Pappi paljastaa seurakunnan salaisuudet: "Annan vanhoillisten jyrätä keskusteluissa, enkä uskalla vihkiä homopareja"

Nykypäivänä naispappeja väheksytään päin naamaa hyvin harvoin. ”Nainen ei sovellu papiksi” ja ”mikäs tyttöpappi sinä olet” -kommentteja tulee lähinnä hoivakodeissa dementoituneilta ihmisiltä. Heiltä on ehkä on otsalohkon suodatin hävinnyt sairauden syövereihin.

Kommenteista ei voi loukkaantua, sillä ne voi laittaa suoraan sairauden tai iän piikkiin.

Eniten naispappeutta on kyseenalaistettu opiskeluaikoinani, ja kyseenalaistajina olivat jotkut teologian opiskelijat. Se oli suuri yllätys, sillä olin aina ajatellut, että kyseenalaistaminen liittyy nimenomaan ikään, ja naispappeuden vastustaminen on vanhojen ihmisten juttu.

On kuitenkin olemassa nuoria teologeja, jotka ajattelevat, että Raamatussa naispappeus kielletään ja asiaa ei mikään muuta. Raamatussa sanotaan, että ”nainen vaietkoon seurakunnassa”, ja siitä on vedetty kaikenlaisia, omaan vakaumukseen sopivia johtopäätöksiä oppineiden perusteluista huolimatta.

Niin ajattelevat teologinaiset eivät halunneet papeiksi vaan uskonnonopettajaksi. Heillä oli usein herätysliiketausta, ja he saattoivat mennä jo opintojen aikana naimisiin ja keskittyä lapsentekoon.

Miehiltä kritiikkiä kuuli enemmän kuin naisilta, ja miehet olivat myös naisia kovaäänisempiä mielipiteissään.

Kirkossa on muutenkin sisäänrakennettuna valtavasti naisia syrjiviä ja väheksyviä rakenteita ja oletuksia. Usein oletetaan, että johtavissa asemissa, päätöksenteossa ja opettajina on miehiä, ja naisille jää aputytön ja pirtsakan hymyilijän rooli teologisen asiantuntijan sijaan.

Naispappien vastustajat vastustavat usein myös tasa-arvoista avioliittolakia. Kun avioliittolakia tehtiin, homoavioliitoista käytiin seurakunnassa paljon keskustelua. Seurakuntavaaleissa asia nousee edelleen esiin.

Tasa-arvoinen avioliittolaki on mielestäni hyvä asia. Minusta ihmisellä on oikeus valita puolisonsa sukupuoleen katsomatta. Jumala hyväksyy kaikenlaisen rakkauden, kun se ei vahingoita ketään toista.

Kirkon pitäisikin ehdottomasti vihkiä kaikki jäsenensä, jotka sitä pyytävät.

Yksi vaihtoehto olisi, että kirkolta poistettaisiin monen Euroopan maan tavoin vihkioikeus ja kirkko vain siunaisi avioliitot. Silloin tästäkään asiasta ei tarvitsisi tapella.

Täytyy tunnustaa, etten ole homoavioliittokeskusteluissa niin rohkea kuin haluaisin. Se on minulle häpeän paikka.

Minun pitäisi rohkaistua ja olla sitä mieltä kuin olen tilanteessa, jossa seurakuntalaisen mielipide poikkeaa omastani. Minun pitäisi puolustaa mielipidettäni teologina, eikä antaa vanhoillisten seurakuntalaisten jyrätä ja kuvitella, että he ovat oikeassa.

Tilanne on kuitenkin vain harvoin dialogi, jossa olisi mahdollisuutta oikealle keskustelulle. Vanhoillisesti ajattelevat ovat päättäneet, että he ovat oikeassa, ja työntekijänä on tyylikkäämpää väistää ja olla haastamatta riitaa.

Ajatuksen tasolla voisin vihkiä homoparin. Voisin teoriassa jopa lähteä Sateenkaaripappien listalle, mutta en tiedä, uskaltaisinko käytännössä.

Olen miettinyt, onko tämä minulle henkilökohtaisesti sellainen asia, että uskaltaisin perheenäitinä laittaa leipäni peliin. Homoparien vihkijällä on kuitenkin virka vaakalaudalla. Kukaanhan ei ole vielä potkuja saanut, nyt on vasta jaettu varoituksia.

Tämä asia pitää ratkaista, jos ja kun ensimmäinen pyyntö tulee.

Kristittynä minun pitäisi rohkeasti puolustaa heikompia. Olen huomannut, että aika monessa asiassa pitää vain todeta, etten ole niin rohkea kuin haluaisin.

Palstalla eri alojen ammattilaiset kertovat asioista, joista ei voi puhua omalla nimellä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .