Tuomari Nurmio ja Juha Hurme moittivat, että suomalaiset eivät ymmärrä ainutlaatuisen kansanperinteensä arvoa: "Ruotsissa tällainen olisi jo hyödynnetty"

Eihän Kalevalan pitäisi olla pelkästään korkeakulttuuria ja pakkolukemista kouluissa. Se voisi olla – sen pitäisi olla – elävää kulttuuria joka päivä.

Annetaan siksi Kalevalalle vähän virtaa, ja katsotaan, mitä tapahtuu, ajatteli muusikko Tuomari Nurmio ja värväsi mukaan teatterintekijä-kirjailija Juha Hurmeen.

Ajatus on mennyt parissa vuodessa tuotantoon. Tulossa on ainakin festivaali, levyjä ja poikkitaiteellisia klubeja.

Kalevala elävänä tai kuolleena -taideprojektin takana on puhdas innostuminen. Se on ollut Nurmion mukaan hyvin yksinkertaista: Kalevalassa on käyttämätöntä potentiaalia.

– Minusta suomalaisten kannattaisi hyödyntää tehokkaammin sitä kulttuuriperintöä, joka meillä on. Kalevala ja sen takana oleva kansanrunous on varhaisinta suomalaista kulttuuriperintöä, ja se on kansainvälisesti jo aika tunnettu brändi. Ruotsalaiset olisivat sen jo hyödyntäneet.

Kalevala on Elias Lönnrotin kansanrunouden perustalta sepittämä kaunokirjallinen työ. Se monin tavoin pelasti kansanperinteen ja loi sille arvostetun aseman. Mutta Kalevala ja sen tulkinnat ovat myös jähmettäneet kansanperinnettä.

– Ajatellaan, että se on joutavaa eikä koske enää nykyajan ihmistä, Nurmio sanoo.

– Mutta syvempi identiteettimme rakentuu kulttuuritraditioista. Vaikka meillä ei olisi niihin erityisen henkilökohtaista suhdetta, niin ymmärrämme niiden symbolisen merkityksen. Sitä kaikkein syvintä roots-kamaa Suomessa on kalevalainen örinä. Sieltä se homma lähtee.

Ihmiskunnan yhteinen, osittain kivikaudelta asti periytyvä tarinaperinne selviytyi Pohjolassa niin pitkään, että sitä ehdittiin merkitä muistiin. Muualla se oli jo tallautunut modernin maailman jalkoihin. Sen muistiin kerääminen oli ihmeellinen lahja nykysuomalaisille ja koko maailmalle, Hurme muistuttaa.

Lönnrotille ja muille kansanperinteen kerääjille runoja lauloivat yleensä vanhat ukot siksi, että naiset ja nuoret olivat jo traditiosta kadonneet.

Tarinat ovat olleet viihdettä, mutta niillä välitettiin myös taitoja ja rakennettiin maailmankuvaa.

– Tiedämme nykyään paljon enemmän esimerkiksi siitä, mitä tähdet ovat tai miten maailmankaikkeus käyttäytyy, mutta elämän mysteerit pysyvät. On hätkähdyttävää saada kontakti menneisyyden ihmisiin, jotka ovat samojen kysymysten äärellä, Nurmio sanoo.

Hurme jakaa projektin tutkimukseen ja satiiriin. Tutkimuksessaan hän on perehtynyt kansanrunouden ja Kalevalan lähteisiin ja tutkinut esimerkiksi sitä, miten perinne on elänyt yhteisöissä. Miten sitä on jäljitelty, opeteltu ja viety eteenpäin muistin varassa, mikä merkitys sillä on ollut.

Satiirilla Hurme puolestaan purkaa tapahtumia sen jälkeen, kun Kalevala ensi-ilmestyi 1835.

– Tarkoitus on ottaa iloa ja oppia irti myös niistä pahimmista möhläyksistä ja vaarallisistakin asioista, kuten nationalismista ja Suur-Suomi-ajatuksista, ja purkaa niitä, Hurme sanoo.

Hän on viettänyt aikaa kansanrunousarkistossa. Kalevala on monin tavoin vääristänyt käsitystä kansanrunouden sisällöstä. Esimerkiksi naisten rooli on hautautunut, ja Kalevalan kuvittaminen on kivettänyt mielikuvia.

– Lemminkäisen äidiksi Gallen-Kallela maalasi oman äitinsä, ja maalasi siihen oman hulttioutensa. Sen alle on jäänyt piiloon se, mitä kansanrunoudessa kerrotaan, Hurme sanoo.

Väinämöisestä puolestaan on tullut #metoo-hahmo Kalevalan Aino-tarinan myötä. Alkuperäisissä kansanrunoissa Väinämöinen ei kuitenkaan vietellyt nuoria naisia. Ainon tarina pohjautuu traagiseen kertomukseen, joka päättyy nuoren neidon hirttäytymiseen. Lönnrot muutti hirttäytymisen hukuttautumiseksi ja keksi tytölle nimen.

Kerrontatavat määräävät sitä, miten maailmaa ja sen mahdollisuuksia hahmotetaan. Kalevalan logiikka on hyvin erilainen kuin monissa historiallisissa sankarieepoksissa. Se on ”absurdin halaamista”, Hurme sanoo:

– Siellä on mitä kummallisimpia juttuja. Että jos on helvetin iso ongelma, niin tarvitaan merestä tuleva kymmenen sentin mittainen äijä. Ei sitä isoa ongelmaa muuten voi ratkaista. Tätä ratkaisua ei Homeros olisi hyväksynyt!

Miehet korostavat, ettei projektin tarkoituksena ole ottaa keneltäkään mitään pois, vaan saada takaisin ja vapauttaa.

Jotta Kalevala vapautuisi ja saataisiin takaisin, Nurmio ja Hurme yhteistyökumppaneineen järjestävät Kalevala elävänä tai kuolleena -festivaalin ensi syyskuussa Helsingissä. Sitä ennen elokuussa ilmestyy samanniminen levy, jolla suomalaiset muusikot ovat työstäneet suhdettaan Kalevalaan.

Levyjä on tulossa enemmänkin, samoin festivaaleja ja klubeja. Live-tapahtumissa yhdistellään musiikkia Hurmeen lyhyisiin ”teatteritietoiskuihin”, joissa käsitellään Kalevalaa ja sen sankareita. Myös englanninkielistä materiaalia on tulossa.

Lisäksi Hurme, sarjakuvataiteilija Kati Rapia ja dramaturgi Elli Salo sepittävät uuden Valekalevala-eepoksen alle 12-vuotiaiden lasten kanssa.

Mutta vieläkö ihmiset tarttuvat perinteeseen, jonka Nurmio ja Hurme haluavat nyt vapauttaa ”inspiraation lähteeksi kaikille”

– Kyllä me uskotaan niin, mutta jos se ei kelpaa, niin olkoon kelpaamatta. Sitten se saa kadota ja hävitä. Mutta me yritetään kuitenkin tsekata, mitä se on syönyt ja mitä se paskantaa, Nurmio sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .