Syyrialaisesta Youssefista, 17, tuli näyttelijä Suomen Kansallisteatteriin

Pakolaisnuorukainen aikoo opetella nopeasti suomen kielen. Englannin hän opetteli itsekseen YouTubesta.

Syyrialainen Youssef on kuin kuka tahansa pitkäksi venähtänyt 17-vuotias poika, vaikka samaan aikaan hänessä on kovin vähän tavallista.

Hän lähti kotimaastaan pakoon 15-vuotiaana, opiskeli Kreikassa olleessaan itsekseen englantia YouTubesta ja saapui kiintiöpakolaisena Suomeen viime huhtikuussa. Heti Suomeen päästyään hän meni kysymään töitä Kansallisteatterista.

– Laitoin teatterille viestiä ennen maahantuloani, että olen tulossa ja haluan töihin, Youssef kertoo.

Kansallisteatterilla lyhytsanaisia viestejä luki muiden muassa ohjaaja Jussi Lehtonen, joka veti pakolaistaustaisille avointa työpajaa.

– Meillä ei ollut paljon yhteistä kieltä, mutta viestit olivat päättäväisiä: olen tulossa, haluan teatteriin töihin. Sitten hän putkahti tänne, Lehtonen kertoo.

Youssef pääsi mukaan työpajoihin ja on mukana palkattuna avustajana ensi torstaina ensi-iltansa saavassa Toinen koti -esityksessä. Harjoituksia on nyt joka ilta, mutta hän ei harmittele, vaikka koulun ja teatterin takia päivät venyvät pitkiksi.

– Suomessa ei voi näytellä osaamatta suomea. Aion opetella kielen nopeasti, sillä haluan häikäistä näyttämöllä. Kun rakastan jotakin, keskityn siihen.

Hän haluaa ammattinäyttelijäksi ja on kiinnostunut etenkin klassisesta teatterista.

– Voin tuoda kokemuksiani esiin näyttelijän työn kautta. Nuorempana halusin arkkitehdiksi, mutta näyttelijänä voin olla mitä vain, Youssef sanoo.

Toinen koti -esityksessä kerrotaan neljän pakolaisena Suomeen tulleen taiteilijan tarinat. Käsikirjoitus on syntynyt näytelmässä mukana olevien ihmisten kokemuksista. Siinä sivutaan muassa kotoutumiseen liittyviä kysymyksiä.

Youssefin kanssa näyttämöllä on kaksitoista muuta pakolaistaustaista avustajaa sekä neljä kokenutta ammattilaista. Esityksiä on kaikkiaan kaksikymmentä.

Sunnuntaisuomalainen ei julkaise Youssefin sukunimeä verkossa Maahanmuuttoviraston hänelle hankkiman edustajan pyynnöstä.