Entisajan suomalainen joulu oli kaukana rauhan juhlasta: isännän piti ryypätä itsensä nuokkumiskuntoon, "köyrittäret" kiersivät talosta taloon

Joulukortit ja muu perinteinen joulukuvasto tuovat joulun esiin varsin idyllisenä ja harmonisena rauhan juhlana. Agraariyhteiskunnan talonpoikainen joulu oli kuitenkin paljon muutakin kuin perheen harras juhla. Joulunvietto saattoi yltyä melko villiksi.

Maalaisyhteisöjen jouluperinteet olivat pitkälti jatkumoa kekrin viettotavoista. Kekrillä juhlistettiin syys-lokakuun tienoilla työvuoden päättymistä ja sadonkorjuuta. Siksi kekrin pääsisältönä oli syöminen ja juominen.

– Kekrillä ei alun perin ollut kiinteää päivämäärää kalenterissa vaan sitä on vietetty eri osissa Suomea ja jopa saman pitäjän sisälläkin eri aikoina. Kekrinä sai syödä harvoin tarjolla olleita liharuokia, kertoo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijatohtori Ulla Koskinen.

Kekriin, kuten sittemmin joulun juhlintaan, kuului vahvasti alkoholi, yleensä sahti, olut tai kirkas viina. Juomista perusteltiin osittain taikauskolla. Koskinen sanoo, että vanhan sanonnan mukaan isännän pään piti nuokkua kunnolla tai muuten viljantähkät eivät nuokkuneet raskaina kesällä.

 

Paitsi kekriin myös jouluun ovat liittyneet toiminnallisuus ja kiertäminen talosta taloon.

– Kekrinä liikkui muun muassa kekripukkeja eli köyrittäriä. Joskus miehet pukeutuivat naisiksi. Kekripukit kiersivät taloissa ja vaativat kestitystä. Tässä kansan karnevaalissa oli lupa laittaa asiat päälaelleen ja pitää hauskaa roolin varjolla, sanoo arkistotutkija Juha Nirkko Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta.

Joskus rooliasun avulla voitiin käsitellä naapurien kanssa vuoden mittaan syntyneitä kahnauksia. Jos riehuminen meni liian pitkälle, saattoivat välit tosin tulehtua lisää.

– Kiertelyt olivat nuorten aikuisten perinnettä, eivätkä lasten tekemisiä, kuten esimerkiksi nykyinen halloweenin aikaan tapahtuva kiertäminen.

Kun kekrin vietto väheni, kiertävät hahmot siirtyivät joulun aikaan. Erilaisia pukkihahmoja oli liikkeellä ennen ja jälkeen joulua.

Ulla Koskisen mukaan varhaiset pukkihahmot muistuttivat vuohia. Pukeilla saattoi olla selässä eläimen nahkoja, kasvoilla tuohinaamari ja korvissa puulusikat. Ne saattoivat puskea katsojia ja ajaa lapsia karkuun.

– Pukkien historia vie joulupukin esikuvaan, kristittyjen marttyyriin pyhään Nikolaukseen, jolla oli mukanaan kaksi kahlehdittua pukkia kiusaajan vertauskuvana.

1900-luvun länsisuomalaisella maaseudulla kiersivät tapaninpäivänä olkihameiset ja -lakkiset Tapanit.

Joulun jälkeen liikkeellä olivat nuuttipukit. Ne saattoivat aloittaa pilkkalaulun, jos talosta ei herunut antimia.

 

Sana ”kekri” on tarkoittanut karjan jumalaa, mutta myös uuden vuoden vaihdetta. Vuoden lopulla vuoden kierto piti tasata, koska vanhan ja uuden aurinkovuoden väliin jäi puolitoista viikkoa. Tätä pidettiin aikana, jolloin eivät päteneet tavalliset normit.

– Kun elettiin tietynlaista rajakohtaa, piti olla valppaana, ettei yliluonnollinen paha päässyt yllättämään. Siksi usein valvottiin koko jouluyö, Ulla Koskinen sanoo.

Juha Nirkon mukaan joulun aika oli erityisen otollinen taioille.

– Tällaisena hetkenä oli hyvä tutkia tulevaa ja ottaa ikään kuin onni omiin käsiin.

Jouluna onkin tehty samanlaisia taikoja kuin uudenvuodenaattona. Esimerkiksi se, joka ehti ensimmäisenä kirjoittaa uunin kylkeen uuden vuosiluvun, oli tulevana vuonna erittäin onnekas.

– Talon katolle saatettiin mennä kuuntelemaan ääniä. Jos kuuli naulaamisen äänen, se ennusti tulkitsijasta riippuen arkun naulaamista tai talon rakentamista. Jos taas kuuli kirkonkellojen äänen, se tarkoitti kuolin- tai hääkelloja.

Agraariyhteiskunnassa viljelyn ja karjanhoidon onnistuminen oli erityisen tärkeää, ja siksi esimerkiksi eläimet saivat jouluna tavallista enemmän syötävää. Tällä pyrittiin varmistamaan hyvä karjaonni.

Jouluun kuului myös poisnukkuneiden omaisten muistaminen. Haluttiin varmistaa, etteivät henget aiheuttaisi mitään pahaa.

– Ruuat esimerkiksi jätettiin yön ajaksi pöydälle, jotta henget voisivat käydä syömässä oman osuutensa.

 

Joulunviettoa sävytti pitkään pakanallisten ja kristillisten ainesten sekoittuminen, mikä näkyi erilaisina joulunvieton sekamuotoina. Juha Nirkon mukaan tapakulttuurissa ei koskaan voi siirtyä suoraviivaisesti ajasta toiseen vaan siirtyminen on aina liukuvaa.

Kyseessä on ollut aina arjesta erottava juhlahetki, oli kyse sitten entisaikojen pakanallisesta joulusta tai kristillisestä joulusta.

– Maalaisyhteisöissä juhlaan valmistauduttiin muun muassa siivoamalla kunnolla. Koti koristeltiin tuohesta ja päreistä tehdyillä koristeilla. Länsi-Suomessa pirtin seinät saatettiin vuorata kokonaan päreillä ja sisälle rakennettiin päreistä pieni joulukamari, Ulla Koskinen mainitsee.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .