Opettajan sairausloma johtaa kaaokseen, paljastaa peruskoulun opettaja: "Toivomme, että kukaan ei kuole"

Tiedän monia opettajia, jotka ovat vaihtaneet alaa. Kollegat puhuvat voimien hiipumisesta ja pohtivat ääneen, miten jaksavat työssään. Sairauslomat työuupumuksen vuoksi ovat lisääntyneet. Yritämme selviytyä ja toivomme, että kukaan oppilaista ei kuole. Ja pelkäämme huomista.

Koulutusleikkaukset, oppilaiden pahoinvointi ja uuden opetussuunnitelman kohtuuttomat vaatimukset ovat tehneet työtaakastamme mahdottoman, mutta palkassa työn lisääntyminen ei näy. Useimmilla aloilla ylitöistä maksetaan, mutta opettajan palkka määräytyy opetustuntien mukaan. Loppu on harrastamista. Opettajat kiertävät kirpputoreja ja ostavat omasta pussistaan kouluille suksia, luistimia ja käsityötarvikkeita. Kunnilta rahaa ei tipu, sillä sitä ei ole.

Uusi opetussuunnitelma (ops) vaatii yhtä jos toista, mutta edes sen mukaisia oppikirjoja ei ole varaa hankkia. Opettajat eivät ole saaneet täydennyskoulutusta, vaikka lasten pitäisi valmistua peruskoulusta suurin piirtein valmiina työelämäosaajina. Samaan aikaan heidän tulisi saada olla lapsia. Kaikkien pitäisi osata koodata, mutta yhteiskunta parjaa nuoria ruutuajan määrästä. Minulla on työssäni riittämätön ja kädetön olo.

Ops vaatii koulua laajentumaan yhteiskuntaan, mutta luokasta lähteminen maksaa. On oppilaan tuurista kiinni, jaksaako hänen opettajansa painaa yöt läpeensä töitä, jotta voisi tuoda yhteiskunnan luokkahuoneeseen. Opettajat ovat pääosin tunnollista väkeä, mutta olemme joutuneet pohtimaan, paljonko käytämme vapaa-aikaamme materiaalien ja monisteiden tekemiseen.

Luulisi, että meilläkin olisi oikeus sairastaa tai hoitaa kipeää lasta. Mutta kun opettaja sairastuu, pari kolme päivää menee niin, ettei sijaista palkata. Työkaverit juoksevat luokassani omien tuntiensa ohessa, kun minä poden kotona. Ei siellä opiskella, ja mitä tahansa voi tapahtua, kun aikuista ei ole paikalla. Varmasti siellä kiusataan. On työmme aliarvioimista ajatella, että kuka vain voi tehdä sitä oman työnsä ohessa tai että lapset pärjäävät itse.

Tiedän tapauksen, jossa vanhempien piti marssia rehtorin luo vaatimaan, että nyt alakoululuokkaan on saatava sijainen, kun lapsi ei opi lukemaan tai laskemaan. Seuraavana päivänä sijainen tuli. Palvelun tilaajien eli lasten vanhempien pitäisi pistää kuntapäättäjät koville ja vaatia laatua. Opettajat voivat vain vikistä.

Yhä useampi oppilas tarvitsee erityistukea, mikä tarkoittaa, että opettaja istuu opetustyön ulkopuolella monialaisissa työryhmissä pohtimassa kullekin lapselle yksilöllisiä tukitoimenpiteitä. Palaverien anti jää kirjausten tasolle, sillä rahaa oppilaan tukemiseen ei ole. Lopulta se olen minä, joka näitä toimenpiteitä luokassa toteuttaa – tietenkin ilman lisäpalkkaa.

Yhtä koulupsykologia kohden on jopa 1 500 oppilasta. Voi kestää kolme tai neljä kuukautta, ennen kun lapsi saa tarvitsemaansa hoitoa. Siihen asti ei-koulukuntoista oppilasta säilytetään luokassa, jossa ei opi hän eikä kukaan muukaan.

Minä joudun olemaan isä, äiti, kuraattori, psykologi, sosiaalityöntekijä ja poliisi – missä välissä ja millä voimilla olen vielä opettajakin? Eikä kyse ole vain yhdestä tai kahdesta lapsesta, vaan nuorilla on koko ajan enemmän ongelmia. Palkka on sama riippumatta siitä, onko minulla 5, 15 vai 50 tukea tarvitsevaa oppilasta.

Palstalla eri alojen ammattilaiset kertovat asioista, joista ei voi puhua omalla nimellä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .