Vammaisten syrjintä on Suomessa yleisesti hyväksyttyä, ja eduskuntavaalit ovat siitä hyvä esimerkki, sanoo lakimies Jukka Kumpuvuori

Jos naisia tai vaikka romaneita estettäisiin äänestämästä, syntyisi hirveä melu.

Vammaiset sen sijaan ovat saaneet tottua oikeuksiensa loukkaamiseen. Perustuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista kieltävät vaalisyrjinnän, mutta kerta toisensa jälkeen vammaiset törmäävät vaaliuurnilla samoihin ongelmiin. Koppiin tai koko äänestyspaikkaan ei pääse pyörätuolilla, kirjoitustasot ovat liian korkealla, henkilökohtaisen avustajan ei anneta tulla mukaan koppiin...

– Muu syrjintä tuomitaan, mutta vammaisten syrjintä on Suomessa yleisesti hyväksyttyä. Kaikkeen syrjintään pitäisi puuttua samalla tavalla. Itse puhun ihan suoraan vammaisvihasta, sanoo lakimies Jukka Kumpuvuori, 41.

Vaalipaikkojen puutteista on tehty Suomessa lukuisia kanteluita oikeusasiamiehelle sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslautakunnalle. Kumpuvuori itse on ollut useassa kantelussa mukana. Hänen Kumpuvuori-niminen toimistonsa on Suomen ainoa erityisesti vammaisoikeuteen erikoistunut lakiasiaintoimisto.

Toistaiseksi kantelut ovat johtaneet lähinnä puutteiden korjaamiskehotuksiin. Kumpuvuoren mielestä tämä ei riitä.

– Eihän esimerkiksi pahoinpitelyäkään saa anteeksi sillä, että tekijä lupaa lopettaa lyömisen. Miksi syrjintärikoksissa sen pitäisi sitten riittää, Kumpuvuori ihmettelee.

Hän toivoo, että sekä vaali- että muuhun syrjintään puututtaisiin kovemmin ottein.

– Näissä asioissa pitäisi joko mennä käräjäoikeuteen tai tehdä poliisille tutkintapyyntö.

 

Kumpuvuori on pyytänyt vammaisilta kokemuksia äänestyspaikkojen epäkohdista. Tuulikki Jutila Espoosta kertoi, että äänestyspaikoissa on kerta toisensa jälkeen ollut esteitä, kuten kynnyksiä ja korkeita äänestyskoppeja, vaikka virkailijat ovat aina luvanneet hoitaa asian ennen seuraavia vaaleja.

”Kerran koppi oli niin korkea, etten pystynyt näkemään ehdokkaani numeroa. Otin kännykän ja aloin selata nettiä. Koska olin niin matalalla suhteessa koppiin, virkailija näki minun tekevän niin ja tuli kieltämään puhelimen käytön. Kun kerroin ongelmastani, virkailija käski kertoa ehdokkaan nimen ääneen ja vakuutti että hänellä on vaitiolovelvollisuus. No, kerroin sitten ja hän etsi numeron. Keskustelu käytiin varsin kovalla äänellä. Nauratti ’vaitiolovelvollisuuden’ toteutuminen, kun kymmenet ihmiset kuulivat sen kailotuksen”, Jutila kirjoitti Kumpuvuorelle.

Terry Grahnilla Kauniaisista on puolestaan ollut myönteisiä kokemuksia äänestyspaikkojen viranomaisista.

”Tyttäreni ilmoitus siitä, että minä avustan, hyväksyttiin itsestäänselvyytenä. Saimme suosiolla käyttää iPadia kommunikoinnin apuvälineenä. Oli kahdet kuulokkeet ja jakaja. Vaalisalaisuus säilyi. Vaikka vammais- ja omaishoidon virkamiehet sortavat meitä samassa kunnassa mennen tullen, hallitsivat vaalivirkailijat kohtaamiset ja juridiikan.”

 

Jukka Kumpuvuori teki ensimmäisen valituksensa lukiolaispoikana, kun kunta eväsi häneltä pyörätuolin. Kumpuvuori oli menettänyt liikuntakykynsä jo 12-vuotiaana selkäydinkasvaimen vuoksi.

Valitus menestyi: Kumpuvuori sai tuolin.

– Lakiala alkoi kiinnostaa, kun aloin itsekin tarvita tietoa oman tilanteeni vuoksi.

Kumpuvuori luki itsensä oikeustieteen maisteriksi ja toimi pitkään vammais- ja ihmisoikeusjärjestöissä. Oman lakitoimiston hän perusti 2010.

Syrjintätapaukset ovat yksi osa Kumpuvuoren työkenttää. Määrällisesti enemmän on tapauksia, jotka liittyvät sosiaali- ja terveyspalveluihin. Vammaiset eivät ole esimerkiksi saaneet heille kuuluvaa henkilökohtaista apua tai kuljetus- ja asumispalveluita.

Syrjintä voi ilmetä monina erilaisina asioina. Kumpuvuori luettelee esimerkkejä: lumien auraaminen invapysäköintiruutuun, vammaisen oppilaan jättäminen pois luokkaretkeltä ”liikuntaesteiden” vuoksi, invavessojen puute...

Syrjintäkokemukset johtavat helposti passivoitumiseen. Jos vapaa-ajan tilaisuuksiin ei pääse pyörätuolilla tai näkö- ja kuulovammat on huomioitu niissä huonosti, moni jää kotiin.

Sama koskee äänestämistä: jos se kerta toisensa jälkeen on työlästä tai mahdotonta, tulee lopulta se kerta, jolloin ei viitsi enää yrittää.

Yhä useampi vammainen uskaltaa kuitenkin vaatia oikeuksiaan. Kumpuvuori muistuttaa, että vuonna 2015 voimaan astunut yhdenvertaisuuslaki on antanut tässä uusia mahdollisuuksia.

– Aiemmin syrjintäkokemukset jäivät useammin piiloon. Nyt ne alkavat vähitellen tulla esiin, kun lakipohja on olemassa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .