Lääkärit, parturit ja parantajat antoivat hoitoja

Keskiaikainen terveydenhuoltojärjestelmä oli kirjava kuin tilkkutäkki. Jo 1100-luvulla lääkäreiden ja apteekkien toiminta oli Euroopan kaupungeissa eriytetty toisistaan. Yliopistotutkija Susanna Niirasen mukaan tällä haluttiin estää se, etteivät lääkärit pääse rahastamaan potilaitaan turhilla hoidoilla.

– Tuolloin apteekit valmistivat itse lääkkeensä, ja niillä oli omat monimutkaiset latinankieliset reseptikokoelmansa, Niiranen toteaa.

Laillistettujen lääkäreiden toiminta alkoi, kun yliopistoihin alettiin perustaa 1200-luvulta alkaen lääketieteellisiä tiedekuntia. Luvanvaraisia lääkäreitä löytyi pääasiassa kaupungeista, eikä köyhillä ollut vastaanotoille varaa.

– Keskiajalla lääkäreihin kohdistui paljon kritiikkiäkin. Osa lääkäreistä rahasti ihmisten vaivoilla. Osa lääkäreistä taas porrasti palkkionsa potilaan varallisuuden mukaan, ja pyrki oikeasti auttamaan, Niiranen sanoo.

Laillistettujen lääkäreiden ohella hoitoja antoivat monenlaiset parantajat ja puoskarit, varsinkin kaupunkien ulkopuolella. Esimerkiksi parturit tekivät pieniä kirurgisia operaatioita, kuten luomenpoistoja.

Suoneniskentä, jonka saattoi tehdä esimerkiksi parturi, oli yleinen lääkintämuoto antiikin ajoista 1800-luvulle saakka. Suoneniskentä tarkoittaa veren juoksutusta laskimoverisuonesta. Lisäksi maustekauppiaatkin saattoivat myydä mausteita lääkinnälliseen käyttöön.

– Kirurgin ammatti ei ollut kovin arvostettu. Kirurgi nähtiin käsityöläisenä, ja laillistettu lääkäri oli selvästi arvostetumpi. Kirurgeilla olikin erilainen koulutus kuin lääkäreillä. Voi olla, että kirurgisten operaatioiden heikot tulokset veivät kirurgien mainetta alaspäin.