Uutisarkisto Sunnuntaisuomalainen 2019 Helmikuu

Sunnuntaisuomalainen

THL haluaa eroon mies-päätteisistä ammattinimikkeistä – ohje viranomaisille ja medialle tulee keväällä

Sunnuntaisuomalainen

Pikkutyttöjen murhia suunnitteleva Samuel Bjørk on kiltti ihminen, mutta miksi haluamme ahmia hänenlaistensa teoksia? Bjørk ja muut huippudekkaristit vastaavat

Sunnuntaisuomalainen

Itsemurhapäänsärystä kärsivä perheenisä Marko ottaa muutaman kerran vuodessa pakastimestaan pussin ja syö siellä olevat sienet – "Olen huumeita vastaan"

Sunnuntaisuomalainen

Seitsemän veljestä ja metsäkoneyhtiö – Sunnuntaisuomalaisen haastatteli yrittäjä Jarkko Piirosta myös 20 vuotta sitten

Sunnuntaisuomalainen

Yrittäjä osti vankilan rakennuksia ja päätti kunnostaa niistä asuinalueen keskelle metsää – "Jos vanki karkaa, ei se siihen viereen jää"

Sunnuntaisuomalainen

Kolumni: Media lietsoo vihaa, kateutta ja mielipahaa

Sunnuntaisuomalainen

Selviytyjät-juontaja Juuso Mäkilähde antaa kasvatusvinkin, jonka ansiosta pienten lasten isä pääsee yllättävän helpolla

Sunnuntaisuomalainen

Kolumni: Päähäni ujutettiin leipähöylä

Sunnuntaisuomalainen

Puolueet tyrmäävät äänestysvelvollisuuden: "Se ei poistaisi itse ongelmaa"

Sunnuntaisuomalainen

"En voi käsittää, miten joku voi hylätä oman lihan ja veren" – Äänekoskelainen Sanna, 35, ja kaksi muuta äitiä kertovat, millaista on pyörittää perhettä yksin

Sunnuntaisuomalainen

Isä ja poika Jehkinen kuuluvat maailman parhaimpiin keilaajiin, koska heidän kotikylällään kaikki muutkin keilasivat

Sunnuntaisuomalainen

Rikkaruohonen: Hyvinvointivaltion rakentaneilla on pahoinvointia

Sunnuntaisuomalainen

Kolumni: On aika panna rajat kiinni

Sunnuntaisuomalainen

Personal trainer paljastaa, mitä hän todellisuudessa ajattelee niistä, jotka tekivät tammikuussa elämänmuutoksen

Sunnuntaisuomalainen

Pikkukunnan lukio aloitti e-urheilulinjan – viime kesänä pihaan kaartoi pikkubussi, jossa oli innokkaita kiinalaisia ja 400 miljoonaa euroa

Sunnuntaisuomalainen

Jos haluaa kohennusta ulkonäköönsä, kosmetiikan ja kirurgin veitsen välissä on liuta keinoja – esimerkiksi Michael Monroe hakkasi tarinan mukaan huuliaan viivottimella

Sunnuntaisuomalainen

Milja Suihko, 25, lobbaa kärkipoliitikkoja ja on pitänyt puheen YK:ssa – nyt hän haluaa naiset armeijaan ja totaalikieltäytyjät pois vankilasta

Sunnuntaisuomalainen

Kolumni: Minulle opetettiin pienestä saakka, ettei yhteenkään mieheen ole luottaminen

Sunnuntaisuomalainen

Kolumni: Näinkö me aikuiset ihmiset todella keskustelemme?

Sunnuntaisuomalainen

Euroviisuedustaja Darude kertoo, miksi hänellä on ollut samanlainen leukaparta 1990-luvulta asti

Sunnuntaisuomalainen

Eikö Matti Nykäsen tai Olli Lindholmin kuolema koskettanut? Ei hätää, olet ihan normaali

Sunnuntaisuomalainen

Jonain päivänä poliisi tulee ja häätää prostituutioon pakotetun Itohan Okundayen, 28, Suomesta – "Älkää lähtekö Eurooppaan", hän neuvoo kotimaansa naisia

Sunnuntaisuomalainen

Moni kuvittelee, että muusikon ura on täynnä glamouria, mutta tanssiorkesterin matkassa käsitys muuttuu – "Vaihtoehtoja on vähän, rokkibändillä ei eläisi"

Sunnuntaisuomalainen

Kolumni: Meille tyrkytetään C Morea, Elisa Aitiota, Ruutu+:aa, Viaplayta ja vain belsebuubi tietää mitä muuta – näin televisioala sössii digiloikkansa

Sunnuntaisuomalainen

Täysin omatoiminen potilas vaati harjaamaan hampaansa, kertoo sairaanhoitaja - "Nuoremmat ymmärtävät, mutta vanhempi väki ei"

Sunnuntaisuomalainen

Kolumni: Vanhustenhoito on hyvinvointivaltion toimintakyvyn mittari

Sunnuntaisuomalainen

Bob Erkkilä on kuollut – lue uusintana reportaasi hänen kotiseudustaan, jossa rakastetaan jääkiekkoa, pelätään Jumalaa ja käytetään liikaa metamfetamiinia

Arkisto