Perttu Häkkisen kolumni: Totuus ei saa tappamaan

Olemme oppineet huutamaan, mutta puheen tuottamiseen on vielä matkaa, kirjoittaa Perttu Häkkinen.

Oxford Dictionaryn vuoden 2016 sana oli ”post truth” – totuuden jälkeisyys.

Termi ilmineeraa ajatusta valistuksen perinnön häviöstä: zeitgeistista, jossa mielipiteestä on muodostunut uhka tosiasioille.

Totuuden määrittely länsimaissa on perinteisesti kuulunut valtiolle, joukkotiedotusvälineille ja koululaitokselle: kotona on kielletty virtsaamasta lattialle, koulussa kerrottu luonnontieteestä ja armeijassa annettu soveliaan käytöksen askelmerkit.

On saavutettu haluttuja tuloksia: olemme rationaalisia ja sosiaalistettuja.

Kansanvalistuksen tuoksinassa on sivuutettu yksi elimellinen seikka: maailmankatsomus on aina subjektiivinen ja koostuu sekä rationaalisista että irrationaalisista elementeistä.

Meitä ei viime kädessä aja eteenpäin totuuden tavoittelu vaan omien mielipiteidemme todistaminen muille. Siksi totuuksista, toisin kuin mielipiteistä, vakaumuksista ja uskomuksista, harvemmin taistellaan.

”Kenenkään elämä ei ole vaarassa, koska hän ei hyväksy sitä, että kaksi ynnä kaksi tekee neljä... Ainoastaan uskomustemme vuoksi, eli sellaisten asioiden, jotka eivät ole todistettavissa, olemme valmiita tappamaan ja kuolemaan”, muotoili psykoanalyytikko Mary Esther Harding.

Maailma ei siis ole älykkyystesti vaan identiteettiprojekti. Eritoten yksilöitymisen aikana.

Kenties syy nykypäivän maailmankatsomuksellisen hajaannukseen ja internetissä velloviin kulttuurisotiin ei löydykään yhtäkkiä maagisesti esiinpulpahtaneista ”samanmielisten kuplista” vaan katteettomasta uskosta siihen, että toisilleen tuntemattomat ihmiset voisivat kyetä portaattomasti keskustelemaan erinäköisistä aiheista.

Olemme oppineet huutamaan, mutta puheen tuottamiseen on vielä matkaa.

Kenties elämmekin kollektiivista teini-ikää, eikä tämä baabelin sekaannus indikoikaan kulttuurin rappiota vaan ainoastaan yhtä ohikiitävää dialektista kehitysaskelta ihmislajin historiassa. Jonkin uuden ja eheän ilmaantumiseen liittyvää synnytyskipua: omille jaloille nousemista pitkäksi venyneen konttausvaiheen jälkeen. Sellaisissa taitekohdissa syyllistytään helposti ylilyönteihin.

Osa meistä on noussut kyseenalaistamaan perinteisten tiedotusvälineiden ja poliitikkojen tarjoaman totuuden. Siinä ei ole mitään väärää. Vallanpitäjiä ja mediaa kuuluu kritisoida, sillä meidänkin sisältömme perustuvat sekä tiedolle että mielipiteille.

Volyymin sijaan voisi kuitenkin peräänkuuluttaa laatua: perustellun toden uskomuksen kumoaminen ”musta tuntuu” -metodilla on harvinaista.

Jään vartomaan seuraavaa vaihetta suurella mielenkiinnolla. Onko meistä etsimään totuutta yhdessä vai jäämmekö huutamaan yksiksemme?

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.