Säästäminen on nautinnollista ja helppoa, sanoo rahabloggaaja

Toimittaja Julia Thurén, 31, tunnetaan rahaa ja sijoittamista käsittelevästä Juliaihminen-blogistaan. Häneltä ilmestyi viime syksynä Kaikki rahasta -kirja, ja Yle Areenassa voi kuunnella hänen Melkein kaikki rahasta -podcastiaan. Thurénin ja Raisa Mattilan Lapsiperheen parisuhdekirja ilmestyi tammikuussa.

Miten sinusta, valtiotieteiden maisterista, tuli rahabloggaaja?

– Raha on kiinnostanut minua aina. Aikaisemmin ajattelin, ettei siitä saisi puhua, koska pitäisi puhua vain ylevistä asioista. Sitten tajusin, että raha vaikuttaa paljon siihen, millainen olo ihmisillä on ja millainen paikka tämä maailma on. Näin ollen raha on tarpeeksi ylevä puheenaihe.

Säästit kymppitonnin vuodessa. Mikä on tärkein säästämiseen liittyvä oivalluksesi?

– Se, että säästäminen on nautinnollista. Saan nykyisin enemmän tyydytystä siitä, että saan rahaa säästöön kuin siitä, että ostaisin vaikka jonkin vaatteen. Säästäminen muuttuu helpoksi, kun tapahtuu tällainen ajattelun muutos.

Sinulla ja puolisollasi on kolme sijoitusasuntoa. Pelottaako korkojen nousu?

– Ei pelota. Olemme varautuneet siihen säästämällä koko ajan. Vaikka korot nousisivat kahteen prosenttiin, selviämme yhä helposti. Seuraan asioita, enkä usko, että korot nousevat merkittävästi seuraavaan kahteen vuoteen. Jos nousevatkin ja tulee ongelmia, niin asuntoja voi myydä.

Mikä on yleisin harhaluulo sijoittamiseen liittyen?

– Se, että sijoittaminen on vaikeaa ja tarkoitettu vain ihmisille, joilla on paljon tietoa ja rahaa. Se on päinvastoin. Erityisesti niiden, joilla on vähän rahaa, kannattaa sijoittaa, jotta he saavat rahaa muutenkin kuin vain palkkatuloina.

Kirjoitit blogiisi, että et jätä tippiä ravintoloissa, ja siitä nousi haloo. Onko tapauksesta seurannut jotakin hyvää?

– Opin, että jos haluaa sorkkia jotakin aihetta, perustelut pitää tehdä hyvin eikä vain sohaista. Ja kun puhutaan muiden ihmisten raha-asioista, pitää olla aika lempeä ja mukava. Tekstissänihän osoitin taloustieteen termein, miksi tippaamiskulttuuri on tarjoilijoille huono asia, mutta osa kommentoijista ei ollut jaksanut lukea kuin otsikon.

Uusin kirjasi kertoo lapsiperheen parisuhteesta. Paras vinkkisi suhteen ylläpitoon ruuhkavuosien keskellä?

– Tasaveroisuus. Jos perheessä on kaksi vanhempaa, niin molemmat osallistuvat kaikkeen. Näin kummallekaan ei tule yksinäistä tai ulossuljettua oloa.

Onko uran ja perheen yhdistäminen Suomessa yhtä helppoa naisille kuin miehille?

– Ei ole, se on paljon vaikeampaa naisille. Itselleni se on ollut melko helppoa, sillä mieheni hoitaa lastamme yhtä paljon kuin minä. Se ei ole kuitenkaan normi. On kuvaavaa, että jos lapsi sairastuu päiväkodissa, sieltä soitetaan aina minulle eikä miehelleni. Yhteiskunnassamme on yhä oletus, että nainen hoitaa. Se aiheuttaa enemmän paineita naisille kuin miehille.

Saat tuhat euroa. Miten käytät sen?

– Lyhennän asuntolainaa ylimääräisen erän tai sijoitan pörssiyritykseen, jolla on vastuullisuusasiat kunnossa.

Jos saisit muuttaa yhden asian maailmasta, mikä se olisi?

– Haluaisin, että tulevaisuudessa ympäristöystävällisyys olisi yrityksille taloudellisesti kannattavaa, eikä se, että saastuttaa ympäristöä. Tällä hetkellä mietitään vain seuraavaa vuosineljännestä eikä seuraavaa kahtakymmentä vuotta.

Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?

– Olen toivon mukaan ainakin kahden lapsen äiti – meille tulee toukokuussa toinen lapsi. Toivon, että teen edelleen kiinnostavia projekteja sinne tänne yhteiskuntavastuullisesti: että työni tuottaa enemmän hyvää kuin huonoa maailmaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .