Vielä vähän aikaa sitten Joni Tuomainen söi opioidikipulääkkeitä ja raatoi kuin eläin – sitten hän teki konkurssin, ja on nyt onnellisempi kuin koskaan

Viime vuonna konkurssin teki kaikkiaan 2 534 yritystä. Yksi niistä oli äänekoskelainen Remonttipalvelu J. Tuomainen. Velkaa osakeyhtiölle jäi yli satatuhatta euroa, pääosin verottajalle.

– Se harmittaa eniten, että paikalliselle rautakaupallekin jäi saatavia, yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Joni Tuomainen sanoo.

Kun yritys oli isoimmillaan, sillä oli 21 työntekijää. Konkurssin jälkeen Tuomainen käytti suhteitaan, ja kaikille ammattimiehille löytyi työpaikka. Niin myös Tuomaiselle itselleen. Hän tekee töitä rakennusmiehenä jyväskyläläiselle Rakennustyö Jana Oy:lle ja on onnellisempi kuin koskaan.

Joni Tuomainen oli levoton lapsi. Koulu ei kiinnostanut, ja intressit olivat muualla: jalka- ja koripallossa.

Hyvin koulu sujui vain 4.–5. luokalla, kun Tuomaisen perhe muutti Äänekosken Konginkankaalle ja lapset pääsivät pieneen kouluun. Keskiarvo kipusi yli kahdeksaan.

– Kun muutimme takaisin Äänekosken keskustaan, jouduin vähän niin kuin vanhoista rikoksista lusimaan ja tarkkailuluokalle. Opettajana oli Lammin Seppo, joka oli kyllä ihan kiva tyyppi, Tuomainen sanoo.

Yläasteella Tuomainen pääsi toisen Sepon huomaan. Tarkkailuluokan opettajalla Seppo Siltasella oli omanlaisensa kasvatusmetodit, jotka toimivat.

– Seppo oli sopinut, että muut opettajat eivät puuttuneet tekemisiimme, jotta vältyttäisiin konflikteilta. Käytännössä se tarkoitti sitä, että jos vedin röökiä koulun käytävällä – niin kuin teinkin – Seppo hoiti asian. Se oli hyvä systeemi, ja olen Sepolle paljosta velkaa, Tuomainen toteaa.

Teini-ikä teki Tuomaisesta entistäkin huonommin sääntöjä sietävän. 7.–8.-luokalla urheilun rinnalle tulivat kalja ja väkivalta.

– Jouduin helposti tappeluihin. Se oli sellaista hyväksynnän hakemista. Olin aina ensimmäisenä puolustamassa kavereita ja hain nyrkein kunnioitusta. Minulle se oli helpoin tapa ratkaista asioita.

– Äitikin oli kusessa minun kanssani.

Tuomaisen äiti kasvatti kaksi lastaan yksinhuoltajana. Lasten isä eli rikollista, huumeiden, väkivallan ja vankilatuomioiden rytmittämää elämää Ruotsissa.

– Olin välillä pätkiä Lodella, jotta äiti sai hetken levätä. Se teki minullekin hyvää.

Lode on toimintansa jo lopettanut lastenkoti Äänekoskella.

Yhdeksännellä luokalla Tuomainen ”miehistyi”, ja peruskoulusta jäi käteen kohtalaisen hyvä todistus.

Koko ajan Tuomainen myös pelasi. Talvet hän oli tuttu näky Liikuntatalon parketilla koripallo kädessä, kesät Liikuntapuiston viheriöllä jalkapallon kanssa. Hän oli lahjakas molemmissa lajeissa ja pokkasi 16-vuotiaana Keski-Suomen parhaan junnukoripalloilijan pokaalin.

Omaksi lajiksi valikoitui kuitenkin jalkapallo. Tuomainen osallistui useille kykyleireille, ja hänet valittiin nuorten palloilijoiden talent-ryhmään 30 suomalaisjuniorin kanssa. Juniorimaajoukkueen ovet olivat kolkutusetäisyydellä.

Se oli kova juttu pienen kaupungin yksinhuoltajaäidin kasvatille. Tuomainen muistaa, että kannustajien ohella riitti myös kieroonkatsojia.

– Sitten mursin leirillä baarikaapin ja join kaljat. Kotiin tuli kirje, että pelit menivät hyvin mutta käytös ei. Se oli sitten siinä. Ei jatkoon.

Vaikka Tuomaisen isä ei ollut läsnä lastensa elämässä, hänen huono esimerkkinsä piti pojan pois huumekokeiluista. Ja koska isältä jäi armeija käymättä, Joni päätti panostaa siihen täysillä.

Hän ajatteli pyrkivänsä autokomppaniaan ja hankkivansa kaikki mahdolliset ajokortit. Esteeksi tulivat nuoruuden väkivaltaisuudet: 31 syytettä, josta yhdestäkään ei tullut tuomiota Tuomaisen iän takia.

– Minua ei voitu sääntöjen mukaan päästää autokomppaniaan. Se oli siinä mielessä vähän hullua, että olin juuri tullut Lohtajan ampumaleiriltä, ja minulla oli ovenpielessä rynnäkkökivääri odottamassa. Jopa sinko oli ok, mutta ei auto, Tuomainen toteaa.

Lentosotamies Tuomainen suoritti armeijan puolessa vuodessa ja keskittyi jalkapalloon. Laukaalainen kakkosdivarin seura Kanavan Pallo vaihtui ykkösdivarin Rakuunoihin Lappeenrannassa ja seuraavalla kaudella taas kasvattajaseura Äänekosken Huimaan.

– Sinä kesänä tapasin Piian. Sen kauden pelasin hyvin, ja moni seura oli perässä. Piia tuli kuitenkin nopeasti raskaaksi. Yllätysraskaus järkytti elämän tasapainoa, ja asiat piti miettiä uusiksi. Suomessa ei voi olla ammattiurheilija, sillä palkat ovat surkeat, Tuomainen sanoo.

Viimeinen niitti jalkapalloilijan uralla oli kausi jyväskyläläisessä JJK:ssa. Pieni nokkapokka valmentajan kanssa alkukaudesta varmisti Tuomaisen paikan vaihtopenkin päässä.

Opinnot Tuomainen oli aloittanut yläasteen jälkeen ammattikoulun rakennuslinjalla mutta keskeyttänyt ne. Hän sai töitä paikallisesta realisointifirmasta, jonka omistajat pitivät samalla nuoren miehen kurissa ja nuhteessa.

Myöhemmin Tuomainen ajoi jakeluautolla kaljaa ja opiskeli aikuispuolella levyseppähitsaajaksi.

Kaikki opintoihin liittyvät pakolliset harjoittelut hän hakeutui tekemään rakennustyömaille.

Koulun jälkeen työpaikka irtosi paikallisesta rakennusfirmasta, jonka omistajalla oli kärsivällisyyttä opettaa keltanokkaa. Se oli Tuomaiselle rakennusalan korkeakoulu ja vei mennessään.

– Minulle on tyypillistä, että jos innostun jostain, teen sitä sata lasissa.

Rakennusalan töihin tuli neljän vuoden katko, kun työnantaja antoi lomautusvaroituksen. Tuomainen oli juuri hankkinut vaimonsa kanssa rivitalonpätkän Äänekoskelta, joten hän lähti heti etsimään uutta työtä.

Tuomainen ajoi päivisin jäteautoa ja toimi viikonloppuiltaisin portsarina.

– Roskakuskin homma sopi siihen elämäntilanteeseeni hyvin. Työpäivät alkoivat kuudelta ja olin kotona jo kello 12–13, urakalla kun tein. Arkena jäi ilta-aikaa perheelle. Palkkakin oli hyvä.

Vähitellen mielessä alkoi vahvistua ajatus omasta yrityksestä. Työkaluja ja rahaa oli jemmassa, ja Tuomaisen mielestä oli oikea aika iskeä.

Oman y-tunnuksen Tuomainen hankki vuonna 2008 ensin lähinnä portsarin töitä varten. Kaksi vuotta myöhemmin hän aloitti remonttimiehen hommat y-tunnuksella.

– Ilmoitin kotona, että pihasta myydään toinen auto, jotta saadaan firmalle rahaa. Vain pakettiauto jäi, sillä sitä tarvitsin töissä.

Myöhemmin Tuomainen perusti osakeyhtiön. Firma kasvoi aluksi mies per vuosi -vauhtia. Keikkoja tuli hyvän markkinoinnin ja puskaradion avulla. Vuonna 2015 Tuomainen laittoi ison vaihteen päälle, ja yhtäkkiä työntekijöitä olikin jo 21.

Firmassa ajettiin hienoilla autoilla ja töitä riitti. Menestys oli kuitenkin harhaa.

– Luotin vääriin ihmisiin. Kasvu oli liian nopeaa, ja tein virheitä laskennassa.

Vuonna 2016 Tuomaisen isä saapui Ruotsista Äänekoskelle.

– Siitä tuli fiilis, että nyt tässä rinnalla on vastuuta jakamassa isä – ihminen, joka on omaa verta ja lihaa, Tuomainen toteaa.

Tuomainen oli tottunut tekemiseen eikä osannut olla tarttumatta vasaraan, vaikka hänen olisi pitänyt keskittyä johtamaan firmaa. Siksi työmaat seisoivat, ja tilaukset takkuilivat – työmiehillä ei ollut tavaraa, mistä tehdä.

– Jos työntekijöitä olisi ollut 5–6, se olisi toiminut ja olisin ollut onnellisempi. Tein kalliita virheitä.

Ensimmäiset talousvaikeudet iskivät vuosien 2016–2017 vaihteessa. Tuomainen oli entiseen tapaansa maksanut vuoden aikana osan palkkojen työeläkemaksuista mutta jättänyt osan odottamaan tasauslaskua.

Hän odotti muutaman kymmenen tuhannen euron laskua, mutta laskun loppusumma olikin 107 000 euroa.

Tuomaisella ei ollut sellaisia rahoja. Hän ei ollut ottanut riittävästi huomioon kasvaneen työntekijämäärän vaikutusta.

– Menin pankkiin ja siellä sanottiin, että olen liikkeellä liian myöhään. Minun olisi kannattanut ottaa lainaa vuoden aikana tehtyihin työkaluhankintoihin, jotta olisi jäänyt rahaa tasauslaskuun. Nyt kassa ammotti tyhjyyttään.

Se oli lopun alkua. Pankkikäynnin jälkeen Tuomainen lähti perheineen Thaimaahan lomalle ja sanoi palattuaan kymmenen työntekijää irti.

– Viimeinen vuosi oli pelkkää kituuttamista, ja yritin vain selvitä lainanlyhennyksistä.

Tuomainen painoi töitä kuin viitapiru yömyöhään saakka – päivät vasara kädessä ja illat tietokoneen ääressä, hörppi stressikaljoja ja voi kaikin puolin huonosti. Se oli siinä hetkessä liikaa myös parisuhteelle.

– Avioliitto meinasi kaatua omiin hölmöilyihini. Sen rinnalla konkurssi tuntui aika laimealta. Olin menettää sen, mikä on minulle kaikkein tärkeintä: oman perheeni.

Avioliitto pelastui, vaikka pariskunta eli erillään puolisen vuotta, mutta firmaa ei pelastanut enää mikään. Keväällä 2018 Remonttipalvelu J. Tuomainen luopui isosta, voittamastaan urakasta ja hakeutui konkurssiin.

Samassa rytäkässä aukesivat silmät isänkin suuntaan. Kun firma oli henkitoreissaan, isä lähti hyvästelemättä Espanjaan. Lisäksi hän oli myynyt kaiken käsiinsä sattuneen poikansa omaisuuden. Sen koommin miehestä ei ole kuulunut mitään.

Tätä nykyä Tuomaisen perhe asuu vuokrakolmiossa kerrostalossa. Omakotitalon Äänekosken keskustan liepeiltä he ovat vuokranneet ja suunnittelevat sen myymistä. Kesään iloa tuo vuokramökki Keitele-järven rannalla.

Joni Tuomaisen mielestä elämässä on kaikki nyt kohdallaan.

– Kun lopetin yrittämisen, päätin että nyt laitetaan mies kuntoon. Olin syönyt kaksi ja puoli vuotta opioidipohjaista kipulääkettä ensin kipuun ja sitten jäänyt siihen koukkuun. Halusin siitä eroon. Vieroitusoireet olivat hirveät, mutta hakeuduin hoitoon ja lääke purettiin varovasti. Silloin laitoin myös korkin pysyvästi kiinni.

Äänekoskella liikkuu huhuja, että Tuomainen on tullut uskoon. Joni Tuomaista naurattaa. Ei, ei hän ole uskoon tullut, jollei sellaiseksi lasketa säännöllistä liikuntaa ja juomattomuutta.

Punttisali oli nuorempana ollut Tuomaiselle kuin toinen koti, mutta enää raudan kanssa puljaaminen ei maistunut. Hän lähti pomonsa Antti Parhialan mukaan nyrkkeilysalille ja innostui.

Kun nyrkki osui, Tuomaisen vintti ei pimennyt eikä mustia hetkiä tullut, kuten nuorena miehenä.

– Kiersimme Antin kanssa paljon eri saleja ja sain sparrausta. Silmät ja naama olivat koko ajan mustana. Vuonna 2018 päätimme osalistua nyrkkeilyn SM-kisoihin. Kahden kuukauden harjoittelun jälkeen pääsin finaaliin ja sain SM-hopeaa superraskaassa sarjassa.

Nyrkkeilystä on tullut Tuomaisen ja hänen kahden poikansa yhteinen harrastus. Lisäksi Tuomainen harrastaa crossfitiä ja ehtii vihdoin Piiansakin kanssa lenkille.

– Nautin jokaisesta päivästä, ja koko perheeni on onnellinen. Minusta tuntuu, että olen 37-vuotias nuori. Olen nyt elämäni parhaassa kunnossa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .