Onko hän Suomen pitkäaikaisin kauppias? Maija Kitinoja, 101, työskenteli tiskin takana yli 50 vuotta

Kyllä siinä juosta piti, muistelee edelleen kukkapenkkinsä itse kitkevä teräsnainen.

Pohjanmaalla sijaitsevan Tervajoen rautatieaseman kupeessa seisoo okrankeltainen pohjalaistalo. Sen julkisivun neljätoista ikkunaa katsovat kahdessa kerroksessa junaradalle päin. Talon toisella puolella on sisäänkäynti, jolle kuljetaan rapatun kauppasiiven ja pitkän kukkapenkin ohitse.

Ovella on vastassa ryhdikäs, hopeanharmaaseen vierailupukuun ja helmikoruihin sonnustautunut Maija Kitinoja. Askel nousee vaivattoman näköisesti, kun keväällä 101 vuotta täyttänyt Kitinoja ohjaa minut ja kuvaajan synnyinkotiinsa.

Sen pihapiiristä hän on tarkkaillut maailman menoa ja kaupan alan muutosta kaikki nämä vuodet. Isokyröläiseen kauppiasperheeseen syntynyt Kitinoja ehti palvella tiskin takana yli 50 vuotta, viimeiset vuodet kauppiaana yhdessä nuoremman siskonsa kanssa.

– Kyllä siinä juosta piti. Olin yli 70-vuotias, kun jäin eläkkeelle. Sovimme, että lopetamme kaupan vasta sitten, kun siskoni Kaarinakin pääsee eläkkeelle, ja niin teimme.

 

Kitinojan vanhemmat muuttivat rautatieaseman viereen vuonna 1911, ja Kyrönpelto Oy -niminen sekatavarakauppa perustettiin seuraavana vuonna. Yksi sen osakkaista oli Kitinojan isä, joka vähitellen osti koko kaupan itselleen.

– Taloa laajennettiin sitä mukaa kun perheemme kasvoi. Isän, äidin ja meidän seitsemän lapsen lisäksi tilaa tarvitsivat palvelijat, kertoo Kitinoja ja johdattaa meidät saliin.

Huhtikuussa 1917 syntynyt Kitinoja kävi kansa- ja keskikoulun kotikulmillaan. Valmistuttuaan talouskoulusta Vaasasta vuonna 1936 hän aloitti työskentelyn kaupassa.

– Siitä lähtien minä olin tiskin takana. Isä oli aina konttorissa hoitamassa asioita, ja myöhemmin kirjaa piti kauppakoulun käynyt Kaarina.

Kaupan tavaravalikoima oli alkuun suppea: myynnissä oli pääosin ruokatavaraa ja kodin tarvikkeita, ja samalta tiskiltä hoidettiin kaikki muutkin asiat.

– Voi, jos nykyään olisi sellaista! Meillä oli töissä vanhempi mies, joka oli osaava ikkunalasien laittaja, joten tiskillä oli aina särkyneitä ikkunalaseja tulossa korjattavaksi.

Tavara tuli kaupalle aluksi rautateitse. Suola, ryynit ja muu kauppatavara lastattiin makasiineihin, joista sitä haettiin kaupalle tarpeen mukaan.

– Asemalla oli aina vilskettä: siellä oli monta viljanostajaa ja viljan ja rehun tuojaa. Tie oli melkein aina täynnä hevosia, kun joku toi ja joku haki jotakin.

– Jos isä nyt nousisi haudasta, niin kyllä hän ihmettelisi. Niin on hiljaista nykyään.

 

Salin kaapin päällä on kuva Kitinojasta lottapuvussa. Sen on otettu, kun Lotta Svärd Säätiö valitsi hänet Vuoden Lotaksi vuonna 2015. Kitinoja antoi isosiskonsa Martan tavoin lottalupauksen ja palveli talvi- ja jatkosodassa. Hän oli 22-vuotias, kun talvisota syttyi.

– Olin ilmavalvonnassa. Valvonta aloitettiin Isonkyrön kirkon tapulista. Siellä oli kylmä.

Jos jotakin näkyi, siiitä piti ilmoittaa heti puhelimella 40 kilometrin päähän Seinäjoelle. Vuoro kesti neljä tuntia, ja valvontapaikka vaihtui talvisodan aikana parikin kertaa.

– Ilmoitettavaa ei juuri ollut ennen kuin Vaasaa pommitettiin. Se oli suuri juttu.

Talvisodan aikana Vaasaa pommitettiin kuusi kertaa.

 

Jatkosodan aikaan Kitinoja työskenteli kotipitäjänsä sidontapisteellä lääkintälottien esimiehenä. Lottia työllistivät myös kesäksi 1942 alueelle tulleet saksalaisjoukot, jotka majoittuivat makasiineissa ja läheisellä koululla.

– Lotille kuului heidän muonittamisensa. Jos he olisivat olleet täällä pidempään, niin saksan kielen taitoni olisi parantanut: juttuun tultiin kyllä, tarvittaessa käsimerkein avustaen. Nyt on jo unohtunut kaikki, Kitinoja sanoo.

Sodan jälkeen tuli käsky hävittää lottapuvut, mutta Kitinojat kätkivät omansa vintin sahanpuruihin.

– Lotista ei saanut jäädä mitään jälkeä. Osa muokkasi puvusta navettapukuja, mutta meidän pukumme onneksi säästyivät hyvässä kunnossa, eikä kukaan löytänyt niitä.

Maija Kitinojan lottapuku on nykyisin Seinäjoella Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museossa.

Sotaan liittyy myös kipeitä muistoja: kesällä 1944 rintamalle lähtenyt 19-vuotias pikkuveli Heikki katosi Karjalan Kannaksella. Vasta kuutisen vuotta sitten hänen tuntolevynsä löytyi ja vainajan henkilöllisyys varmistui dna-näytteen avulla. Hänet on nyt haudattu kotikonnuille.

 

Pihapiirin makasiineista ensimmäisessä, entisessä ruokamakasiinissa, on nykyisin Kitinojan kokoama kauppamuseo. Siihen pääsee tutustumaan päiväsaikaan, kunhan soittaa etukäteen, että Kitinoja on kotona. Lapin hirrestä rakennetun L:n muotoisen rakennuksen kuisti on vähän painunut, muuten siinä ei juuri ikä näy.

– Tänä keväänä en ole täällä vielä käynytkään, Kitinoja sanoo ja kumartuu kitkemään pari pitkäksi päässyttä heinää rapun edestä rivakin ottein.

Pariovien takaa avautuvassa tilassa on puinen, osin lasikantinen tiski ja seiniä kiertävät hyllyt, joilla on tavaroita hyvässä järjestyksessä.

– Halusin, että tämä muistuttaa sitä alkuaikojeni kauppaa, vaikka tilana tämä on pienempi ja meillä oli tiski kahteen suuntaan. Tavaroita olisi ollut enemmänkin, mutta osan ehdin jo myydä.

Tiskin lasikannen alla on irtokauluksia, lakanapitsiä ja neppareita. Seinillä on muun muassa jauhosihtejä, kahvikuppeja, hevosen kengitysrautoja ja kahvin korvikkeena käytettyjä sikuripakkauksia. Kitinoja tietää jokaisen tarinan.

– Sota-aikaan kaikki tehtiin paperista, jopa kengät, joissa oli pohjat puuta. Ne eivät olleet kestäviä. Olikin sanonta, että sateella jää kengät sille tielleen, hän kertoo ja esittelee puupohjaista, käyttämätöntä kävelykenkää.

Sotaa seurasivat säännöstely ja pula-aika, jotka tuntuivat kaupassa tiskin molemmilla puolilla.

– Kahvi meni ensin kortille, sitten sokeri ja lopuksi kaikki. Tiskin takana sai kuulla tyytymättömyyttä. Moni sanoi, että anna vain, sinulla on kuitenkin tiskin alla, mutta ei ollut mitään, mistä antaa.

 

Sokeri tuli kauppaan jopa kymmenkiloisina könttinä eli toppina, joista se pilkottiin ensin kirveen hamarapuolella pienemmiksi paloiksi. Paloittelu oli hankalaa, mutta säännöstelyn aikaan kutakin tuotetta sai antaa vain määrätyn annoksen.

Kaikki ruokatavara punnittiin punnusvaa’alla. Tarkka sai olla muutenkin, että tavaraa riitti mahdollisimman monelle.

– Joskus kangasta tuli vain yksi pakka, ja kaikki halusivat sitä. Niinpä aloin pätkiä sitä valmiiksi pukukankaiksi.

Kauppamuseossa on myös joitakin 1950–60-luvun tuotteita, kuten maitopusseja, sekä Kitinojan perheelle kuuluneita vanhoja tavaroita, kuten sähköllä toiminut kahvipannu eli perkolaattori.

– Vaikka pannu on vanha, se toimii samalla periaatteella ja näyttää samalta kuin nykyinen kahvipannuni.

Pintansa ovat pitäneet Kitinojan mukaan myös jotkin makeiset; esimerkiksi peltirasioihin pakatut kovat hedelmäkarkit ovat jälleen muodissa. Monet asiat ovat kuitenkin jääneet historiaan, kuten miesten juhlasaappaat.

– Miehet eivät ennen pitäneet nappaskenkiä, vaan saappaat olivat juhlakengät. Kun terät kuluivat, samoihin varsiin vaihdettiin kumiterät.

Sodan jälkeen alkoi jälleenrakennus, ja kaupankäynti muuttui Kyrönpellossakin merkittävästi. Kauppaan tuli nykyaikaisen kaltainen vaaka, jolla punnittiin valmiiksi myyntiin esimerkiksi kilon jauhopusseja. Tosin ensimmäinen vaa’an tarjottelija sai liukkaan lähdön.

– Kauppaan tuli mies, joka halusi jättää meille testattavaksi uudenlaisen vaa’an. Silloin apulaisena ollut mies hermostui kovasti ja sanoi, että ”saa kokeilla, mutta tuossa on seitsemän hirttä poikki”, Kitinoja kertoo ja naurahtaa muistoille.

Apulainen oli epäillyt, ettei mies ehkä ollut liikkeellä rehellisin aikein, ja osoitti tälle ovea. Seitsemän hirttä viittaa hirsitalon oviaukon kokoon, joka mitattiin poikkihirsien mukaan.

Kauppaan tuli muitakin laitteita:

– Kahvia varten tuli mylly, koska asiakkaat toivoivat, että kahvia saisi valmiiksi jauhettuna. Kahvia oli kahta kolmea sorttia, halvempaa ja kalliimpaa, mutta yleensä asiakkaat pyysivät ”sitä parempaa kahvia”.

Kaupalle valmistui 1950-luvulla oma siipensä päätalon yhteyteen, ja sinne tulivat ensimmäiset kylmäkaapit. Paikallisten mukaan kaupasta sai kaikkea mahdollista:

– Sanottiin, että jos jotakin ei Kyrönpellosta saa, sitä ei tartte muualta lähteä hakemaankaan.

Kitinoja otti yhä enemmän vastuuta kaupan pyörittämisestä ja matkusti usein Vaasaan tapaamaan tukkuliikkeiden edustajia. Päätavarantoimittaja oli Kesko.

– Junissa oli kolme luokkaa ja topatut penkit vain ykkösluokassa. Junamatkat virkkasin lakanapitsiä.

 

1960-luvulla maaseudulla puhalsivat muutoksen tuulet. Maatalouden sijaan töitä alkoi tarjota teollisuus, ja Isostakyröstä muutettiin työn perässä etenkin Ruotsiin. Osa paikkakunnan väestä alkoi käydä ostoksilla kaupungissa, Vaasassa.

Kyrönpellon kauppa toimi kuitenkin vuoteen 1989 asti, jolloin Kitinoja siskoineen jäi eläkkeelle. Nyt kauppasiipi seisoo tyhjillään.

1960-luvulla Tervajoella oli parhaimmillaan kolme kauppaa: rautatien toisella puolella työnväen osuusliikkeen kauppa ja Asemantien päässä kolmas kauppa. Nyt lähin ruokakauppa on runsaan kuuden kilometrin päässä Vähässäkyrössä.

– Entisenä yksityisyrittäjänä kuljen mieluummin kauppaan Isonkyrön kirkolle, sinne on kymmenen kilometriä. Meitä kulkee tästä sinne samalla kyydillä kerran viikossa kymmenkunta ihmistä.

Kitinoja hoitaa myös pankkiasiansa Isossakyrössä.

– Nordean konttori siirtyi Laihialle asti, niin minun piti vaihtaa pankkia. Aivan hullua! Kun sanovat laittavansa paremmaksi, niin huonommaksi menee.

Kännykkää hän käyttää soittamiseen ja puhelujen vastaanottamiseen ”mutta ei muuhun”.

 

Maija Kitinoja sanoo olevansa vanhapiika: hän ei ole ollut naimisissa eikä omia lapsia ole.

– Vanhin sisareni kuoli vuosi sitten ja jäin ihan yksin. Kaikki muut sisarukset ovat kuolleet. Omanikäisiäni juttukavereita ei enää ole.

Työteliäällä kauppiaan tyttärellä ja myöhemmin kauppiaalla tuskin on ollut pula kosiskelijoista, mutta Kitinoja ei tunnusta, että olisi huomannut kaupalla käyneiden miesten riiausyrityksiä.

– Kaikkia palvelin samalla tavalla, hän tyytyy kommentoimaan hymynhäive huulillaan.

Työn lisäksi Kitinoja piti nuorempana siskonsa kanssa ompeluseuraa, kirkkokuorossa hän on laulanut yli 60 vuotta. Eläkkeelle jäätyään hän matkusteli ulkomailla, mutta nykyisin matkat suuntautuvat enää kotimaahan. Haastatteluviikon lopulla suunnitelmissa oli reissu Tampereen herättäjäjuhlille.

 

Seuraavaksi juodaan kahvit. Kitinojaa auttamassa oleva veljenpoika Mikko Kitinoja myöntää, että isotätinsä on poikkeuksellinen satavuotias.

– Lapsuudessani satavuotiaat olivat jo petipotilaita, mutta Maija kitkee yhä kukkapenkkejä aamusta iltaan.

Salin viereisessä huoneessa odottaa valmiiksi katettu pöytä. Kitinoja kaataa kahvit veljenpojan avuntarjouksesta huolimatta. Ikkunapöydillä on liuta reheviä huonekasveja.

– Pääosin olen kotonani yksin, ja tähän päivään asti olen jaksanut hoitaa paikat. Parina viime vuonna apunani ovat käyneet veljeni lapset, kun välillä olen ollut huonossa kunnossa.

Vanhuuden tukena on ollut myös Kitinojan ystävän, kaupassa myyjänä työskennelleen Anneli Rinnan perhe.

Kitinojan kuulo on heikentynyt, ja jalka murtui liukastuessa pari vuotta sitten. Harmeista huolimatta puheen lomassa helisee nauru.

Kahvilla selaamme Kitinojan satavuotispäiviltä koottua kuvakirjaa. Vieraita oli 70, joiden joukossa olivat Pohjanmaalta kotoisin olevat kokoomuskansanedustajat Susanna Koski ja Paula Risikko.

– Erityisen iloinen olen siitä, että juhliini tuli rautatien toiseltakin puolelta eräs ihminen. Olimme nuorena tekemissä, mutta emme olleet nähneet nyt vuosikymmeniin.

Rautatie oli poliittisen kannatuksen jakolinja: Kitinojan puolella rataa oltiin oikealle päin kallellaan, toisella puolella taas vasemmalle.

 

Tervajoen aseman ympäristö on muuttunut kovasti Maija Kitinojan nuoruudesta, vaikka asemarakennus ja hänen kotinsa yhä paikallaan ovatkin.

Kitinoja kertoo, että häneltä tullaan usein kysymään asioita, koska hänen arvellaan muistavan kaikkea.

– Omasta elämästään muistaa asioita paremmin, mutta sivullisten elämästä ei tahdo muistaa.

Hyvässä kunnossa olevia satavuotiaita tapaa niin harvoin, että on kysyttävä vielä pitkän iän salaisuutta.

– Sitä on paljon kysytty. En tiedä muuta kuin että ei pitäisi istua, pitäisi olla liikkeessä. Minä olen aina ollut menossa ja jalan päällä. Siksi tuntuu, ettei liika istuminen ole ihmiselle hyväksi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .