Pappi ihmettelee: "Usein pyydetään, voisitko jättää ne jumalapuheet vähemmälle" – ja juuri tästä syystä hautajaiset ovat hänen suosikkitilaisuutensa

Pappien työt eivät jakaudu tasaisesti naisten ja miesten kesken. Nuoria naispappeja toivotaan säännöllisesti miehiä enemmän toimittamaan kasteita ja häitä. Seurakuntalaiset ehkä yhdistävät naispappeuden arvoliberaaliuteen ja rentouteen, eivätkä halua setäpastoreita juhliinsa.

Hautajaisiin kelpaavat setäpastoritkin. Niihin ei ainakaan erikseen pyydetä nuoria naispappeja.

Se tuntuu vähän epäreilulta, että oma kalenteri täyttyy nopeammin kuin miespappien. Uskon, että tilanteeseen vaikuttaa toimintamme perhetyössä. Lapsiperheet tapaavat pappeja perhekerhoissa, kun pidämme hartauksia. Ehkä annamme helposti lähestyttävän mielikuvan.

 

Kasteissa minulta usein pyydetään, että ”voisitko jättää ne jumalapuheet vähän vähemmälle, emme ole kauhean uskonnollisia”.

Kastettakin useammin pyyntö tulee vastaan häissä, mutta hautajaisten osalta samaa toivetta ei kuule. Siksi hautajaiset ovat lemppareitani. Niissä ei tarvitse pyytää anteeksi sitä mitä on. Tuntuu, että hautajaisissa minun viestilleni ja uskonnon kielelle on tilausta, se koskettaa ihmisiä.

Vaikka kasteeseen ei haluta jumalapuhetta, muistutan aina, että kaste on kirkollinen toimitus, pieni jumalanpalvelus, ja tilaisuuteen kuuluvat pakolliset osat, joissa puhutaan Jumalasta. Yritän hoitaa ne mahdollisimman rennosti ja selkeäsanaisesti.

Jumalapuhe on kuitenkin asia, jossa en voi perääntyä enkä piiloutua, vaikka kastejuhlan järjestäjä pyytäisi mitä. Yritän sanoa sen tyylikkäästi ihmisille ja olla nipottamatta tai tuputtamatta.

 

Usein tuntuu, että kaste on rituaali, joka halutaan järjestää vain tavan ja esimerkiksi isovanhempien vuoksi. En näe sitä pahana asia. Minusta tapauskovaisuus ja -kristillisyys ovat hyvä juttu. On vain meidän tehtävä kirkossa kertoa perinteestä niin, että ihmiset ymmärtävät, mistä on kysymys.

Luterilaisuuteen kuuluu se, että kurotus ja kaipuu uskontoa kohti riittää. Jumala tekee sitten lopun työn.

Kun poistaa esteet yhteyden syntymisen tieltä, se on jo aika paljon. Pienet kontaktit kirkkoon, kuten rippikoulu tai kaste, helpottavat siinä hetkessä, kun oikeasti tarvitsee kirkon tai Jumalan apua tai korkeampaa suojelusta.

 

Toivon aina, että rippikouluja ja muita eivät pitäisi dorkat papit. Dorkia ovat mielestäni sellaiset, jotka avoimesti tuomitsevat toisen ihmisen uskon tai elämän. Se ei ole tyylikästä tai sivistynyttä eikä se ole missään tapauksessa kristillistä.

Ei varsinkaan se, kun Raamattuun nojautuen käydään tuomitsemaan ihmisten uskontoa, elämää tai elämänvalintoja. Se ei ole meidän pappien tehtävä, jätetään se Jumalalle. Tuomitseminen karkottaa ihmisiä kirkosta.

Raamattua halutaan valitettavan usein käyttää aseena. Se on niin valtavan monisyinen ja monimutkainen opus, että sillä voi perustella ihan mitä vain. Voi kun osaisinkin aina käyttää sitä rakkaudellisesti.

 

Ihmiset suhtautuvat pappeihin usein kummallisesti. Minua kohdellaan monesti kuin sitä paksumahaista setärovastia, joka lyö Raamatulla päähän siitäkin huolimatta, että tulen tilanteisiin hyvin naapurintytön näköisenä ja oloisena. Ihmiset eivät tunnu uskovan, että osaan puhua muustakin kuin Jeesuksesta ja kanssani voi olla ihan tavallisesti.

Ihmiset taitavat ajatella, että pappi edustaa jotain pyhää, itseään pyhempää, niin kuin tietty tavallamme edustammekin. Joskus mietin, pitääkö papin kunnioituksen tulla pelon kautta.

 

Palstalla eri alojen ammattilaiset kertovat asioista, joista ei voi puhua omalla nimellä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .