Vihapuhetta käsi sydämellä

Jos kansallislaulut kirjoitettaisiin nyt, niihin liitettäisiin Parental Advisory -tarra, kirjoittaa Anni Pasanen.

Tässä kuussa on vietetty kansallistunteen riemuviikkoja. On ollut Euroviisuja, viisi liputuspäivää ja tietenkin jääkiekon MM-kisat liehuvine siniristilippuineen.

Kiekkokaukalossa raikuu yksi sinivalkoisen kuumeen nostattaja ylitse muiden: Maamme-laulu. Kuten kaikki tiedämme, siinä hempeillään luonnosta ja isänmaanrakkaudesta. Tosin mukana on myös ikäviä asioita, kuten nälkää ja köyhyyttä.

Virtaa siinä verikin. Mutta kansallishymnien sarjassa se on löysää vetistelyä, selkeästi kesyimmästä päästä.

Metallisanoituksia syytetään toisinaan nuorison turmelemisesta, mutta moni kansallislaulu mässäilee kauhulla ja kuolemalla vähintään yhtä räikeästi. Otetaan esimerkiksi Algeria: sen laulussa konekiväärit rätisevät taustasävelenä, kun vastaus isänmaan huutoon kirjoitetaan verellä. Jos moiset sanoitukset kirjoitettaisiin nyt, niihin lätkäistäisiin taatusti Parental Advisory -varoitustarra.

Italian kansallislaulussa puolestaan uhitellaan Itävallalle ja väitetään sen juoneen italialaisten ja puolalaisten verta kasakoiden kanssa. Rivit on kuin repäisty verkkokeskustelusta, jossa joku äityy öykkäröimään Caps Lock -näppäin pohjassa muutaman kaljan jälkeen.

Ranskan Marseljeesi lienee napattu samalta vihapuhepalstalta. Sen meuhkaus epäpuhtaasta verestä kuulostaa suorastaan rasistiselta. Lisäksi laulussa katkotaan poikien ja puolisoiden kauloja, revitään auki äitien rintoja ja solvataan nimeltä mainiten Ranskan suuren vallankumouksen vastustajaa, markiisi de Bouilléa.

Ja tällaisia lauletaan käsi sydämellä.

Kansallislaulut kertovat tarinoita, joiden tarkoitus on liimata kansakunta yhteen. Jos ne kirjoitettaisiin nyt, ehkä yhtenäisyyttä rakennettaisiin jonkin muun kuin sodan julmuuksien varaan. Suomen kaltaisessa maassa saatettaisiin laulaa ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, oikeusvaltiosta ja demokratiasta. Koulutuksesta ja yhteiskuntarauhasta. Mutta kestäisivätkö nekään aikaa?

Ehkä olisi viisainta tehdä niin kuin Espanja, San Marino, Kosovo sekä Bosnia ja Hertsegovina. Niiden hymneissä ei ole sanoja.

Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.