Huima lento! – Lapintiiran muuttomatka yhteen suuntaan on 15 000 kilometriä

Muuttolinnut tuntevat kalenterin ja ovat huippusuunnistajia.

Moni henkilöauto jää vuodessa ajettujen kilometrien määrissä toiseksi lintumaailman kaukomatkaajalle, lapintiiralle. Kun meillä pohjoisella pallonpuoliskolla tulee syksy, lapintiira lähtee vaellukselle kohti Etelämannerta, jossa kesä on vasta alkamassa.

Tässä tapauksessa ”linnuntie” ei ole suora reitti, vaan edestakainen lento koostuu etäisesti kahdeksikon muotoisesta reitistä navalta navalle.

Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti lapintiiran muuttoreittiä vuonna 2010 Pnas-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Paikantimella varustetut linnut viettivät Etelämantereella noin 4–5 kuukautta vuodesta, ja palasivat Atlantin rannikkoa myötäillen kohti pohjoista. Näille Grönlannista lähteneille linnuille kertyi muuttomatkaa noin 70 000 kilometriä.

Lapintiira pitää Suomessakin hallussaan muuttolintujen lentoennätystä 15 000 kilometrin yhdensuuntaisella muuttomatkallaan.

Lentovoimaa löytyy pikkuiselta pajulinnultakin, joka lähtee joka syksy vajaan 10 000 kilometrin pituiselle vaellukselle kohti itäistä Afrikkaa palatakseen keväällä taas takaisin.

Matkan pituudessa myös sen tarkkuus vetää vertoja ihmisten kehittämille paikantimille. Esimerkiksi laulujoutsen löytää tiensä aina tutulle järvelle, ja Afrikan tropiikissa talvensa viettävät haarapääskyemot palaavat vuosi toisensa jälkeen tutun pihapiirin ulkorakennukseen pesimään.

Kaikkia lintujen suunnistuksen saloja ei vielä tunneta. Sen verran tiedetään, että nämä huippusuunnistajat hyödyntävät pitkillä matkoillaan monia eri menetelmiä.

Birdlife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi kertoo, että lintulajien välillä on paljon vaihtelua muuttotapojen suhteen.

– Isokokoiset päivämuuttajat, kuten kurjet, tuntevat maamerkit ja ruokapaikat, joiden luona kannattaa pysähtyä. Nuoremmat yksilöt oppivat vanhoilta, Lehtiniemi toteaa.

Lintujen koko kertoo usein jotain niiden muuttotavoista. Pienillä linnuilla saman kesän poikaset matkaavat yksinään ilman emojaan, mutta monilla isoilla linnuilla perheet matkaavat yhdessä talvialueille.

Linnut kantavat perimässään geneettistä ohjenuoraa, joka kertoo niille, mihin suuntaan niiden tulee minäkin vuodenaikana suunnistaa. Lehtiniemi kertoo kokeesta, jossa kottaraisia pyydystettiin ja vietiin lentokoneella etelään noin 1 500 kilometrin päähän. Tämä vastasi kottaraisten muuttomatkaa.

Kun kottaraiset vapautettiin, nuoret yksilöt lähtivät lentämään ja matkasivat vielä toiset 1 500 kilometriä. Kokeneemmat yksilöt eivät sen sijaan muuttaneet normaalia kauemmaksi.

– Linnuilla on GPS päässään. Vanhemmat linnut kykenivät selvittämään sijaintinsa maapallolla ja ymmärsivät, ettei niiden tarvitse enää matkata 1 500:aa kilometriä etelään. Ne tiesivät aiempien muuttomatkojensa kokemuksella, missä olivat. Nuoret ensi kertaa muuttaneet eivät, Lehtiniemi sanoo.

Se, että tietää, missä on etelä, on yksinkertaista verrattuna siihen, että tunnistaa sijaintinsa.

– Kyky tunnistaa sijaintinsa on mielestäni hämmästyttävin asia lintujen suunnistamisessa.

Paikantamisessa auttaa, että linnut kykenevät tunnistamaan ja oppimaan maapallon magneettikentän paikalliset vaihtelut.

– Magneettikenttä ei ole tasainen. Siinä on paljon paikallisia muutoksia. Muuttomatkan viimeinen etappi vaikka sille tutulle lammelle voi tapahtua myös maamerkkien avulla.

Afrikan eteläisiin osiin muuttavat linnut lähtevät matkaan jämptisti. Tämä on tärkeää, sillä pitkä matka tarkoittaa suurempia riskejä.

– Tuolla matkalla linnuilla on kaksi suurta estettä: Välimeri ja Sahara. Lintujen täytyy olla paikalla oikeaan aikaan, jotta ne voivat hyödyntää korkealla puhaltavaa myötätuulta pitkällä lennolla, Lehtiniemi sanoo.

Jos lintu joutuu lentämään vaikeissa oloissa tai vastatuuleen, se ei välttämättä selviä aavikon tai meren ylityksestä. Oikean lähtöhetken päättämiseen linnut hyödyntävät valon määrää. Kun päivän pituus muuttuu, linnut tietävät lähteä matkalle. Jotkut lajit ovat tarkempia lähtöajan suhteen kuin toiset.

– Linnut kantavat myös kalenteria päässään. Monet tropiikkiin muuttavat hyönteissyöjälinnut lähtevät säästä huolimatta aina samaan aikaan. Toki jos pesiminen on viivästynyt esimerkiksi alkukesän huonon sään takia, nämäkin linnut siirtävät lähtöään.

Lyhyemmän matkan muuttajista monet säätävät muuttoaikaansa myös säätilan mukaan: jos syksyllä on normaalia lämpimämpää, linnut voivat viivytellä tavanomaista pidempään.

Ilmastonmuutos muovaa lintujen muuttoa. Vanha Kuu kiurusta kesään -loru ei pidä enää lainkaan paikkaansa.

– Esimerkiksi taigametsähanhen muutto on aikaistunut 1990-luvun alusta lähes kuukaudella, mikä on erittäin suuri muutos, sanoo Birdlifen Lhtiniemi.

Myös talvehtimisalueet ovat muuttuneet. Yhä useampi metsähanhi talvehtii Ruotsissa, vaikka ennen lähes kaikki matkasivat Itämeren etelärannikon ja Pohjanmeren maihin.

Ilmastonmuutoksen ja muun ihmisen toiminnan takia lintujen määrä on vähentynyt. Elinympäristöjen muuttuminen, kuivuus ja hyvien ruokapaikkojen katoaminen saattavat monen lajin ahtaalle.

Menestyjiä ovat olleet jotkut isot lintulajit, kuten valkoposkihanhi. 1970-luvun alussa valkoposkihanhia talvehti Euroopassa noin 10 000 yksilöä. Nykyisin niiden kanta on yli miljoonan.

Syy on ihmisen toiminnassa.

– Isoja lintuja metsästettiin aiemmin ruuaksi. Kun metsästäminen on vähentynyt, lintukanta on kasvanut.

Lähteenä myös valtion ympäristöhallinto.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .