Suomella on vielä toivoa, sanoo Tuomas Kyrö

Mielensäpahoittaja-kirjoja julkaistaan tänä syksynä myös Saksassa.

Kirjailija Tuomas Kyrön, 43, uusin Mielensäpahoittaja-kirja ilmestyi elokuussa, ja tänä syksynä ne aloittavat valoituksensa myös Saksassa ja Iso-Britanniassa.

Viime vuosina Suomi on täyttynyt mielensäpahoittamishokemista. Kyrö seuraa ilmiötä enemmän huumorilla kuin ärtyneenä.

– Aina ne jäljitelmät eivät ole ihan loistavia. Se vaatii sukupolven yli hyppäämisen, että saa kiinni siitä, miten vanhemmat ihmiset ajattelevat, Kyrö toteaa.

Vaikka hänen kirjansa ovat keikkuneet myyntitilastojen kärjessä ja palkintoja on tullut, menestyksessä on Kyrön mukaan kyse myös sattumasta.

– On myös valtava määrä loistavia kirjoja, jotka eivät menesty. Se ei tee niistä huonompia muttei myöskään parempia. Tällä alallahan on kuvitelma, ettei hyvin myyvä kirja voi olla hyvä.

Urheilunostalgiasta usein kirjoittanut Kyrö seuraa nuorista urheilijoista muiden muassa vapaaottelija Makwhan Amirkhania ja formulakuljettaja Kimi Räikköstä.

– Arvostan Räikkösen karihotakaismaisen tiivistä ilmaisua. Seuraan myös Iivo Niskasta, joka on maailman tärkeimmän turhan asian eli pitkänmatkan maastohiihdon pelastaja. Suomella on vielä toivoa, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.