Poliisi lopetti työt alettuaan pelätä muiden turvallisuuden puolesta – "Jouduin ajamaan öisin pitkiä keikkoja pää sekaisin"

Parikymmentä vuotta jaksoin, mutta nyt riitti juoppojen kuskaus. Olen lopettanut työni järjestyspoliisissa. Viimeiset vuodet olivat yhtä helvettiä. Kroppani ei enää kestänyt yövalvomisia ja jatkuvia vuorokausirytmin muutoksia.

Elin koko ajan kuin sumussa – niin töissä kuin kotonakin. Nuorempana pystyin vielä palautumaan vapaapäivien aikana, mutta kun ikää alkoi kertyä, keho ja mieli eivät pysyneet mukana. Joka kerta vitutti lähteä töihin, kun aina väsytti.

Aloin pelätä oman työturvallisuuteni ja muiden turvallisuuden puolesta, sillä jouduin ajamaan öisin pitkiä keikkoja pää sekaisin.

Järjestyspoliisin työvuoro kestää tavallisesti kaksitoista tuntia. Nuorempana pystyin nukkumaan yön jälkeen hyvät unet päivällä, eikä nuorena tarvinnut niin paljon nukkuakaan. Nyt vanhempana kaksi vapaapäivääkään ei riittänyt siihen, että olisin palautunut työkuntoiseksi.

Monen poliisin haave on päästä kenttätöihin järjestyspoliisiin. Harvempi haluaa paperinpyörittelijäksi rikostutkintaan. Niin se oli minullakin. Nuorempana kaipasin toimintaa ja halusin ehdottomasti kentälle. Ehdin kuitenkin nähdä sitä riittävästi ja liikaakin – en usko, että haluan enää koskaan palata haalarihommiin.

Työtä voisi jaksaa, jos siinä olisi jatkuvasti äksöniä, josta saa adrenaliinipiikkejä. Todellisuus ei kuitenkaan ole sellainen. Järjestyspoliisin työstä 95 prosenttia on peltikolareita, näpistelijöitä ja juoppojen kantamista. Niihin puuhiin ehtii kyllästyä parissakymmenessä vuodessa.

Tutkitusti vuorotyö lyhentää elinikää. Minulle varsinaisia terveysongelmia ei onneksi ehtinyt vielä tulla, vaikka jatkuva valvominen tietysti rasittaakin elimistöä. Palautuminen alkoi kuitenkin olla sellaista, että vertaisin vapaapäiviäni krapulaan. Istuin vain päivät, enkä saanut mitään aikaiseksi.

Joillekuille yövuorojen tekeminen sopii. He pystyvät elämään epäsäännöllisen vuorokausirytmin kanssa vaikka neljänkymmenen vuoden uran ajan, mutta minulta se ei vain onnistunut. Eikä onnistu monelta muultakaan. On melko tavallista, että kun poliisit alkavat lähestyä keski-ikää, he haluavat siirtyä järjestyspoliisista muihin hommiin.

Minulla kävi uskomaton onni. Satuin osumaan sopivaan saumaan ja sain viran, jossa työ on mielenkiintoista ja voin tehdä päivätyötä. Jos näin ei olisi käynyt, olisin ehkä ruvennut katselemaan hommia yksityiseltä puolelta, vaikkapa turvallisuusalalta. Jo pitkään oli ollut selvää, etten jää eläkkeelle järjestyspoliisina.

Päivätyössä tuntuu siltä kuin joku olisi sytyttänyt valot. Olen hämmästynyt siitä, miten suuri muutos tämä on ollut elämänlaadulleni. Nyt on koko ajan virkeä olo. Asiaan kuuluvaa sanontaa käyttääkseni: vireystilassani on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Monen kollegani tilanne on vaikea ja jaksaminen koetuksella, mutta en halua syyttää pomoja. Meilläkin on kokeiltu monia erilaisia työvuorojärjestelmiä ja yritetty keksiä, miten yövalvomiset saisi mahdollisimman vähän kuormittaviksi. Silti emme ole löytäneet nykyistä fiksumpaa vaihtoehtoa.

Onneksi yövuoroillekin löytyy vielä tekijöitä. Rikostutkijoina istuu parikymppisiä testosteronipanssarivaunuja, jotka odottavat palavasti pääsyä kentälle. Jos taas rikostutkinta motivoi, kentältä pääsee yleensä melko helposti päivävuoroon. Aina löytyy joku nuori, joka haluaa lähteä ajamaan keikkoja.

Palstalla eri alojen ammattilaiset kertovat asioista, joista ei voi puhua omalla nimellä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .