttävinä tarinoina, jotka ovat osa suomalaista kansanperinnettä ja erilainen näkökulma Turun historiaan.

Kelosaari uskoo aavetarinoiden viehättävän ihmisiä edelleen tänä päivänä, koska ne toimivat vastapainona tieteeseen pohjautuvalle maailmankuvalle.

– Luonnontieteellinen, materialistinen maailmankuva on itse asiassa aika helvetin tylsä. Se ei tarjoa meille mitään elämää suurempaa. Ei mysteeriä, magiaa tai mitään intuitioon vetoavaa.

 

Hyvä aavetarina sekoittaa todellisia historian tapahtumia ja yliluonnollisia elementtejä. Mitä enemmän kertomuksessa on historiallisista paikoista, tapahtumista ja henkilöistä irtoavia yksityiskohtia, sen parempi.

Sen lisäksi tarvitaan tietysti draamaa ja tragediaa. Tarinan taustalla on hyvä olla esimerkiksi jonkinlainen traaginen kohtalo, joka vaivaa kummitusta.

– Kummittelulla on oltava jokin selkeä merkitys.

 

Kelosaaren oma suosikki on tarina turkulaisessa Rento-baarissa kummittelevasta runoilija Yrjö Jylhästä, joka tappoi itsensä samassa rakennuksessa vuonna 1956. Baarissa hänen aaveensa on viskonut jakkaroita ja tuoppeja lattialle. Onpa se kerran hajottanut Jaloviina-pullonkin.

– Jylhä oli aggressiivinen persoona eläessäänkin. On hyvin uskottavaa, että hän edelleen kummittelee eikä ole saanut rauhaa kuoltuaankaan, Kelosaari kertoo.

Kirjan mukaan Jylhä harrasti eläessään nyrkkeilyä ja haastoi herkästi riitaa. Lisäksi hänen mielenterveytensä reistaili. Vaimokin kuoli talvisodan aikana. Jylhä itse toimi sodassa komppaniapäällikkönä.

Turku ei suinkaan ole ainoa kaupunki, josta kerrotaan historiallisia aavetarinoita. Kelosaari asuu nykyään Tampereella ja työskentelee kesän ajan sanomalehti Karjalaisessa Joensuussa. Molemmilla kaupungeilla on aaveensa, joista Kelosaari suunnittelee kirjoittavansa tulevaisuudessa omat kirjansa.

Kelosaarella itsellään ei ole yhtään varmaa aavehavaintoa. Ei edes niiltä ajoilta, kun hän asui Turussa.

– Toivottavasti itsekin joskus kohtaisin kummituksen, hän nauraa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .