Ruotsalainen Darya on iranilaisen isän tytär, joka laulaa Suomi-iskelmää – "Kieli on ruotsia värikkäämpi ja rikkaampi"

Darya Pakarinen kuvailee suomea ”sydämen kieleksi”. Hän kokeili laulamista ruotsiksi ja englanniksi – ja totesi, etteivät ne toimi.

Vaari istui talon vintillä ja soitti urkuja. Unto Monosta ja Toivo Kärkeä, vanhoja tangoja korvakuulolta. Itseoppinut pelimanni hallitsi myös haitarin ja sahan.

Kun vaari soitti, nuori Darya Pakarinen istui vieressä ja kuunteli. Musiikki kuului hänen kesäänsä siinä missä rantasauna ja uiminen.

Pakarinen on syntynyt Ruotsissa, mutta tuli joka kesä Suomeen sukujuurilleen, joskus äitinsä kanssa ja joskus yksinään. Haapajärvellä asui hänen kauppiaana työskennellyt vaarinsa. Vesannolla puolestaan oli vaarin veli ja ”toinen mummola”.

Sitten vaari kuoli. Pakarinen muistaa hyttyset hautajaisissa. Ja niiden jälkeisen automatkan, kun stereoissa soi vaarille kuulunut levy, Olavi Virran kokoelma-albumi. Se hetki oli Pakarisen mielestä suomalaisinta, mitä hän oli koskaan kokenut.

Helsingissä Pakarinen meni levykauppaan ja etsi itselleen saman äänitteen. Hän oli 17-vuotias.

 

Ruotsiin muutti 1960- ja 1970-luvuilla lähes puoli miljoonaa suomalaista paremman elämän perässä. Daryan äiti Sirpa Pakarinen lähti Haapajärveltä länsinaapuriin suurimman muuttoaallon jo laannuttua, vuonna 1978. Hän työskenteli muun muassa kesätyöntekijänä Maraboun suklaatehtaassa Tukholmassa.

Sirpa kiinnostui poliittisesta aktivismista ja rockista. Hän kuunteli Black Sabbathia ja oli huolissaan pakolaisten oikeuksista. Ruotsiin oli tullut poliittisia pakolaisia Iranista, jossa ajatollah Khomeinin johtama liike oli muuttamassa länsimielistä maata tiukan islamilaiseksi.

Sirpa Pakarinen rakastui iranilaiseen pakolaismieheen ja perusti tämän kanssa perheen. Syntyi kaksi lasta, tyttö ja poika. Tytön nimeksi tuli Darya.

 

Tango palasi Darya Pakarisen elämään sattumalta 2000-luvun alussa, muutama vuosi vaarin kuoleman jälkeen. Pakarinen opiskeli Tukholmassa teatteria ja tapasi niissä piireissä viulisti Viktor Littmarckin. Hänkin on ruotsinsuomalainen ja kiinnostunut nostalgisesta suomalaistangosta.

Siihen asti Pakarinen oli ajatellut, että suomalaisesta perinnemusiikista pitäminen oli noloa. Mutta Littmarck ei ajatellut niin. Hänellä oli folkmusiikkitaustaa, ja hän tunsi myös Tukholman rock- ja punk-piirit.

Pakarinen ja Littmarck perustivat yhtyeen. Sen nimeksi tuli Darya & Månskensorkestern, suomeksi Darya & Kuutamo-orkesteri. Yhtyeen muut soittajat löytyivät teatteripiireistä lukuun ottamatta pasunisti Viktor Brobackea, jonka tausta oli kulttisuosioon nousseissa punk- ja ska-yhtyeissä.

Tyyli oli tinkimättömän retroa: vintage-pukeutumista ja vaskipuhaltimia. Halvan kuuloisia syntetisaattoreita bändi ei kelpuuttanut.

 

Pakarinen oli ottanut laulutunteja ja harrastanut kuorolaulua, mutta bändissä hän ei ollut ennen laulanut. Kun Littmarck oli tiedustellut yhteiseltä tuttavalta Pakarisen laulutaidoista, tämä oli vastannut: ”Kai se osaa vähän.”

”Vuoden paras suomalainen tangolevy taisi ilmestyä viime lauantaina – Ruotsissa”, kirjoitti Helsingin Sanomat Darya & Månskensorkesternin edellisestä, kolmannesta levystä Uusi Atlantis – Det nya Atlantis (2017).

Aiemmista poiketen levy koostui yhtyeen omista kappaleista. Sävellysten ja sanoitusten tekoon ei osallistunut ainoatakaan suomalaissyntyistä – jos ei lasketa Sirpa Pakarista, joka auttoi tytärtään Daugavan joutsen -tangon sanoittamisessa.

 

Alussa kielivalinta pelotti. Laulaa nyt suomeksi ruotsalaisyleisölle. Yksi ensimmäisistä keikoista oli kahvilassa Tukholman vanhassakaupungissa. Keikan jälkeen joku yleisöstä tuli kysymään Pakariselta, millä kielellä hän oikein laulaa.

Suomi on Pakarisen äidinkieli, mutta enemmän hän puhuu ruotsia. Hän kuvailee puhuvansa keittiösuomea ja pitää sanavarastoaan osittain vanhentuneena. Ennen ensimmäisiä levytyksiä hän harjoitteli ääntämystä äitinsä kanssa. Sanat kuten ”rannalla” olivat vaikeita ääntää.

Kuitenkin suomi tuntui ainoalta luontevalta laulukieleltä. Pakarinen kuvailee sitä ”sydämen kieleksi”. Hän kokeili laulamista ruotsiksi ja englanniksi – ja totesi, etteivät ne toimi.

– Suomen kieli on ruotsia värikkäämpi ja rikkaampi. Vertauskuvallisia ilmauksia on enemmän, asiat voi sanoa useammalla tavalla. Ruotsalaiset iskelmät ovat vähän banaaleja.

 

Kuutamo-orkesteri on tunnetumpi Ruotsissa kuin Suomessa, ja kotimaassaan yhtyeellä on kaksijakoinen yleisö. Suomi-seurojen keikoilla orkesteri esiintyy vanhemmalle tanssilavaväelle, Tukholman klubeilla sillä on omat hipsterifaninsa.

Suomessa yhtye keikkaili viimeksi yli kaksi vuotta sitten Helsingin Korjaamolla. Kysyntää olisi, mutta seitsenhenkisen orkesterin kanssa kiertäminen on kallista.

Pakarista huvittaa, että Suomessa kuulijat tulevat keikan jälkeen puhumaan ensimmäisenä haitaristi Amanda Fritzénille, koska ”se näyttää ihan suomalaiselta”, vaikka on umpiruotsalainen.

– Ehkä se johtuu ihonväristäni. Olen tällainen ruskea ruotsalainen, Pakarinen nauraa.

 

 

Pakarisen vanhemmat ovat eronneet. Iranilainen isä on eläkkeellä ja asuu Tukholmassa. Ihonvärin lisäksi Pakarinen arvelee perineensä isältään temperamentin ja sosiaalisen luonteen.

Pakarinen ei ole koskaan käynyt isänsä kotimaassa, ja Suomenkin hän myöntää tuntevansa vain osittain.

– Minun kuvani Suomesta on romantisoitu, koska koen täällä vain kesäiset hetket. Ymmärrän sen, mutta silti olen suomalaisuudestani ylpeä.

 

Darya Pakarinen istuu tuvan pöydässä äitinsä Sirpan kanssa. Syksyn koleus hiipii vanhan maatalon nurkkiin. Äiti ja tytär ovat jokavuotisella vierailullaan Vesannolla Pohjois-Savossa.

Talossa on kylmä, koska se on ollut viime ajat tyhjillään. Tänä vuonna kaksikon yhteiseen reissuun liittyy haikeutta. Talon emäntä kuoli viime vuonna. Isäntä, pelimannivaarin veli, asuu nykyisin kylällä palvelutalossa.

Pakarinen on alkanut pohtia, mitä jää, kun tuttuja sukulaisia Suomessa ei enää ole.

Muistot jäävät. Ja ne laulut.

– Luulen, että me jatkamme bändin kanssa niin pitkään kuin joku vain jaksaa kuunnella. Kun esitän niitä kappaleita, tunnen olevani kotonani.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .