Öisten sankareiden eloonjäämistaistelu – huuhkaja ja helmipöllö ovat vähentyneet rajusti

Tiedät ehkä jännityselokuvista tutun pöllön huhuilun. Se on todennäköisesti lehtopöllö. Syyssoitimellaan se huutelee ahkerasti.

– Lehtopöllö on äänekäs kulttuurilintu, jonka kuulee asutuksenkin lähellä. Sen huhuilu on klassinen yöaikaan tapahtuvien jännityselokuvien taustaääni, sanoo dosentti Hannu Pietiäinen Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Pöllöt ovat salaperäisten lintujen maineessa. Ne lentävät saalistaessaan äänettömästi. Niitä ei näe eikä paikanna helposti.

– Viiru- ja lehtopöllö tulevat näkösälle vain, kun on vaikeuksia eli ruoka ei riitä. Yleensä esille tulevat nuoret, ensimmäisen syksyn eläjät, jotka ovat juuttuneet nälkäkierteeseen, Pietiäinen sanoo.

 

Pietiäinen on ollut vuosien varrella laittamassa paljon pöllönpönttöjä metsiin. Yhteistyössä metsänhoitopiirin kanssa tiedot pönttöjen sijainnista kerrotaan maanomistajille. Pesäpuu merkitään, jolloin se voidaan huomioida hakkuiden yhteydessä. Joskus ympärille jätetään enemmän puita, jotta pöllöillä säilyy pesintärauha.

Viirupöllö tarvitsee pöntön, luonnonkoloja ei enää juuri ole. Joskus viirupöllö voi pesiä haukanpesään. Se saattaa kuitenkin tehdä pesän pohjaan reiän kuopiessaan.

– Olen nähnyt tällaisen reiän ja maassa on näkynyt valkoinen muna. Siinä on pöllönaaras ollut ihmeissään, Pietiäinen sanoo.

Viirupöllökevät on esimerkiksi Päijät-Hämeessä ollut tänä vuonna huono heikon myyräkannan vuoksi.

– Jos ei ruokaa ole, ei voi pesiä. Joskus viirupöllön täytyy vaihtaa maisemaa, Pietiäinen toteaa.

Pari- ja paikkauskollinen viirupöllö muuttaa kotoaan nuorena, mutta asettuu löytämäänsä asuinpaikkaan loppuiäkseen.

– Pari lyö hynttyyt yhteen koko elämän ajaksi. Se taitaa kuitenkin olla enemmän pragmaattista yhdessäoloa kuin suurta rakkautta. Tuttu pesäkolo on viirupöllöille tärkeä, Pietiäinen sanoo.

Viirupöllö on äkäinen lintu, etenkin naaras puolustaa poikasiaan ankarasti. Toukokuun alusta kesäkuun puoliväliin linnun on syytä antaa olla rauhassa, ettei saa korvilleen.

– Olen muutaman kerran saanut, Pietiäinen tunnustaa.

Yli kolme senttiä pitkät kynnet eivät Pietiäisen mukaan saaneet kuitenkaan pahaa jälkeä aikaan, koska hänellä oli rengastuksen yhteydessä pehmeä hattu ja suojavarustus.

Viirupöllöpariskunnan reviiri voi olla 10–15 neliökilometriä. Vaikka pöllö ja ihminen kohtaavat harvoin, ihminen muuttaa pöllön elinympäristöä. Ympäristön muutoksissa pöllö ei pienestä hätkähdä.

– Vanhat parit ovat sitkeitä. Etelä-Suomessa metsät ovat kovan käsittelyn alla, mutta vanha viirupöllöpari pärjää melko puuttomassakin ympäristössä. Uudelle pariskunnalle loppuun kaluttu metsä ei kelpaa, Pietiäinen sanoo.

Suomen pienin pöllö on varpuspöllö, joka pystyy pesimään käpytikan kolossa. Varpuspöllö varastoi saalista.

– Se pyydystää syksyllä myyriä ja päästäisiä, joita voi olla varastossa muutama kymmenen. Lintulaudoilla vieraillessaan se saa ihmiset kiristelemään hampaita, Pietiäinen sanoo.

Suomen ja koko Euroopan suurin pöllö, huuhkaja, on vähentynyt rajusti. Pesivien parien määrä on kymmenen vuoden aikana puolittunut. Uhkia ovat muun muassa muutokset jätteiden varastoinnissa, liikenne, voimajohtoihin lentäminen ja petoeläimet. EU:n myötä kyläkaatopaikat, joissa oli paljon rottia, piti sulkea. Huuhkajilta hävisivät hyvät ruoka-apajat.

– Huuhkaja on maapesijä. Poikaset ovat alttiita ketuille ja supikoirille, joille huuhkaja tosin antaa kyytiä. Ilvesten runsastuminen voi olla yksi tekijä, ilvekselle huuhkajakaan ei voi mitään. Riistakanalinnut ovat vähentyneet, talvisessa metsässä on vähän syötävää, Pietiäinen kertoo.

Aikoinaan ihmiset vainosivat ankarasti huuhkajaa, kanta lähes katosi 1900-luvulla. Sukupolvelta toiselle siirtyvää petovihaa esiintyy paikoitellen vielä vähän.

– Ihmiset kokevat jollain tavalla pedot uhkaksi, että ne ovat kilpailijoita itselle ja vähentävät riistaa, Birdlifen suojeluasiantuntija Tero Toivanen sanoo.

 

Myös helmipöllö on käynyt Etelä- ja Länsi-Suomessa hyvin harvinaiseksi. Väheneminen johtuu todennäköisesti metsätalouden aiheuttamasta metsien rakenteen muutoksesta.

– Helmipöllö on aikaisemmin ollut Suomen runsaslukuisin pöllö. Nykyään on keskimääräisenä vuotena ehkä noin 5000 paria. Hyvinä myyrävuosina sarvipöllö voi nykyään olla runsain, jopa 10 000 paria. Samoin varpuspöllöjä voi pesiä lähemmäs 10 000 paria, Tero Toivanen kertoo.

Helmipöllöille on tyypillistä, että koiraat yrittävät pitää reviiriä huonossakin ravintotilanteessa, kun taas naaraat saattavat vaihtaa paikkaa. Kun pesintä alkaa, helmipöllönaaras keskittyy kasvattamaan ja hautomaan munia ja koiras ruokkii naarasta.

– Mutta koiras onkin sellainen koijari, että se lähtee puputtamaan riittävän kauas pesältä ja huijaa itselleen toisen naaraan, jonka saa myös munimaan, Hannu Pietiäinen kertoo.

Kun ensimmäisen naaraan poikaset kuoriutuvat, koiraan mielenkiinto kohdistuu taas siihen. Kakkosnaaras jää vaille huomiota ja saa yleensä puolet vähemmän poikasia kuin ykkösnaaras.

 

Pietiäinen kertoo, että joskus, kun ravintoa on paljon ja pesintä on aikainen, tapahtuu kummia. Poikasten kasvettua riittävästi on naaraan vuoro vaihtaa maisemaa. Se lähtee 100–200 kilometrin päähän, pariutuu uuden koiraan kanssa ja saa toisen poikueen.

– Koiraalla ja naaralla on käynnissä eräänlainen sukupuolien evolutiivinen sota, Pietiäinen summaa.

Syyskuun loppu ja lokakuun alku ovat helmipöllöjen syysvaelluksen aikaa. Ne vaeltavat pitkiä matkoja, Suomessa rengastettuja on tavattu muun muassa Norjan rannikolla ja Keski-Venäjällä. Nuoret yksilöt joutuvat muuttamaan ruuan perässä. Tero Toivanen kertoo, että etelä- ja länsirannikon lintuasemilla on hyvinä vaellussyksyinä havaittu yhdessä yössä jopa kymmeniä yksilöitä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .