Nousukauden ytimessä

Pekka Matilainen

Mikä aiheutti renessanssin ja mitä siitä seurasi? Tätä kysymystä pohtii kirjailija Pekka Matilainen teoksessaan Muutoksen tekijät – renessanssin synty ja perintö. Kirjoittajan kiinnostus aihepiiriin heräsi jo 1980-luvulla opinnäytetyön yhteydessä.

Renessanssi tarkoittaa uudelleen syntymistä ja kirjassa sillä tarkoitetaan nimenomaan Kreikan ja Rooman kulttuurin heräämistä eloon. Matilainen pohtii, onko Kreikan ja Rooman kulttuurilla ja kielillä vielä jotakin annettavaa nykypäivän maailmassa, ja mitä merkitystä on oman kulttuuriperinnön tuntemuksella.

Muutoksen tekijät maalaa yksityiskohtaisen kuvan eurooppalaisesta kulttuurista antiikista nykypäivään. Renessanssin ohella pohditaan Rooman tuhon syitä ja länsimaisen sivilisaation kohtaloa tulevaisuudessa. Teos muistuttaa vahvasti, että dialogi menneisyyden kanssa on avain tulevaisuuteen.

– Kontaktin katkeaminen menneisyyteen olisi eräänlaista muistinmenetystä, kollektiivista Alzheimeria, jolloin emme enää tietäisi, mistä tulemme, keitä olemme, minne olemme menossa, Matilainen huomauttaa.

Matilainen tarkastelee monimuotoisesti renessanssin juuria ja sen perintöä. Renessanssi nähdään purkauksena pitkän suvantovaiheen jälkeen.

– Euroopan historiassa on ollut kausia, jolloin maailma on tuntunut nuorelta. Henkinen ilmapiiri on ollut kuin Botticellin taulu, keväinen ja ilmava, Matilainen kirjoittaa.

Espoolainen toimittaja ja kirjailija Pekka Matilainen (s. 1946) on työskennellyt muun muassa Yliopisto-lehden päätoimittajana.

Hän on opiskellut klassista filologiaa ja tutkinut renessanssin Firenzeä, johon myös hänen esikoisromaaninsa Kupolin tapahtumat sijoittuvat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tiede

Mikko, 45, on puutalohullu, joka asuu puoliksi maalla, puoliksi kaupungissa – haaveiletko sinäkin samasta?

Ympäristökeskus tutki biomuovien hajoamista Itämeressä – osa ei hajonnut juuri lainkaan edes vuodessa

Kuinka utelias olet? Vastaa kyselyyn – teemme aiheesta juttua

Aineenopettaja Minna, 26, masentui opintojen aikana – "Oloni alkoi parantua hyvin pian sen jälkeen, kun aloin lisätä liikuntaa arkeeni"

Masennuksen hoito perustuu aivan väärään lähtökohtaan, sanoo evoluutiopsykologi: "Oireiden hoitaminen ei välttämättä ole potilaan kannalta edullista"

Tutkijat paljastavat pophittien salaisuuden: Tästä syystä tietyistä kappaleista tulee supersuosittuja

Vähentääkö mieshormoni empatiakykyä? Tuore tutkimus kyseenalaistaa tunnetun teorian

Ole sosiaalinen, tulet onnellisemmaksi, neuvoo jenkkitutkimus – introvertti Anne Lehtinen tyrmää tuloksen: "Miksi pitäisi teeskennellä?"

Kieliniekat ovat työelämän menestyjiä tulevaisuudessa – Näin kieliä käytetään äärimmäisen kansainvälisessä siivousfirmassa

Suomalaiset menettävät bisnesmahdollisuuksia puhumattomuuden takia – "Ulkomailla hiljaisuutta saatetaan pitää huonona käytöksenä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.