Vessankansitesti jo toisilla treffeillä

Pariskunta tutustui nettitreffipalvelun kautta runsaat kaksi ja puoli vuotta sitten.

Pankkialalla valmentajan toimivalta Mika Pesoselta ja pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaalta on ilmestynyt onnelliseen elämään opastava Hehkua elämään -kirja. Tavallisille ihmisille tarkoitetussa kirjassa käsitellään paljon myös parisuhdetta ja seksuaalisuutta.

Pariskunta tutustui nettitreffipalvelun kautta runsaat kaksi ja puoli vuotta sitten. Molemmille oli tärkeää oli, että toinen vaikutti olevan sinut itsensä kanssa ja että treffeillä oli hauskaa.

–Mikan erotti monista miehistä se, että hän ymmärsi parisuhteen ja vanhemmuuden eron. Hän oli turvallinen muttei pitkästyttävä, Minna Oulasmaa, 49, muistelee.

Mika Pesonen, 49, puolestaan viehtyi Oulasmaan rentouteen ja itseluottamukseen.

Hervottoman retkahtamisen ensi näkemältä Mika Pesonen kiistää, mutta kirjassakin kerrotun vessankansitestin hän teki jo toisilla treffeillä. Oulasmaalle ei ollut mitään väliä sillä, mihin asentoon vessankannen jättää, ja se oli Pesosen mukaan "upean naisen täydellinen vastaus."

Vuoden kestäneen kirjantekoprosessin aikana pariskunnan suhde kuulostaa syventyneen. Kirjan aiheita hiottiin niin lenkkikeskusteluissa kuin pöydän ääressä.

– Edes tuttavamme eivät erota, kumpi on kirjoittanut mitäkin. Tekstimme on hioutunut niin, että voimme molemmat allekirjoittaa jokaisen virkkeen, Minna Oulasmaa kertoo.

Hänen mukaansa heitä yhdistää kilpailuvietti, mikä ilmenee esimerkiksi kortinpeluuharrastuksessa.

– Se ei mene ikäväksi, vaan kilpailuvietti jalostuu välillemme polttoaineeksi. Se on energiaa. Sillä ei väliä, kumpi voittaa. Oulasmaa sanoo.