Tutkijoiden yö pidetään perjantaina myös Jyväskylässä

Eurooppalaisessa tapahtumassa on mukana 300 kaupunkia, Suomesta kolmetoista.

Euroopan laajuinen tiedetapahtuma Tutkijoiden yö tekee tiedettä ja tutkijoiden työtä tutuksi suurelle yleisölle: seuraava Tutkijoiden yö järjestetään perjantaina 30.9. kaikkiaan 300 eurooppalaisella paikkakunnalla.

Tapahtuma pyrkii vastaamaan ihmisten kysymyksiin tieteestä ja tutkimuksesta sekä johdattelemaan uusien kysymysten ja vastausten luo. Yhden päivän, illan ja yön aikana lapset, nuoret, aikuiset ja seniorit pääsevät tutustumaan tieteeseen esimerkiksi työpajojen, tutkijatapaamisten, tiedeluentojen ja laboratoriovierailujen kautta. Tutkijoiden yö avaa ovia paikkoihin, joissa tutkijat työskentelevät, mutta tuo tutkimusta myös sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei ole totuttu näkemään.

Tänä vuonna tapahtumaan voi osallistua Suomessakin kolmellatoista eri paikkakunnalla.

– Tutkijoiden yötä on järjestetty vuosittain vuodesta 2005 lähtien ympäri Eurooppaa, mutta Suomessa se on nähty vain muutaman kerran aikaisemmin. Tutkijoiden yö -tapahtumien järjestämiseen haetaan rahoitusta aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuoden 2016 haussa joukko yliopistoja ja tiedetoimijoita ympäri Suomen haki rahoitusta yhdessä. Sen turvin Tutkijoiden yö järjestetään Suomessa syyskuussa 2016 ja 2017. Aiempien Suomen Tutkijoiden yö -tapahtumien järjestäjät ovat olleet osittain tai kokonaan eri tahoja kuin tällä kertaa tapahtumaa järjestävät organisaatiot, kertoo Tieteellisten seurain valtuuskunnan tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori Mandi Vermilä.

Tutkijoiden yötä ovat järjestämässä Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto, Oulun yliopisto, Lapin yliopisto, Helsingin yliopisto, Turun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Aalto-yliopisto, Hanken Svenska handelshögskolan, Lahden ammattikorkeakoulu, Taideyliopisto, VTT, Tieteellisten seurain valtuuskunta, Tiedekeskussäätiö Heureka ja European Forest Institute.

Lähde: Tutkijoiden yö

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tiede

Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Vesikkelit ovat muuttaneet käsitystämme elimistön toiminnasta"

Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"

"Jokaisella sotilaalla on oikeus tulla haudatuksi", Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Suominen sanoo – myös kaatuneita suomalaisia löytyy yhä

Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteelliselle tiedekunnalle 2,4 miljoonan rahoitus Suomen Akatemialta – yhteensä akatemiahankkeille jaettiin 45,7 miljoonaa euroa

Suomi lähetti ensimmäisen satelliittinsa vasta 2017, mutta nyt niitä on avaruudessa jo seitsemän – "On opittu rakentamaan myös Trabanteja, kun ennen tehtiin pääosin Porscheja"

Tiedekerho voi olla jopa polku tulevaisuuden uralle – erityisesti lapsia kiinnostavat robotit

Auringon ultraviolettisäteily muuttuu päästöttömäksi vetypolttoaineeksi jo 96 prosentin hyötysuhteella – suuri vetyvallankumous on silti vielä kaukana, sanoo alan huippuosaajiin kuuluva jyväskyläläisprofessori

Säännöllinen kuntoilu vetreyttää ikääntyneiden aivoja

Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori on myös performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, on pitänyt 27 tunnin luentomaratoneja elinikäisestä oppimisesta

Ihminen juo, vaikka se on haitaksi – hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.