Tällaista on Psykiatrisen vankisairaalan arki: pihalla pelataan omaa palloilulajia ja sauna lämpiää joka viikko, mutta vankipotilaan kanssa ei olla kaksin

Psykiatrisessa vankisairaalassa hoidetaan vankeja, joiden mielenterveysongelmat ovat niin vakavia, ettei heitä voida auttaa vankiloissa.

Psykiatrinen vankisairaala Turun Saramäessä on korkean valkoisen muurin takana. Muurin huipulle on kieputettu piikkilankaa. Kun työntekijä tulee työpaikalleen, hän joutuu avaamaan 17 lukkoa.

Tänne ei kävellä noin vain. Silti sairaalan johto suhtautuu positiivisesti ehdotukseen jutunteosta vankisairaalassa. Ensin tarvitaan kuitenkin vieraiden nimet ja syntymäajat, sillä esteeksi saattaa muodostua esimerkiksi henkilökohtainen kontakti johonkuhun vankiin. Taustojen selvittämiseen varataan viikko.

Pelisäännöt sovitaan etukäteen: henkilökunnan jäsenet suostuvat haastatteluun, sairaalan sisäpuolella saa kuvata, mutta potilaita ei haastatella.

Potilaat voisivat kokea vainoharhaisia epäilyjä haastattelua kohtaan, vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma kertoo. Lisäksi Psykiatrisessa vankisairaalassa on useimmiten ”joitakin alan kuuluisuuksia”, joten esimerkiksi ryhmätilanteiden seuraaminen ei onnistu.

Voimme käydä osastoilla, mutta potilaille annetaan ensin mahdollisuus mennä siksi aikaa selleihinsä, jos he haluavat.

– Nämä ihmiset tarvitsevat yksityisyytensä, Lauerma painottaa.

Turussa potilaat ovat vankeja. Se erottaa tämän yksikön valtion oikeuspsykiatrisista sairaaloista, eli Vanhan Vaasan sairaalasta sekä Kuopion Niuvanniemestä. Niissä hoidetaan vaikeasti mieleltään sairaita ihmisiä sekä syyntakeettomiksi todettuja rikoksen tekijöitä.

Tänne tullaan vankiloista. Jos vankien mielenterveysongelmat ovat niin vakavia, etteivät vankiloiden lääkärit ja sairaanhoitajat pärjää heidän kanssaan, vangit lähetetään Turkuun. Tavoitteena on, että intensiivisen hoidon jälkeen potilaat palautetaan lähtövankiloihinsa.

– Tämä on raskaan sarjan sairaala, Lauerma kuvaa.

Tänne tulevat myös ne, jotka eivät halua hoitoon. Yksikkö vastaa koko maan vankien akuutista, tahdosta riippumattomasta hoidosta. Sellaisia on Turun potilaista noin 30 prosenttia. Noin puolet heistä jatkaa vaihtoa vapaaehtoisesti neljän päivän tarkkailuajan jälkeen.

Samojen muurien sisällä sijaitsee myös Turun vankila. Suurin osa alueen rakennuksista kuuluu vankilalle ja psykiatrinen sairaala on vain pieni, valkoinen rakennus alueen takaosassa, lempinimeltään Annes. Anneksesta puhuvat niin potilaat kuin henkilökuntakin, sillä ”Psykiatrinen vankisairaala, Turun yksikkö” istuu harvan suuhun.

Kun vankipotilas saapuu, hän näkee ensimmäisenä ruokakaupan lastauslaituria muistuttavan tulosillan.

– Aluetta rajaavan takaportin voi sulkea, jos vanki on kova karkailemaan, sairaanhoitaja Aki Kuikka kertoo.

Se on harvoin tarpeen, sillä saattajia ja vastaanottajia on useita.

”Sinä olet täällä turvassa”, uudelle tulokkaalle kerrotaan. Osa vangeista on aluksi hyvin sekavia, aggressiivisia tai maanisia. Tällöin hoito alkaa lääkityksen aloittamisesta tai korjaamisesta, mikä rauhoittaa psykoottisia oireita, esimerkiksi todellisuudentajun heikentymistä, aistiharhoja sekä pelkoja.

Tarvittaessa vanki viedään ensin eristykseen, etenkin jos hänen uskotaan olevan vaarallinen itselleen tai muille.

Parin päivän jälkeen hän saa oman sellin ja alkaa tutustua osaston toimintaan.

Yhteensä Turussa on 40 potilaspaikkaa, joista 34 on miehille ja 6 naisille.

Potilaat, vangit, vankipotilaat. Työntekijät käyttävät asukkaista erilaisia nimityksiä. Myös tehdyt rikokset vaihtelevat, sillä kyse voi olla murhasta, varkaudesta tai petoksesta.

Rikosnimikkeellä ei ole väliä, sillä Turkuun otetaan kaikki vangit, joita vankilalääkärit lähettävät.

– Väkivaltaan syyllistyneet ovat useammin vakavasti häiriintyneitä kuin muut rikolliset. Talousrikolliset taas ovat meillä aliedustettuina, siinä pätee sanonta ”Herra on herra helvetissäkin”, Lauerma sanoo.

Usein Turkuun tulevilla on psykooseja, syviä masennustiloja, maanisuutta, ahdistuneisuushäiriöitä, itsemurhille altistavia sopeutumishäiriöitä sekä henkeä uhkaavia deliriumtiloja, Lauerma listaa.

Delirium on vakava sekavuustila, joka aiheutuu liiasta päihteidenkäytöstä. Hoitamattomana siihen voi kuolla.

Jokaisella vangilla on oma selli.

Pieni huone alkaa kapeana käytävänä. Varsinaisen huoneen takaosassa on keltainen pöytää, jonka yläpuolella ikkunassa roikkuvat siniset, läpikuultavat verhot. Pikkuinen kylpyhuone on valkoinen ja steriili.

Oikealla seinällä seisoo sairaalasänkymäinen peti. Viereistä seinää peittää ilmoitustaulu, johon on kiinnitetty vankisairaalan säännöt.

Yksi säännöistä on, ettei toisten selleihin saa mennä.

Kun psykiatrinen vankisairaala vielä sijaitsi Turun keskustan kupeessa Kakolanmäellä, osa potilaista asui neljän hengen saleissa. Silloin vankien välistä väkivaltaa oli huomattavasti enemmän, Kuikka kertoo.

Vangit saavat liikkua vapaasti osastolla kello 8–17.30, kun sellien ovet ovat avoinna. Yöksi ne suljetaan.

Kuikka kurkistaa sisään harmaaseen metallioveen kaiverrettuun ympyrään.

– Katson yleensä ovisilmästä ennen kuin avaan luukun tai sellin oven. Periaatteessa sieltä voi tulla vaikka kuumaa vettä silmille, Kuikka kertoo.

Osa vangeista on arvaamattomia. Siksi arki on täynnä sääntöjä ja turvatoimia. Hoitaja ei saa esimerkiksi olla koskaan kaksin potilaan kanssa. Toisiin täytyy olla vähintään näköyhteys. Selleihin mennään vain pareittain ja kaikki kantavat hälytysnappeja.

Moni Turun vangeista on tehnyt väkivaltarikoksen. Silti hoitohenkilökunnan kimppuun hyökätään vain harvoin, harvemmin kuin psykiatrisilla osastoilla yleensä, Lauerma painottaa.

– Se perustuu siihen, että me osaamme tämän homman ja meillä on resursseja.

Hoitajat valitaan tarkasti, ja vuoroja tekevät yleensä samat ihmiset yhdessä. Turvatoimet ovat tiukat, ja niitä noudatetaan, vaikka välillä ne tuntuvatkin liioitelluilta, Kuikka myöntää.

Yllätyksiä voi silti tulla. Pari vuotta sitten rauhallisen ja vaarattoman oloinen vanki kävi yllättäen hoitajan kurkkuun kiinni.

– Onneksi hoitaja oli sen verran vahva, että sai vangin irti varsin helposti, Lauerma kertoo.

Väkivaltaa vähentää myös se, että Psykiatrisessa vankisairaalassa käytetään lääkkeitä eri tavalla kuin muualla. Riippuvuutta aiheuttavia tai estoja poistavia lääkkeitä ei määrätä kuin poikkeustapauksissa ja silloinkin lyhyeksi aikaa.

Täällä potilaat eivät ole myöskään päihtyneinä. Päihteiden salakuljettaminen on tehty erittäin vaikeaksi.

Vaikka Psykiatrisessa vankisairaalassa on varauduttu moneen, jotkut asiat on opittu kantapään kautta. Aikaisemmin vangit saivat pitää huoneessaan tulentekovälineitä tupakointia varten. Pari vuotta sitten yksi vangeista sytytti sellinsä tuleen.

– Se oli tarkoituksellista, mutta lopputulos ei. Hän kuoli selliinsä, sillä ovi juuttui kiinni lämpölaajenemisen takia, Kuikka kertoo.

Nyt jokaisessa tupakkahuoneessa on sytkäri, joka on ketjulla kiinni seinässä. Henkilökunnalta saa tulen tupakkaan iltayhteentoista saakka.

Siellä täällä on erityisiä eristyssellejä. Niiden ovet suljetaan seinään kiinnitetyllä mustalla metalliputkella, joka laitetaan oven koloon ja lukitaan paikoilleen jykevällä metallilukolla.

– Ei täältä ole kukaan meinannut ulos tulla, Kuikka toteaa.

Pienen betonisellin yksi seinä on ”panssaripleksiä”, jonka ulkopuolella on vielä metallikalterit. Lattialla makaa keltainen, kiiltäväpintainen patja, joka muistuttaa koulun jumppasalista.

Pleksi on naarmuilla.

– Jos tätä paukuttaa nyrkillä, saa aikaan aikamoisen melun, Kuikka kertoo ja iskee levyä muutaman kerran.

Osa eristetyistä tavoittelee meteliä, jos eristyksissä olo ahdistaa tai jos he haluavat huomiota. Hoitajan voi myös kutsua nappia painamalla. Valvomatta erityksissä ei silti olla, sillä työntekijä käy katsomassa potilasta vähintään tunnin välein.

Ruoka annetaan kertakäyttölautasella pienestä luukusta.

– Se voidaan myös sulkea, jos potilas esimerkiksi tunkee raajojaan ulos aukosta.

Eristyksessä vietetään tavallisesti muutama päivä, sitten vanki palaa omaan selliinsä.

Kuinka ihminen päätyy Psykiatriseen vankisairaalaan?

Tyypillisesti näin: Nuoren miehen elämä suistuu raiteiltaan peruskoulun jälkeen. Ammattikoulu jää kesken, päihteet tulevat kuvioon. Monipäihderiippuvuus eli huumeet, lääkkeet ja alkoholi estävät asevelvollisuuden suorittamisen. Mies ajautuu rikoskierteeseen rahoittaakseen huumeidenkäyttönsä tai joutuu väkivaltatilanteeseen. Sitten tulee vankilatuomio.

Vankisellin yksinäisyydessä mies alkaa murtua, kun mieleen nousevat vihamiehet päihdepiireistä. Hän tulkitsee kaiken näkemänsä uhkana: toisten vankien kuiskuttelu on itseä vastaan kohdistuvaa juonittelua, tiettyyn asentoon laitettu haarukka on uhkaviesti. Mies alkaa kuulla pelottavia harhaääniä. Yöunet menevät, todellisuudentaju katoaa, ja ihminen suistuu psykoottiseen tilaan. Hän ei uskalla mennä syömään tai puhua edes vankilan henkilökunnalle.

Sitten hänet lähetetään Turkuun.

Psykiatrisessa vankisairaalassa hoito on intensiivistä ja sen tavoitteena on palauttaa ihminen takaisin ”tähän maailmaan”. Jokaisella on omahoitaja, jonka kanssa keskustellaan voinnista ja ongelmista. Aluksi omahoitaja, lääkäri ja psykologi tutkivat ja haastattelevat potilasta. Tällä varmistetaan että potilas on fyysisesti kunnossa, eikä hänellä ole esimerkiksi kehityshäiriötä, joka olisi jäänyt huomaamatta.

Pian vankia rohkaistaan liittymään muiden seuraan pelaamaan korttia, urheilemaan tai juttelemaan.

– Tämä ei ole itsessään psykiatrista hoitoa, mutta luo kontaktin ja antaa kokemuksia normaalista elämästä. Se kuntouttaa, Lauerma kertoo.

Monilla on vakava ja pitkä traumatausta.

– Usein lapsuudessa on tullut vastaan jotain kammottavaa, joka on altistanut häiriöille.

Se voi olla esimerkiksi pienenä koettua seksuaalista väkivaltaa tai laiminlyönti. Painajaiset riivaavat monia yöstä toiseen. Niitä käydään läpi hoitohenkilökunnan kanssa, sillä se auttaa käsittelemään traumaa.

Apua saa myös erilaisista terapiamuodoista, esimerkiksi taideterapiasta.

Sisäpihalla siniasuiset miehet paistattelevat auringossa muovisilla puutarhatuoleilla, jotka on asetettu riviin. Piha on karu lukuun ottamatta kahta betonista kukkapenkkiä, joissa oranssit samettiruusut kukkivat kirkkaina.

Miehet näyttävät nuorilta. Se on tyypillistä: potilaat ovat useimmiten 20–40-vuotiaita.

He jutustelevat rennosti, ja tupakkaa kuluu.

Ulkoilulle on aikaa vähintään tunti, ja se on ”velvoitteista”.

– Emme halua tehdä siitä pakkoa, mutta kerromme kyllä, että suosittelemme ulkoilua kovasti, Kuikka sanoo.

Ulkona voi kävellä, juosta tai pelata pallopelejä, esimerkiksi ”Annes-palloa”. Se on sekoitus tennistä, jalkapalloa ja lentopalloa. Kuikan mukaan ”peli täytyy nähdä, että sitä voi ymmärtää”.

Tänään kukaan ei urheile, sillä on liian kuuma.

Osa miehistä on riisunut siniset vankiasunsa ja ottaa aurinkoa alusvaatteisillaan.

Psykiatriset ongelmat ovat vangeilla yleisiä, sillä jopa 90 prosenttia koko Suomen vangeista saa jonkin mielenterveysdiagnoosin. Se on noin viisi kertaa enemmän kuin muussa väestössä.

Etenkin kroonisesti psykoottisten vankien määrä on kasvanut Suomessa valtavasti, Lauerma toteaa. Taustalla on hänen mukaansa avohoidon toimimattomuus ja mielentilatutkimusten vähentäminen. Psykiatristen osastojen hoitopaikkojen määrää on vähennetty viidesosaan 1980-luvulta.

– Avohoidolla on haluttu korvata osastohoitoa. Minun nähdäkseni siinä on ylitetty kipuraja kauan sitten.

Hoito tahtoo katketa, jos ihminen ei muista, että hän on sairas, toiveajattelee tai kärsii huonosti valittujen lääkkeiden sivuvaikutuksista. Siksi avohoito ei aina riitä, Lauerma toteaa.

Jos taas rikos on jo tehty, yhä harvemmalle tehdään mielentilatutkimus, jossa selvitetään, ymmärsikö tekijä tekonsa luonteen.

– Tämä on iso ongelma. Kroonisesti psykoottiset ihmiset eivät kuulu vankilaan.

Lauerma tutkii parhaillaan kollegoineen, kumpi on todennäköisempi syy psykoottisten vankien määrän lisääntymiseen: mielentilatutkimusten vähentäminen vai avohoidon toimimattomuus.

Alustavasti on selvinnyt, että moni psykoosipotilas on lopettanut lääkityksen hieman ennen kuin teki rikoksen.

Psykiatrisesti vakavasti sairaat eivät muodosta hyvää poliittista painostusryhmää, Lauerma pohtii.

– Omaisetkin ovat usein enemmän tai vähemmän hajalla. Sen takia raskaasti psykoosisairaiden hoitaminen on jäänyt Suomessa lapsipuolen asemaan.

Sairaanhoitaja Kuikka avaa oven naisten osastolle ja huikkaa, että olemme tulossa.

– Jos ette halua olla nähtävillä, menkää selleihin!

Kukaan ei liikahda. Osaston sisustusta hallitsee punainen väri. Suorakulmion muotoista pöytää peittää mustavalkoinen liina, seinille on kiinnitetty maalauksia, ja taulutelevisiossa näkyy jenkkisarja. Iltapäivän tunnelma on unelias.

Kolme naista istuu oleskelutilassa ja puuhaa omiaan: yksi lukee, toinen värittää ja kolmas vaihtelee katsettaan television ja meidän välillä. Kuikka kysyy naisilta, millaista Turussa on ollut.

Harry Potteria lukeva nainen kertoo olevansa tyytyväinen.

– Teillä on täällä meille oikeasti aikaa. Paljon enemmän kuin normaalissa vankilassa, hän sanoo.

Yksi naisista nousee pöydän äärestä ja vie kuppinsa tiskialtaaseen.

– Tehdäänkö niin, että kaikki tiskaavat omat astiansa, nainen kysyy toiselta.

Tämä myöntyy ja kolmikko suuntaa kohti osaston tupakkakoppia. Pian sieltä kuuluu naurua ja äänekästä keskustelua.

Osastolla on nyt tavallista rauhallisempaa, Kuikka kertoo. Kuudesta sellistä vain neljä on täynnä. Lisäksi naiset voivat suhteellisen hyvin ja tulevat keskenään toimeen.

– Meille tulevat naiset ovat usein hyvin kipeitä, Kuikka kuvaa.

Jos seuraa rikoksia vain lehtien palstoilta, tuskin tietää, millaisia ihmisiä tekojen takana on. Psykologi Anna Rintasen työtä on selvittää, mikä ajaa ihmisiä rikoksen poluille. Hän osallistuu mielentilatutkimusten tekemiseen.

Rintanen perehtyy tutkittavan papereihin koko elämän ajalta. Luettavaksi tulee tietoja lapsuudenperheestä, neuvolasta, koulusta sekä kaikki rikokseen liittyvä materiaali kuvia myöten.

– Tarinoiden läpikäyminen on koskettavaa. Joukossa on hyvin liikuttavia kohtaloita.

Rintanen myös haastattelee vankeja ja tekee heille psykologisia testejä, joilla mitataan muun muassa sitä, miten hyvin ihminen käsittelee tietoa. Onko tapahtunut muutoksia kouluajasta? Voiko taustalla olla vamma tai trauma? Onko potilas harhainen?

Mielentilatutkimukseen kuuluu potilaan tarkkailua osastolla, lääkärin tutkimuksia ja haastatteluja. Lopuksi lääkäri tekee mielentilalausunnon. Ihminen voi olla syyntakeinen, alentuneesti syyntakeinen tai syyntakeeton. Ensimmäinen tarkoittaa täyttä ymmärrystä, toinen sitä, ettei tekohetkellä ole täysin tajunnut tekoaan ja kolmas taas sitä, ettei tekijä ole ymmärtänyt rikostaan.

Turussa tehdään vain noin kymmenen mielentilatutkimusta vuodessa. Tutkittavat ovat alttiita karkaamaan, erittäin vaarallisia tai itse uhan kohteena. Loput noin sadasta tutkimuksesta tehdään valtion oikeuspsykiatrissa sairaaloissa ja yliopistollisissa yksiköissä.

Lisäksi Turussa tehdään elinkautisvankien väkivaltariskin arviointeja sekä vaarallisuusarviointeja. Yhteensä näitä tulee vuosittain runsaat 20.

Suomen lainsäädäntö ei mahdollista riittävän pitkää eristämistä tapauksissa, joissa henkilö on poikkeuksellisen vaarallinen, Lauerma sanoo. Ennen tuomion antamista tehtävä vaarallisuusarvio voi pidentää tuomiota. Sen sijaan elinkautisvangille tehtävä väkivaltariskin arvio ei merkittävästi pidennä tuomiota, vaikka henkilö arvioitaisiin vaaralliseksi ja väkivaltarikoksen uusiminen todennäköiseksi.

– Jotkut ihmiset ovat äärettömän vaarallisia. Silti tällainenkin ihminen vapautuu tuomionsa viimeisenä päivänä. Monien pienten maiden lainsäädäntö ei huomioi tätä seikkaa, koska tapauksia on vähän.

Lauerma korostaa, ettei kommentoi yksittäisiä tapauksia. Sellaisia löytyy kuitenkin helposti mediasta.

Esimerkiksi sarjakuristajana tunnettu Michael Penttilä arvioitiin vaaralliseksi ja väkivaltaiseksi juuri ennen vapautumistaan. Hän pääsi silti pois vankilasta ja surmasi pian naisen.

Lauerman mielestä tuomiota tulisi pystyä pidentämään määräaikaisesti, jos ihminen arvioidaan vaaralliseksi.

– Ketään ei tule kerralla tuomita toivottamaksi tapaukseksi, vaan päätöstä voitaisiin arvioida uudelleen määrävuosina.

Miesten puolella tunnelma sähköistyy, kun astumme ovesta sisään. Tällä osastolla ovat haastavammat tapaukset, jotka hyötyvät vähävirikkeisestä ympäristöstä, Lauerma kertoo.

Osasto on isompi kuin naisten mutta muuten melko identtinen harmaine sellinovineen ja pienine keittiöineen. Tilan takaosassa seisoo kaksi pelipöytää: toinen biljardiin, toinen pöytätennikseen. Niitä käytetään ahkerasti, samoin vankilan kuntosalia, Kuikka kertoo.

Katseet seuraavat, kun liikumme pitkin osastoa. Pari miestä kävelee käytävältä kohti oleskelutilaa ja meitä.

Kuikka johdattaa meidät poispäin, eikä kysy miehiltä mitään. Kenties hän kokee, että ilmapiiri ei ole sopiva vankien jututtamiselle.

– Ruoka! Siniasuinen vartija huutaa ja työntää metallista kärryä.

Huomio siirtyy ateriaan, kun kaikki kääntyvät kohti kärryä ja sen höyryävää sisältöä. Kello on vasta kolme, mutta nyt tarjoillaan päivällinen. Erillistä iltapalaa ei ole, vaan päivälliseltä täytyy jättää jotain syrjään, jos aikoo syödä myös illalla. Toinen mahdollisuus iltapalaan ovat kanttiinista hankitut herkut tai säilykkeet.

Vankilamaailmassa on sanoja monenlaisille tavoille satuttaa itseään. Romunsyönti tarkoittaa terävien metalliesineiden nielemistä ja ventinveto pinnallisten haavojen tekemistä. Vankilassa tapahtuvien itsemurhayritysten määrä on kuitenkin pudonnut kolmasosaan 1990-luvulta.

Ajallisesti itsemurhien väheneminen osuu hetkeen, jona uudet, helppokäyttöisemmät mielialalääkkeet otettiin käyttöön, Lauerma arvioi. Niillä on vaikea saada aikaan hengenvaarallista yliannostusta.

Masennusta helpottaa myös ”myssyhoito”, eli tasavirtastimulaatio. Siinä potilaiden aivoja stimuloidaan sähköisesti niin, että sähkövirta kulkee ohimolta ohimolle. Pelkkä hoito ei ole yhtä tehokas kuin masennuslääkkeet, mutta niihin yhdistettynä se antaa lisäapua.

Jotkut saavat myös perinteistä, nukutuksessa annettavaa sähköhoitoa. Se on kuitenkin hyvin harvinaista.

Noin kuukausi Turussa riittää yleensä sellaiseen toipumiseen, että ihminen selviää omassa vankilassaan.

Parin tunnin kierroksen jälkeen on vaikea muistaa, ettemme ole tavallisessa sairaalassa. Vierailun suurin yllätys on ollut se, miten rauhallista vankisairaalassa on. Sisätilat eivät juuri eroa keskussairaalasta, tosin ikkunat ovat ”panssaripleksiä” ja kaikki ovet lukossa. Silti shokkiefektiä ei tule.

Varastossa Kuikka näyttää meille keltaiseen sänkyyn kuuluvat nahkaiset lepositeet. Niitä käytetään yhä. Noin kerran vuodessa Turkuun tulee potilas, joka yrittää eristyksissäkin vahingoittaa itseään esimerkiksi juoksemalla päin seinää tai lyömällä päätään vessanpönttöön. Silloin hänet laitetaan lepositeisiin ja hoitaja valvoo vieressä joka hetki.

Yksi kysymys on vielä jäljellä: Voiko psykiatriseen vankisairaalaan päätynyt potilas kuntoutua täysin?

– Ehdottomasti, Lauerma vastaa.

Jos potilas on päätynyt Turkuun esimerkiksi itsemurhayrityksen jälkeen, hän saattaa päästä jaloilleen nopeastikin.

– Kun toipuminen alkaa, saattaa vanki päästä pian ”lusimisen vauhtiin”. Vankilajakson voi myös hyödyntää, sillä se on päihteetön aika, jolloin ehtii tehdä töitä tai opiskella.

Silloin tällöin joku entisistä potilaista tulee kadulla Lauermaa vastaan.

– Ilmoittautuneet ovat kiittäneet.

Psykiatrinen vankisairaala

Perustettiin vuonna 1911 nimellä ”Turun kuritushuoneen viereinen mielisairaala”. Turussa on 40 potilaspaikkaa. Psykiatrisessa vankisairaalassa hoidetaan vankeja, joilla on akuutti ja vakava mielenterveyden häiriö. Sairaalassa tehdään myös mielentilatutkimuksia ja vaarallisuusarvioita. Keskimääräinen hoitojakso kestää viisi viikkoa. Vankisairaalan toinen yksikkö sijaitsee Vantaalla. Siellä on 14 vuodepaikkaa.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

Seurasimme yksityisetsivän työpäivää – Ari Huhtinen jahtaa rikollisia ympäri maailmaa, muttei varjosta pettäviä puolisoita

Kolumni: Keski-ikä on uusi musta

Kolumni: Keskustelu menee metsään väärällä tavalla

Näyttelijä Mari Perankoski söi teatterin väliajalla tärkeänä lohipiirakkaa pelkät pitkät kalsarit jalassaan

Luulitko, että JYPin keskisormea näyttävä jänönen on törkeimmästä päästä? Esittelemme 6 huonosti käyttäytyvää maskottia

Uusi laki antaa ravintoloiden olla auki läpi vuorokauden, niinpä absolutisti istui baarissa kellon ympäri ja katsoi, kun suomalaiset joivat

E-urheilijoille aletaan tehdä Suomessa dopingtestejä – "Kannabis on piireissä yleinen aine", kertoo pelaamisen maailmanmestari

Päättäjät haluavat koululaisten opiskelevan itsenäisesti – "Yksi kymmenestä pystyy siihen", kertoo opettaja koulujen todellisuudesta

Kolumni: Valkoinen heteromies on uudessa tilanteessa – hän joutuu varomaan sanojaan. Vähemmästäkin herkistyy.

Kolumni: Kun ilmastonmuutos ahdistaa, leipä lohduttaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.