Kirja-arvio: Geeniteknologien luomistyö järisyttää ihmisen luontosuhdetta

Torill Kornfeldt: Mammutin paluu – Sukupuuttoon kuolleiden lajien uusi tuleminen.

Syliin mahtuvia näköistiikereitä ja kanadinoja. Villaisia, kylmänkestäviä intiannorsuja Siperiassa – mammutin uusi tuleminen. Ihmeellinen muunneltu luonto on oven takana. Geeniteknologeilla on eri puolilla maailmaa käynnissä luomistyö, jonka seuraukset järisyttävät ihmisen luontosuhdetta. Lajimme on muunnellut luontoa voimallisesti jo pitkään, mutta uhanalaisten tai kadonneiden lajien dna-materiaalia ja eläviä soluja peukaloimalla puututaan evoluution kulkuun ennennäkemättömin tavoin.

Läpimurtoja on odotettavissa. Tieteisfantasiat heräävät eloon, kun lajeja muunnellaan, ennallistetaan ja uudelleenluodaan. Kohteiksi on valikoitunut karismaattisiksi miellettyjä lajeja, kuten mammutti tai amerikanjalava. Eurooppalaisissa haaveissa on natsienkin ihannoiman uhkean alkuhärän paluu.

Ruotsalainen Torill Kornfeldt luo antoisan katsauksen maailman ”mammuttilabroihin”. Perinteisimmillään on kyse hiipuvien lajien pelastamisesta säilöttyjen sukusolujen ja kantasolujen avulla. Toisaalla tavoitellaan näköisversioita ammoin kadonneista lajeista.

Jääkautista mammuttia rakennetaan intiannorsusta, jonka karvapeite saadaan kasvamaan perimää muuntelemalla. Nähtäväksi jää, missä määrin käyttökelpoisia ovat ikiroutaan taltioituneiden mammuttien dna-fragmentit.

Huimin visio lienee ”kanan sisäisen villieläimen” herättelijöillä. Terhakka uusi lemmikki? Yhdysvalloissa on jo tuotettu kananalkioita, joilla on nokan sijasta leuka. Muutos on saatu aikaan aktivoimalla kanan uinuvia muinaisgeenejä.

Tutkimusetiikka on toistaiseksi pidätellyt. Leuallisten tipujen ei anneta kuoriutua, jos ne siihen kykenisivätkään. Lintumainen kallonrakenne estäisi sekasikiötä syömästä. Toimisivatko edes pikkudinon geenit samoin kuin alkuperäisen eläimen? Käyttämättä jääneet dna:n osaset tapaavat kertyä haitallisiksi mutaatioiksi.

Joidenkin tutkijoiden toiveena on muokata lajeja täyttämään tyhjentyneitä ekologisia lokeroita. Yhtenä perusteluna on ilmastonmuutos. Monen unelmissa väikkyy entistä ehompi, paranneltu luonto. ”Kysymys on tunteista”, Korn­feldt painottaa. Minkälaisen luonnon haluamme? Mitä tarkoitamme ”villillä” luonnolla? Uudelleenluodut lajit olisivat biologisesti kokonaan uusia organismeja, kadonneen tai nykyisin elävän lajin muunnelmia, mielikuvia.

Kuudes sukupuuttoaalto kutistaa maapallon lajistoa kiihtyvällä vauhdilla. Ristiriitoja syntyy. Biologit ponnistelevat epätoivoisesti nykyisten elinympäristöjen ja lajien pelastamiseksi, kun geeniteknologian puolella biodiversiteetti voi tarkoittaa näköislajien rikastamaa muokattua luontoa.

Ryöstäytyisikö uuslajeista loputkin alkuperäiseliöt tuhoava vieraslajiongelma? Ehkä maltti on valttia. Biologi Aldo Leopold muistutti jo 1930-luvulla, että ”välineemme ovat parempia kuin me ja ne kehittyvät meitä nopeammin”.

Aika käy vähiin. San Diegon eläintarha on ponnistellut isosarvikuonon alalajin zairenleveähuulisarvikuonon pelastamiseksi sukupuutolta. Kahdentoista yksilön sukusoluja on taltioitu jäädytettyinä.

Kirjan ilmestyessä eläviä yksilöitä oli maailmassa kolme. Maaliskuussa uutisoitiin Keniasta, että alalajin viimeinen uros oli jouduttu lopettamaan. Muutamassa putkilossa piilee nyt sammuneen suvun ainoa toivo. Mutta vaikka poikasia syntyisikin, lajin ominaiskulttuuri on ikuisesti menetetty. Se mitä poikaset oppivat vanhemmiltaan ja laumalta.

Kornfeldtin rinnalla luettavaksi suosittelen Margaret Atwoodin romaania Herran tarhurit.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .