Nuorisokodin johtaja vaatii: Sijoitetut lapset pitäisi määrätä töihin

Kun nuorilla riittää energiaa, miksi emme yrittäisi kohdistaa sitä johonkin kehittävään?

Voisin kertoa saman tarinan monesta meille sijoitetusta nuoresta.

Etenkin laitokseen sijoitetut pojat ovat usein hirveän vilkkaita ja levottomia. Heillä on energiaa niin paljon, että se kohdistuu väistämättä johonkin. Valitettavan usein se tarkoittaa kolttosia: karkailemista, varastelua, nahistelua ja päihdekokeiluja. Kun nuoret ovat keskenään, he yllyttävät helposti toisiaan älyttömyyksiin. Pahimmista typeryyksistä luetaan sitten rikosuutisista.

Tähän pystytään puuttumaan yhdellä tehokkaalla keinolla, jota ei nykyään saisi sanoa ääneen. Sijoitettujen nuorten tekemällä fyysisellä työllä on huono maine – varmaan ihan ansaitusti vanhojen väärinkäytösten takia.

Mutta kun nuorilla kerran riittää energiaa, miksi emme yrittäisi kohdistaa sitä johonkin kehittävään?

Olemme tehneet nuorisokodilla paljon normaaleja omakotitalon kunnostustöitä. On maalattu seiniä, lapioitu soraa pihalla ja istutettu puita. Kesällä nuoret leikkaavat nurmikon, talvella kolaavat pihan lumesta. Teknisesti helppoja hommia, joissa jokainen näkee helposti oman työnsä jäljet.

Tulokset ovat olleet hyviä. Paikat pysyvät kunnossa, nuoret saavat mielekästä tekemistä ja oppivat arvostamaan työntekoa. Välillä he tietysti marisevat, että työ on rankkaa, mutta se on minusta hyvää asennekasvatusta. Me työntekijät olemme tehneet selväksi, että työ ei ole nuorille rangaistus vaan kasvatusta ja yhdessäoloa. Kaikki puurtavat yhteisen hyvän eteen.

Olen nähnyt, että nuoren itsetunto voi nousta niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin eteisen naulakon ruuvaamisesta paikoilleen. Samalla hän alkaa arvostaa asuinympäristöään ja ilkivalta vähenee.

Lisäksi olen huomannut fyysisen työn olevan monelle hyvää terapiaa. Moni synkkä ja sulkeutunut nuori on ruvennut avautumaan ihan eri lailla, kun ensin ollaan hikoiltu yhdessä esimerkiksi puutöissä. Jutellaan vaivihkaa kaikenlaisista asioista, jossain vaiheessa myös vakavista.

Tiedän, että tällainen huomaamattomasti työn ohella tuleva terapia ei ole nykyään muodissa. Mutta olen nähnyt sen toimivan konkreettisesti. Se on nuorisopsykologien kaipaamaa korjaavaa kasvatusta. Kun samat nuoret viedään ”oikeaan terapiaan” keskustelemaan varta vasten 45 minuutin ajan lapsuudestaan, siitä ei tule yhtään mitään.

Tässä työssä on menty liikaa niin sanotun hoitavan terapian suuntaan, eikä ymmärretä normaalin arjen merkitystä. Istutaan palavereissa, käydään terapeuteilla ja syödään lääkkeitä, mutta arki voi olla vain istumista tietokoneella omassa huoneessa.

Ongelmat johtuvat myös lainsäätäjistä. On liikaa kaikenlaista pakollista kirjaamista ja raportoimista, lisäksi nuorilta on vaikea vaatia mitään tai rajoittaa esimerkiksi heidän puhelimensa käyttöä.

Me konkarit sanommekin, että ennen kuljettiin nuoret kainalossa ja tehtiin asioita yhdessä. Nykyään kuljetaan läppäri kainalossa ja kirjataan ylös, kun nuori ei tee mitään.

Ymmärrän, että viranomaiset ovat tarkkoina sen suhteen, ettei nuorisokoteihin rakenneta mitään 1950-luvun kaltaisia sementtivalimoja, joissa nuoria pidettäisiin pakkotyössä.

Mutta sitä en tiedä, ymmärtävätkö viranomaiset, että fyysisellä työllä voitaisiin ihan oikeasti auttaa vilkkaita nuoria. Miettikää vaikka omalle kohdallenne. Roikutteko mieluummin kaikki päivät tietokoneella vai hakkaatteko välillä halkoja?

Palstalla eri alojen ammattilaiset kertovat asioista, joista ei voi puhua omalla nimellä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .