Tällä kertaa pahuus ei jäänyt ulkopuolelle

Moni meistä on ollut homobaarissa onnellisimmillaan, Antti Mäntymaa kirjoittaa.

Oo sitten varovainen, kun tuut ulos sieltä.

Niin äiti sanoi toistakymmentä vuotta sitten, kun jätti minut autosta pois homobaarin kohdalla. Olin menossa sinne viettämään iltaa lukiokavereiden kanssa.

2000-luvun alun Oulussa saattoi vähän jännittää, kun odotteli kadulla sisäänpääsyä homobaariin tai kun tuli sieltä pois keskellä yötä. Mutta kun oli nauttinut tarpeeksi monta rohkaisuryyppyä ja toimi lukioikäisen itsevarmuudella, jännittäminen jäi pikemmin äidin kuin pojan huoleksi.

Sen sijaan paikallista homobaaria ei tarvinnut jännittää, ei pojan eikä äidin. Siellä pystyi luottamaan siihen, että jokainen sai olla oma itsensä. Siellä pystyi juhlimaan liian tiukassa t-paidassa, tilaamaan siideriä ja toivomaan dj:ltä euroviisuja.

Oli homobaarin merkitys paljon muutakin. Siellä homona oleminen ei ollut ihmisoikeustaistelua, vaan hauskanpitoa. Siellä saattoi huomata, että Stockmannin söpö myyjäkin tykkäsi pojista.

Mikään baari ei ole sosiaalisesti yhtä arvokas paikka kuin homobaari. Siellä ihminen voi voittaa irrallisuutensa ja ulkopuolisuutensa. Moni yksinäinen ilta on päättynyt yhdessä homobaarin ansiosta.

Homobaarit ovat aina olleet paikkoja, joihin sateenkaariväki on voinut paeta todellisuutta, joka vallitsee kaduilla ja muissa baareissa. Ne ovat olleet turvasatamia siellä, missä maailma on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan poissulkeva ja viikonloppuiltaisin jopa vihamielinen.

Portsarit eivät tunnu missään niin suurilta humanisteilta kuin homobaarien ovilla. Siellä he vartioivat, jotta sateenkaariväki saisi juhlia rauhassa.

Kuukausi sitten pahuus, jota ihmiset homobaareihin pakenevat, ei jäänytkään ulkopuolelle. Asemies iski Pulse-yökerhoon Floridan Orlandossa ja tappoi 49 ihmistä.

Iskut herättivät sateenkaari-ihmisissä vahvoja tunteita, koska jokainen homobaarissa käynyt voi kuvitella, minkälaisen illan isku keskeytti. Moni meistä on ollut homobaarissa onnellisimmillaan: tanssinut, nauranut, pussaillut. Orlandossa ilta oli yhtäkkiä lopullisesti ohi 49 ihmiseltä.

En muista, milloin silmäni ovat viimeksi kostuneet suru-uutisista niin paljon kuin Orlandon-uutisia lukiessani. Minua koskettivat uhrien nimet, iät ja tarinat, joihin oli helppo samastua. Materiaali, jota uhrit olivat baarista illan aikana lähettäneet: ensin iloiset kuvat ja videot, lopuksi epätoivoiset viestit.

Viimeisten viestien vastaanottaja oli melkein aina äiti.

Kolumnisti on Lontoossa asuva toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.