Kielivalintoja

Oikeastaan suomen kieli on nimitys joukosta puhekielen murteita, jotka poikkeavat kaikille yhteisestä yleiskielestä.

Suomen kirjakielen isänä pidetään Mikael Agricolaa. Suomen kielen syntyä onkin helppo jäljittää 1500-luvulle saakka. Agricolan Uuden testamentin suomennos ”Se Wsi Testamenti” julkaistiin vuonna 1548. Uskonpuhdistuksen aikana nähtiin, että kansan on kyettävä lukemaan Raamattua omalla kielellään.

Miten itse suomen kieli sitten on syntynyt – se onkin jo monimutkaisempi tarina. Helsingin yliopiston kollegiumtutkija Janne Saarikivi huomauttaa, että koko Suomi alueena ja kielenä on varsin nuori rakennelma. Vielä 1500-luvulla kukaan nykyisen Suomen alueella asunut ei mieltänyt itseään suomalaiseksi.

– Historialliset tapahtumat selittävät paljon sitä, miksi me nyt puhumme äidinkielenämme pääasiassa suomea. Jos Suomi olisi vuonna 1809 jäänyt Ruotsin vallan alle, täällä ehkä puhuttaisiin valtakielenä ruotsia. Saumakohtia, joissa kielipoliittisia valintoja on tehty, on historiassamme ollut monia, Saarikivi toteaa.

Saarikivi kuitenkin huomauttaa, että ruotsin kielellä on ollut vuosisatojen ajan vahva asema Suomessa, myös sisämaassa.

– Tärkeä kädenojennus suomen kielelle oli Aleksanteri II:n antama kieliasetus vuonna 1863. Asetuksen nojalla suomen kielestä tuli tasavertainen ruotsin kanssa. Ja sen jälkeen suomen kielen edistämiseksi töitä ovat tehneet esimerkiksi Elias Lönnrot ja Johan Ludvig Runeberg.

Saarikivi summaa tämän päivän suomen kielen: se on yhteisnimitys Suomen alueella puhuttavista suomen kielen murteista.

Jotta suomen kielen syntyä voitaisiin ymmärtää, on tarkasteltava kansojen vaellusta. Ensimmäiset ihmiset saapuivat Suomen alueelle jääkauden jälkeen kaakosta ja etelästä noin 10 000 vuotta sitten. Pohjoiseen vaelsi ihmisiä Länsi-Euroopasta Norjan rannikkoa pitkin.

– Sademetsissä elävien alkuperäiskansojen kulttuurista voidaan tehdä päätelmiä pienten ja eristyneiden yhteisöjen kielistä. Jääkauden jälkeisessä Suomessa oli todennäköisesti paljon pieniä yhteisöjä, joilla oli oma kielensä. On arvioitu, että Suomessa puhuttiin jääkauden jälkeen 10–20 eri kieltä. Eri yhteisöt osasivat ilmeisesti jonkin verran kommunikoida toistensa kanssa, Saarikivi kertoo.

– Todennäköistä on myös se, että pienissä yhteisöissä puhutut kielet eivät olleet sukua toisilleen. Kivikautisissa olosuhteissa on tyypillistä, että on paljon kieliä, mutta kieliyhteisöt pieniä.

Tallinnan yliopiston suomen kielen ja kulttuurin lehtori Vesa Jarva toteaa, että ensimmäisten jääkauden jälkeen käytettyjen kielien jäljille on miltei mahdotonta päästä, mutta suomen kielen taustoista on runsaasti tutkimustietoa.

Jarvan mukaan tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että kaikki suomalais-ugrilaiset kielet ovat peräisin uralilaisesta kantakielestä. Kaikki itämerensuomalaiset kielet, kuten suomi, viro ja karjala, puolestaan ovat peräisin yhdestä kantakielestä, jota nimitetään kantasuomeksi tai myöhäiskantasuomeksi.

Uralilaisen kantakielen ja kantasuomen välillä on kulunut aikaa tuhansia vuosia, joten Jarvan mukaan niiden välissä on täytynyt olla jotain.

– Kaikki tutkijat eivät kannata suomalais-saamelaista kantakieltä, jota on nimitetty varhaiskantasuomeksi. Koska saamelaiskielet ovat sen verran lähellä itämerensuomalaisia kieliä, oletetaan, että uralilaisen kantakielen jälkeen on ollut joku kantakieli, josta ovat syntyneet itämerensuomalaiset kielet, saamelaiskielet ja mordva. Välikielestä käytetään nimityksiä suomalais-mordvalainen kantakieli tai länsiurali, Jarva tarkentaa.

Suomen kieli – jossain muodossa – on juurtunut maahamme noin 2 500 vuotta sitten. Tutkija Janne Saarikivi toteaa, että Suomen alueella puhuttiin rautakaudella (noin 500 eaa.) suomensukuista kieltä.

– Todennäköisesti kieli on kehittynyt ennen Suomeen tuloaan Suomenlahden eteläpuolella. Suomensukuinen kieli juurtui ensin Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan, Saarikivi toteaa.

Kielten kehitystä tarkasteltaessa esille nousee saamen kielen vahva asema. Vesa Jarvan mukaan saamelaiskieliä on puhuttu nykyisessä Etelä-Suomessa ehkä jo ennen kantasuomea tai ainakin samanaikaisesti sen kanssa.

Saame saattaa siis olla vanhin tunnettu Suomen alueella puhuttu kieli.

– Aivan eteläistä Suomea myöten löytyy saamelaisperäisiä paikannimiä, ja myös suomen murteista löytyy saamelaisia lainasanoja. Ajanlaskun alun aikoihin saame on alkanut levitä pohjoiseen sekä länteen ja Keski-Skandinaviaan. Todennäköisesti se on samalla syrjäyttänyt pohjoisessa alun perin puhuttuja kieliä, Jarva pohtii.

Etelä- ja Keski-Suomessa on puhuttu saamea paikoitellen vielä keskiajalla (500–1400-luku) ja uuden ajan alussa (1400-luvulta eteenpäin). Saamenkielen häviäminen Etelä- ja Keski-Suomesta ei tutkijoiden mukaan tarkoita sitä, että saamelaiset olisi ajettu pohjoisemmille asuinsijoille. Paikalleen jääneet saamelaiset ovat vain omaksuneet uuden kielen. Tämä on tapahtunut vähitellen ja ilman suurempaa dramatiikkaa, koska väestöntiheys on ollut alhainen.

– Kielenvaihto on historiassa luonnollinen prosessi. Suomalaismurteiden leviäminen ja saamelaiskielten väistyminen on jatkunut meidän päiviimme asti, Jarva huomauttaa.

Saarikivi puolestaan nostaa esille mielenkiintoisen kysymyksen väitösesitelmässään ”Kielten elämä, kuolema ja vaihtuminen”.

– Mahtaisivatko päättäjämme suhtautua toisin saamelaisten pyrkimyksiin säilyttää kielensä ja elämänmuotonsa, jos he ymmärtäisivät nykyistä selvemmin, että myös heidän esi-isistään joku on puhunut saamea vielä muutamia satoja vuosia sitten?