Suomen jalkapallomaajoukkueen fanit ovat yhtä suurta – ja äänekästä – perhettä

Suomi-fanien kannatuslaulu irtoaa heti kun joku huutaa: ”Oi Suomi!”

 

Oi Suomi!

Oi Suomi on niin ihana.

On meillä sauna, viina ja kirves.

Oi Suomi on niin ihana.

 

Suomi kohtaa Bosnia-Hertsegovinan EM-kisojen karsintaottelussa Tampereen Ratinassa kolmen tunnin päästä, ja Ruby and Fellasin terassi on jo täynnä sinivalkoista kansaa. Se on vakiintunut Suomen maajoukkueen kannattajien yhdistyksen (SMJK), tuttavallisemmin Suomi-fanien, kokoontumispaikaksi ennen Tampereella järjestettäviä maajoukkueen otteluita. Porukka hörppii virvokkeita, karjahtelee ja laulaa kaiuttimista kuuluvan Bon Jovin mukana.

 

Yksi ilonpitoon yhtyvistä on helsinkiläinen Antti Pohjonen, 35. Hänelle aamu tarjoili tulisia hiiliä.

– Katsoin kotona kelloa koko aamupäivän. Kaverit olivat tulossa Tampereelle kolmen junalla, mutta minun oli pakko lähteä jo aiemmin. En enää kestänyt odottaa, hän kertoo.

Muuten varsin hillitty ja hallittu insinöörismies päästää huutajan itsessään irti kentän laidalla – olipa kyse sitten seurajoukkue HJK:sta tai Suomen maajoukkueesta.

– Yhdeksänvuotias poikani on ihan innoissaan, kun isi pitää ääntä.

Samaan aikaan Tampereen Kaupin kentällä joukko SMJK:n jäseniä ja bosnialaisia palloilee ystävyysottelun merkeissä.

Fanipelit ovat perinne – oltiinpa sitten kotimaassa tai ulkomailla. Niissä on kyse jalkapallon ilosta, ei voitosta. Hyvä niin, sillä tällä kertaa takkiin tuli 1–2.

Miesten maajoukkueen kohdalla toiveet EM-kisapaikasta ovat nyt korkealla, sillä Huuhkajat on lohkonsa toinen. Viimeaikainen menestys maistuu hunajalta vuosikymmeniä jatkuneiden takaiskujen jälkeen. Lisäksi tällä kertaa on olemassa takaportti, vaikka seinä nousisi karsinnoissa vastaan: Nations Leaguen C-liigan pudotuspelit.

Suomi ei ole koskaan päässyt EM-kisoihin. Lähimpänä lopputurnauspaikka oli vuoden 1980 kisojen karsinnoissa. Silloin Suomi jäi vain pisteen päähän lohkon voitosta ja suorasta kisapaikasta.

 

Suomifanit laulaa,

ja taivaalla loistaa kuu

Bosnia tänään kaatuu,

ja viina maistuu.

Mitä lähempänä illan ottelun aloituspotku on, sitä sähköisemmäksi tunnelma ravintolan terassilla käy.

SMJK:n fanilippuja on myyty tälle illalle 700. Se on paljon siihen nähden, että yhdistykseen kuuluu vain runsaat tuhat jäsentä.

SMJK on perustettu vuonna 2002 ja se on Suomen vanhin maajoukkueiden faniyhdistys. Parhaimmillaan jäseniä on ollut jopa 2 500.

– Seurajoukkueiden faniryhmät ovat kasvaneet ja aktivoituneet, ja se on vaikuttanut osaltaan myös meidän jäsenmääräämme. Tässä on näkynyt selvä kulttuurinmuutos. Aiemmin seurojen fanit eivät olleet yhtä aktiivisia, SMJK:n tuore puheenjohtaja Jussi Hartikainen kertoo.

Hartaimmat fanit saattavat ostaa jäsenyyden jopa lahjaksi kummilapselleen. Suurin osa jäsenistä on kuitenkin 18–65-vuotiaita, heistä naisia on vajaa neljännes. Faneista 60–70 prosenttia asuu pääkaupunkiseudulla.

 

Ulla, 59, ja Johan Nissén, 55, matkustivat Tampereelle kotikaupungistaan Kemistä. Matka on vasta alussa, sillä heti Bosnia-Hertsegovina-ottelun jälkeen pariskunta suuntaa ystäviensä kanssa Suomen vierasotteluun Liechtensteinia vastaan. Sinne on myyty kaikkiaan sata fanilippua.

– Sitä on hieno katsoa, kun Suomi pelaa ja voittaa. Jalkapallo on kaunein laji maailmassa, Nissénit sanovat.

Jalkapallo on heille yhteinen kiinnostuksen kohde, mutta Ullan kipinän sytyttämiseen tarvittiin Johan. Naimisissa Nissénit ovat olleet 13 vuotta.

– Tämä on meille laatuaikaa yhdessä.

Nisséneitä jalkapallo yhdistää, mutta Gurungit se saattoi erottaa.

– Ex-mieheni mielestä jalkapallo pilasi avioliittomme, helsinkiläinen Piritta Gurung, 43, sanoo ja kohauttaa olkapäitään.

Hän liittyi Suomi-faneihin vuonna 2011 ja on ollut alusta saakka todella aktiivinen, muun muassa neljä vuotta yhdistyksen hallituksessa. Avioero miehestä tuli kuusi vuotta sitten.

– Ehkä hän koki, että käytin liikaa aikaa jalkapalloon, Gurung toteaa.

 

Fanitus on tuonut mukanaan paljon uusia, monenikäisiä kavereita. Gurung on huomannut, että vaikka ulkomaan pelimatkalle lähtisi yksin, kannattajaporukoista löytyy aina samanhenkistä seuraa.

– Olen kiertänyt ympäri Eurooppaa katsomassa pelejä, muun muassa Färsaarilla, Virossa, Kroatiassa, Unkarissa, Ranskassa, Puolassa, Pohjois-Irlannissa ja Itävallassa, Gurung kertoo.

Yksi mieleenpainuvimmista voitoista on Tallinnasta viime lokakuulta. Kun Teemu Pukki maalasi 1–0-voiton lisäajalla, fanien kaljat lensivät taivasta kohti ja Gurung jäi kaljasuihkun alle.

 

Jalkapalloilevan tyttären äitinä ja PK-35:n B-junnujen huoltajana Gurung on erityisen iloinen naisjalkapallon arvostuksen noususta. Tämän vuoden naisten MM-kisat näytetään suorana televisiosta. Siitä ei ole kauan kun naisjalkapallon ystävät joutuivat tyytymään muutamaan jälkilähetykseen.

– Kahdeksan vuotta sitten olin naisten MM-kisoissa Saksassa katsomassa pronssiottelua ja finaalia, Gurung kertoo.

Mestaruuden voitti sinä vuonna Japani.

 

Aina teille me laulamme

Minne vaan me teitä seuraamme

Täällä seisomme aina vaan

En mä tiedä mitään parempaa

Shaalalaalalalalaalaalaa

Urheilufanittamiseen suhtaudutaan nykyään myönteisemmin kuin parikymmentä vuotta sitten, sanoo urheiluun perehtynyt mediatutkija Sami Kolamo Tampereen yliopistosta. Koska jalkapallo on globaali peli, jalkapallojoukkueen fanittamisessa voi tuntea kuuluvansa maailmanlaajuiseen yhteisöön.

– Tunteiden osoittaminen ja identiteetin rakentaminen fanisidoksen kautta tuo elämään väriä, kiintopisteitä ja yhteisöllisyyttä. Fanitunteita ei tarvitse nykyisin piilotella, katsomossa ja ruutujen äärellä voi iloita ja surra täysin palkein, Kolamo toteaa.

Fanittaminen on tätä nykyä valtavirtaa, ja monet julkkikset poliitikoista kirjailijoihin tunnustavat väriä. Kolamo arvioi, että fanimaisten piirteiden yleistymiseen vaikuttavat muun muassa urheilulähetykset lähikuvineen ja sosiaalinen media.

– Myös urheilun tuotanto- ja markkinointikoneiston näkökulmasta fanikulttuuri on tärkeää, sillä fanit ostavat yleensä aktiivisesti fanituotteita – puhumattakaan tunnelman pitämisestä yllä urheiluareenoilla.

 

SMJK:n toiminta rahoitetaan parinkymmenen euron jäsenmaksuilla ja fanituotemyynnillä, lähinnä kaulaliinoilla, joissa on paras kate. Sellainen liki jokaisella fanikatsomossa onkin.

Jäsenmaksulla saa muun muassa ostaa maajoukkuepeleihin lippuja, jotka oikeuttavat paikkaan fanikatsomossa, Huse!-jäsenlehden ja hankittua kätevästi lippuja ulkomailla pelattaviin peleihin.

Fanit on ikuistettu myös Palloliiton tuotteisiin, ja heistä on valtava valokuva liiton toimiston aulassa. Yhteistyötä SMJK ja Palloliitto ovat tehneet vuoden 2011 selkkauksesta alkaen.

Tuolloin nokkapokkaa syntyi, kun fanit suuttuivat suurten kannatuslakanoiden eli övereiden käyttökiellosta. Tilanne johti kannattajien paukkupommeilla ja soihduilla tehostamaan protestiin seuraavassa kotiottelussa, ja tilannetta rauhoittamaan tarvittiin poliiseja.

– Palloliitto julkaisi ainoastaan viranomaistiedotteen käyttökiellosta ja se ymmärrettiin tarkoituksellisesti väärin. Kannattajat luulivat, että Palloliitto on heitä vastaan, vaikka paloviranomaiset kielsivät överit, sanoo Palloliiton tapahtumamanageri Ville Nylund, joka on vuodesta 2011 saakka toiminut kannattajayhteyshenkilönä.

 

Nykyisin Palloliitto ja SMJK palaveeraavat yhdessä ja keskustelevat esimerkiksi turvallisuudesta, markkinoinnista ja lipunmyynnistä. Palloliitto myös hommaa paidat, pallot ja kentän faniotteluita varten. Lisäksi pelaajat ja valmentajat käyvät tapaamassa kannattajia.

– Kannattajatoiminta kasvaa ja kehittyy koko ajan. On hienoa nähdä, miten porukka tukee omiaan, vaikka Suomen jalkapallomenestys on ollut melkoinen via dolorosa, Nylynd toteaa.

Hän luonnollisesti haaveilee Suomi-fanien tavoin Suomen EM-kisapaikasta.

– Se olisi hieno huipentuma hyvin alkaneille karsinnoille. Olisi hienoa nähdä, kuinka paljon faniporukkaa kisoihin tulisi.

 

C ha-la-lal-la-la-laa, Riven johdolla.

Cha-la-lal-la-la-laa, Eurooppaa valtaamaan.

Cha-la-lal-la-la-laa, Riven johdolla.

Cha-la-lal-la-la-laa, Eurooppaa valtaamaan.

Vaikka omia kannatetaan, kritiikin antaminen on sallittua. Tuomarit, vastustajat ja valmentajat ovat tulilinjalla. Tällä hetkellä joukkuetta vuodesta 2016 valmentanut Markku ”Rive” Kanerva kuuluu fanien silmissä hyviksiin.

– Koska hän tekee hyvää tulosta, lieka on pitempi. Mixu Paatelaisella lieka oli aluksi pitkä, mutta Hans Backe sai äkkiä kuulla, mitä mieltä fanit hänestä ovat, Hartikainen sanoo.

Backen Huuhkaja-lento jäikin vain vuoden 2016 mittaiseksi.

 

Puheenjohtaja Jussi Hartikaisen maajoukkuefanitus roihahti liekkiinsä, kun hän matkusti isänsä ja veljensä kanssa vuonna 2010 Moldovaan seuraamaan Suomen maajoukkueen otteita.

– Se oli kauhea peli. Suomi hävisi 0–2, ja Sami Hyypiä sai punaisen kortin.

Jo muutaman pelin kokemuksella Hartikainen tiesi, että hänelle sopivin paikka katsomossa on muiden fanien seurassa.

– Jäin koukkuun kerrasta. Omat rituaalit ja porukkaan kuuluminen ovat tärkeintä fanitoiminnassa.

Hartikainen on siitä erikoinen faniaktiivi, ettei hän juuri kierrä Suomen vieraspeleissä, vaikka se on iso osa kannattajayhdistyksen toimintaa.

– Esimerkiksi Unkarissa oli 1 400 suomalaista. Heistä puolet olivat SMJK:laisia.

Yhdistyksenä SMJK seisoo Helmareiden eli naisten maajoukkueen ja Pikkuhuuhkajien eli nuorten maajoukkueen takana, mutta eniten Hartikaista ja suurinta osaa Suomi-faneja kiinnostaa miesjalkapallo.

– Seuraan miesjalkapalloa alasarjoista maajoukkuetasolle. Oma seurajoukkueeni on Vuosaaren Viikingit. 10- ja 6-vuotiaita lapsiani hävettää, kun huudan kentän laidalla, Hartikainen kertoo.

 

Kaksoiskannattajuus eli se, että suosikkiseura löytyy sekä kotimaasta että ulkomailta, on tyypillistä suomalaisille jalkapallofaneille.

– Suomessa on perinteisesti tykätty brittifutiksesta, ja Suomesta löytyy runsaasti englantilaisten joukkueiden faneja. Tämä taas johtuu vakioveikkauksesta ja Ylen tv-lähetyksistä 1960–1990-luvuilla, tutkija Sami Kolamo sanoo.

Hänen mukaansa jossain määrin voidaan puhua ”moniavioisesta” fanittamisesta esimerkiksi jalkapallon MM-kisojen aikana. Suomi ei ole ollut MM-kisoissa koskaan mukana. Faniuden kohteita voi siksi olla useita ja ne saattavat vaihtua turnauksen aikana.

– Toisaalta suomalaisten jalkapalloseurojen hard core -fanit eivät välttämättä arvosta futisfaneja, jotka ovat kiinnostuneempia ulkomaisesta futiksesta. Heidän mielestään mediafanit tai etäkannattajat eivät tue toiminnallaan paikallisseuraa tai ylimalkaan Suomi-futista, Kolamo toteaa.

– Fanit käyvät jatkuvasti keskustelua siitä, kuka on ”aito” fani ja kuka ei. ”Oikeanlaisen” ja ”vääränlaisen” faniuden määritteleminen on jatkuvan neuvottelun alla.

 

Riven johdolla me mennään kisoihin,

Riven johdolla me mennään kisoihin,

Riven johdolla me mennään,

Riven johdolla me mennään,

Riven johdolla me mennään kisoihin.

Keskinäinen kontrolli kannattajajoukossa on vahva. Rasismia ei hyväksytä, ja epäasialliset huudot hiljennetään joukkovoimalla.

Poliittisilla mielipiteillä tai sosioekonomisella asemalla ei ole näissä piireissä mitään merkitystä.

– Ainoa vaatimus on, että kannattaa Suomea, Hartikainen kiteyttää.

 

Teille lauletaan,

teitä seurataan,

läpi Euroopan,

läpi maailman,

kohti unelmaa!

Ennen ottelua Suomi-fanit kokoontuvat Tampereen Keskustorille fanimarssiin. Huudot ja laulut kuljettavat satojen ihmisten massaa kohti Ratinan stadionia. Muutama soihdunkantaja korjataan poliisin kyytiin, sillä soihdut ovat laissa kiellettyjä.

Stadionin kannattajapäädyn liepeillä fanituotevastaava Tiina Eerikäinen, 40, myy sinivalkoisia tuotteita kuin häkää sillä aikaa kun Niko-puoliso, 27, osallistuu marssiin.

– Me vuorottelemme SMJK:n hallituksessa. Niko oli ensin lippuvastaava ja puheenjohtaja, ja kun hän jäi pois, minusta tuli fanituotevastaava, Tiina Eerikäinen kertoo.

Pariskunta löysi toisensa vuoden 2013 Suomi–Espanja-ottelussa. Nyt he ovat naimisissa, ja perheessä kasvaa kaksi uutta jalkapallofania.

Kun Tiina oli synnyttämässä Einoa, joka täyttää syksyllä kaksi vuotta, Eerikäiset katsoivat Suomi–Islanti-ottelua synnytyssalissa. Eino sai toisen nimensä Suomen maalin tehneeltä keskikenttämieheltä Alexander Ringiltä.

Eerikäiset pääsevät nykyään harvoin peliin yhdessä, mutta kaksikko vuorottelee siinäkin. Viime marraskuussa Niko kävi Kreikassa katsomassa Suomen maajoukkueen ottelua. Hän palasi kotiin, ja seuraavana aamuna Tiina matkusti samoissa merkeissä Unkariin.

– Yhteisöllisyys ja hyvä jengi tässä vetävät, Eerikäiset sanovat.

 

Pohjoiskaarteessa

tai missä vaan

me lauletaan

rakas kotimaa

laalaalaaalaa..

Pohjoiskaarre Helsingin Olympiastadionilla on Suomen Maajoukkueen Kannattajien kotikatsomo. Koska Olympiastadion on ollut remontissa vuodesta 2016, kotiottelut pelataan nyt Tampereella tai Turussa, mutta Pohjoiskaarre näkyy myös Tampereella. Nimi on isolla katsomon reunaan kiinnitetyssä lakanassa.

Heti lakanan takana ottelua seuraa ­SMJK-veteraani, Helsingissä asuva 49-vuotias Marko Saareks. Hän elää ottelun mukana koko sielullaan, tempaisee paidan pois ja tuulettaa näyttävästi, kun Teemu Pukki toimittaa pelivälineen maaliverkon perukoille.

Saareks liittyi kannattajayhdistykseen heti kun se perustettiin, mutta seurasi Suomen maajoukkueen otteita sitä ennenkin.

– Oma pelaajahistoria on lähinnä pelailua lapsena, hän sanoo.

Faniporukassa yhdistyy kaksi Saareksille tärkeää asiaa: jalkapallo ja matkustelu. Hän on käynyt viimeisen viiden vuoden aikana parissakymmenessä ottelussa maailmalla. Esimerkiksi kesäkuussa hän suuntasi heti Bosnia-ottelun jälkeen Liechtensteiniin.

– Ulkomaan reissuilla kaikki ovat samaa porukkaa, yhtä yhteisöä. Fanien kanssa matkustaminen on lisäksi helppoa.

Jalkapallo on lajeista ehdoton ykkönen.

– En laske jalkapalloa urheiluksi. Se on taidetta. Urheilu ei minua hirveästi kiinnosta, vaikka en dissaa muitakaan lajeja, Saareks sanoo.

 

Huliganismi ei kuulu Suomen maajoukkuekannattajien fanikulttuuriin. Vaikka Ratinan ottelussa saa uudistuneen lainsäädännön ansiosta ostaa olutta katsomoon, rähinäviinaa ei ole tarjolla.

– Anniskeluoikeuden ansiosta porukka tulee entistä aiemmin paikalle. Näemme tämän ennen kaikkea palveluna, joka lisäksi vaikuttaa myönteisesti katsomokäyttäytymiseen Anniskelun myötä humalamääräkään ei ole niin kova kuin se joskus aiemmin saattoi olla ennen otteluun saapumista nautittujen omien eväiden myötä, Palloliiton Nylund sanoo.

Palloliitossa on huomattu, että fanikatsomon tunnelmasta ja yhteisöllisyydestä pitävät muutkin kuin kannattajat itse. Yleensä ensimmäisenä myydään liput SMJK:n katsomon tuntumasta.

Kymmenenvuotias Rasmus Lahtinen sai Jussi-isänsä kanssa liput Tampereen Pohjoiskaarteeseen, vaikka he eivät faniyhdistykseen kuulukaan.

– Tuossa katsomossa kuulee paremmin huudot, tosi mukavaa, Rasmus sanoo ja kehuu pelaajista etenkin Teemu Pukin, Glen Kamaran ja Lukas Hradeckýn.

 

Teemu Pukki, pommit tippuu,

Mitä mitä mitä mitä mitä mitä vittuu!

Suomi hyökkää, ja vantaalainen Minttu Sillanpää, 38, nostaa kädet kasvoilleen Suomen fanikatsomossa. Naamasta näkee, että jännitys on melkein sietämätöntä.

Kuten kaikki muutkin fanit, hän seisoo koko ottelun ajan.

– Kerran Stadikalla nainen takanani sanoi, että voisinko istua. Totesin vain, että en voi, hän sanoo.

Sillanpään puoliso ja kolmevuotias tytär ovat samaan aikaan hotellilla. Puolisoa jalkapallo ei kiinnosta lainkaan.

Sillanpää halusi pienenä tyttönä pelata jalkapalloa. Hänen kotipaikkakunnallaan ei mimmiliigaa kuitenkaan pelattu.

– Vien oman tyttäreni pelaamaan, kun hän kasvaa, Sillanpää toteaa.

Jalkapallorakkaus puhkesi kukkaansa aikuisiällä, kun Sillanpään ystävä houkutteli hänet katsomaan maajoukkuepeliä muutama vuosi sitten. Hyvin pian hän tajusi, että haluaa osaksi fanikatsomon tunnelmaa.

– Fanikatsomossa on hauskaa, tällaista tunnelmaa ei muualla ole. Täällä kaikki saavat olla mitä ovat ilman ulossulkemista. Jalkapallo on kaikista hienoin laji siksi, että kannattajat ovat enemmän omien puolella kuin vastustajaa vastaan.

 

Kuka voittaa?

S-U-O-M-I!

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .