Tarkkaa lukua ei kukaan uskalla kertoa – sisäilmaongelmaisia kouluja on Suomessa satoja mutta ei tuhatta

Home rassaa yhä rajusti kouluja. ”Mutta ottaisin lopputilin, jos en uskoisi parempaan tulevaisuuteen”, STM:n johtaja Jari Keinänen sanoo.

Sisäilmaongelma rassaa suomalaisia kouluja. Ongelma on tuttu ja arkinen riesa useimmissa suomalaisissa kunnissa. Homekoulujen tarkkaa määrää on kuitenkin vaikea arvioida.

– Kukaan ei pysty antamaan tarkkaa lukua. Jo yksin sisäilmaongelman määrittely on haastavaa, sosiaali- ja terveysministeriön ympäristötyöryhmän johtaja Jari Keinänen sanoo.

– Haarukoida aina voi. Jos ajatellaan, että Suomessa on yli 300 kuntaa ja joissain on useita homekouluja ja joissain ei yhtään, voidaan laskea, että ongelmaisia kouluja on satoja vaan ei tuhatta.

Keinänen uskoo parempaan tulevaisuuteen.

– Jos en uskoisi, ottaisin saman tien lopputilin nykyisestä työstäni. Tieto, tutkimus, asioihin tarttuminen, asenne ja avoimuus. Kaikilla alueilla on menty eteenpäin. Enää ei ole vallitsevana tapana peitellä sisäilmaongelmaa.

Helppoa sisäilmaongelman kanssa taistelu ei edelleenkään ole.

– Asiat etenevät usein edelleen niin, että ihmiset alkavat oireilla ja tutkija hälytetään paikalle. Hän löytää kahden hehtaarin muovimaton alta sairauden ja huutaa bingo kaikkien muiden mukana, Suomen Sisäilmakeskus Oy:n valvontapäällikkö Esko Lindblad kertoo.

– Ihmiset huokaisevat: kaikki on taas hyvin. Mutta ei aikaakaan, kun rakennuksista paljastuu kolme muuta isoa syytä ongelmiin. Ilmanvaihto, kosteus, rakenteet, huono siivouksen taso. Vaihtoehtoja kyllä riittää.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .